Ansioitunut turkulainen on valittu ja palkittu ensimmäisen kerran vuonna 1985. Vuonna 2023 Vuoden turkulaiseksi valittiin Aurajokea siivonneet nuoret Joose Kankare, Benjamin Venhomaa ja Onni-Wiljami Virtala.
Vuoden turkulainen -äänestyksen järjestävät yhteistyössä Turun Sanomat, Radio Auran Aallot, Yle Turku ja Turun kaupunki.
Perinteikkäässä Vuoden turkulainen -kilpailussa on tänä vuonna ehdolla 9 ansioitunutta turkulaista. Virallisten ehdokkaiden lisäksi äänensä voi antaa myös omalle ehdokkaalle.
Suosikkiaan voi äänestää Turun Sanomien verkkosivuilla osoitteessa www.ts.fi/vuodenturkulainen ja Radio Auran Aaltojen verkkosivuilla osoitteessa www.radioplay.fi/auran-aallot/osallistu/kilpailut/vuoden-turkulainen-2024.
Äänestyksen voittaja ja äänimäärä julkistetaan 30. tammikuuta klo 10 alkavassa palkitsemistilaisuudessa. Maineen ja kunnian lisäksi Turun pormestari Minna Arve palkitsee voittajan Kauppatorin kivestä muokatulla palkinnolla.
Vuoden turkulainen 2024 -ehdokkaat
Hannu Aaltonen
Kauppias Hannu Aaltonen on luotsannut 24 vuotta ikonista Kupittaan Citymarketia, joka on Suomen toiseksi suurin ruokakauppa.
Aaltonen on tehnyt Turkua tunnetuksi ympäri maan esimerkiksi piispanmunkkikampanjallaan. Hän kirjoitti Fazerille avoimen kirjeen, jossa ehdotettiin vaaleanpunakuorrutteisen munkin uudelleennimeämistä piispanmunkiksi. Kun Fazer ei taipunut siihen, Kupittaan Citymarket tarroitti itse munkkipaketteja ja myi päivässä huimat yli 30 000 piispistä.
Turku on ollut Hannu Aaltoselle aina tärkein paikka. Merellinen Turku on hänen mielestään hienointa, mitä Suomi voi tarjota. Siksi Aaltonen viihtyy usein vapaa-ajallaan veneilemässä - ellei sitten ole ulkoilemassa koiran kanssa tai pelaamassa padelia.
Suosikkipaikoikseen Aaltonen nimeää jokirannan ja kotikaupunginosansa Hirvensalon.
Hän nauttii suunnattomasti Turun fiiliksestä ja tekemisen meiningistä.
– Mikään ei saisi minua muuttamaan pois Turusta.
Sanna Järvensivu
Terveydenhoitaja Sanna Järvensivu on pelastanut kuolemalta monta suonensisäisten huumeiden käyttäjää.
Järvinen työskentelee Terveysneuvontapiste Millissä, jonne huumeidenkäyttäjät voivat tulla ilmaiseksi ja nimettömänä kohtaamaan terveydenhuollon ammattilaisia. Toiminta perustuu ensisijaisesti tartuntatautien ja infektiotautien ehkäisyyn.
Järvensivu on palkittu Suomen sairaanhoitajat ry:n Ihmisen parhaaksi -tunnustuksella, sillä Millissä tehty huumekuolemia ehkäisevä työ on merkittävää.
24 vuotta sitten turkulaistunut Järvensivu kuvailee itseään rakastavaksi ja sinnikkääksi. Hän kertoo, että hänen elämänsä punainen lanka on aina ollut hyväksyntä, myötätunto ja oikeudenmukaisuus muita kohtaan.
– Parasta Turussa ovat ihmiset, ympäri vuoden kaunis jokiranta ja se, että se on tuntunut alusta lähtien kotikaupungilta, Järvensivu kertoo.
Veepee Lehto
Laulaja-lauluntekijä Veepee Lehto tunnetaan erityisesti Matin ja Tepon hovisanoittajana - hän kun on tehnyt suurimman osan turkulaisparivaljakon hittien teksteistä. Monet muistavat Lehdon myös hänen euroviisusanoituksistaan Eläköön elämä ja Sata salamaa.
Tänä vuonna Lehto julkaisi muistelmateoksen, joka kertoo hänen ja Matin ja Tepon yhteistyöstä vuosien varrella.
Veepee Lehto on tehnyt työtä Turun murteen hyväksi aina 80-luvulta asti. Hän on muun muassa kääntänyt Aku Ankan Turun murteelle.
– Suosikkiasiani on tehdä tragikoomisia turunmurrekäännöksiä vanhoista jazz-klassikoista, Lehto sanoo.
Veepee Lehdon lempipaikka Turussa on kaupungin vanha keskusta ja erityisesti sen puistot. Noista paikoista on syntynyt muun muassa laulu Hyvää yötä Turku.
Turun parhaita puolia ovat sen sopiva koko, historia, kauneus ja ihmisten rentous.
Mari Leppänen
Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen on puolustanut aktiivisesti yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Hän on ollut tärkeä ääni yhteiskunnallisessa keskustelussa, kun on puhuttu eheytyshoidoista ja sodasta.
Piispana Leppänen tukee myös seurakuntien työtä, toimii erilaisissa verkostoissa ja kohtaa ihmisiä.
Vapaa-ajallaan hän nauttii suvun ja ystävien tapaamisesta, kulttuurista, avannosta ja hiljaisuudesta.
Leppänen viihtyy Turun Vanhassakaupungissa, jossa historia, nykyisyys ja tulevaisuus kohtaavat. Parasta täällä ovat ihmiset, monimuotoisuus ja elämän rikkaus. Toiset syntyvät Turussa, toiset taas muuttavat kaupunkiin opintojen, työn, rakkauden tai sujuvan arjen perässä.
– Turkulaiset tykkäävät laskea leikkiä kaupungin nurkkakuntaisuudesta, Heidekenillä syntymisestä ja 50 vuoden pikakurssista turkulaiseksi. Oikeasti Turku kuuluu kaikille turkulaisille. Ja se on parasta, Leppänen sanoo.
Mustafe Muuse
Kestävyysjuoksija Mustafe Muuse voitti kesällä SM-kultaa ja takoi uusia ennätyksiä.
Huippujuoksija tuli tunnetuksi myös ottamalla osaa rasismikeskusteluun. Hän kertoi useissa lehdissä julkaistussa haastattelussa avoimesti siitä, millaista on, kun ei tunne kuuluvansa joukkoon.
Muusen tarinaan viittasi myöhemmin myös tasavallan presidentti Alexander Stubb, joka kehotti kaikkia tutustumaan tämän haastatteluun.
Turussa syntynyt ja Turun Urheiluliittoa edustava Mustafe Muuse pitää kaupungin historiallisesta tunnelmasta ja sopivan kompaktista koosta.
– Turku on kaunis ja kotoisa. Juuri oikean kokoinen paikka, jossa vanhan ajan henki yhdistyy nykypäivän elämään, hän sanoo.
Muusen lempipaikka Turussa on ehdottomasti Kuuvannokka Ruissalossa. Siellä hän käy rentoutumassa ja selkeyttämässä ajatuksiaan.
Peter Sarlin
Yrittäjä ja Silo AI -yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Peter Sarlin on tehnyt merkittävää innovaatiotyötä tekoälyn parissa. Lyhyessä ajassa hän nousi tekoälymaailman tähdeksi, jota kysellään puhujaksi ja siteerataan ulkomaisissa lehdissä.
Suomen suurin yksityinen tekoälylaboratorio Silo AI myytiin heinäkuussa amerikkalaiselle AMD:lle. Kauppa oli yksi viime vuosien suurimmista Suomessa ja tekoälyalalla koko Euroopan suurin.
Syksyllä Sarlin perusti säätiön tukemaan tekoälytutkimusta. Tarkoituksena on luoda toistakymmentä lahjoitusprofessuuria suomalaisyliopistoihin.
Peter Sarlinin mielestä Turussa parasta ovat luonto, saaret ja meri. Hän kuvailee Turkua sopivan kokoiseksi yliopistokaupungiksi, jossa yhdistyvät historia, kulttuuri, tiede ja luonto.
– Tähän mennessä olen jokaisen ulkomailla vietetyn jakson jälkeen palannut Turkuun – ja edelleen viihdyn hyvin.
Jasmin ja Tuomas Timisjärvi
Jasmin ja Tuomas Timisjärvi esittelevät arkeaan somessa kymmenille tuhansille seuraajille. Suomalais-amerikkalaisen pariskunnan somekanavat ovat täynnä huumoria, matkailua ja ruokaa.
Varissuolla asuvat Jasmin ja Tuomas tutustuivat netissä pienessä peliyhteisössä. Jasmin on muuttanut Turkuun Yhdysvalloista, Tuomas Nummelasta. Somettamisen lisäksi molemmat työskentelevät yrittäjinä.
Jasminin suosikkipaikka Turussa on sama kuin niin monella muullakin: Aurajoen ranta. Tuomas sen sijaan viihtyy pelaamassa biljardia ja nostaa suosikkiasiakseen turkulaisen biljardiskenen ja -kulttuurin ylipäätään. Parhaisiin puoliin kuuluvat Tuomaksen mielestä myös meri ja saaristo.
– Parasta Turussa on arkkitehtuuri ja historia. Kaupunki on pieni mutta avoin, ja täällä on ison kaupungin fiilis, Jasmin Timisjärvi sanoo.
Veronica Verho
Ihminen voi lähteä Turusta, mutta Turku ei lähde ihmisestä. Veronica Verho hairahtui asumaan 11 vuotta Helsingissä, mutta ei sen jälkeen halunnut mitään muuta kuin takaisin synnyinkaupunkiinsa.
Verho on tuttu monista medioista: hän aloitti tubettajana ja on sen jälkeen työskennellyt juontajana radiossa, televisiossa ja podcasteissa. Kaikkialla hän tuo Turkua positiivisessa sävyssä esille.
– Työni on best of the best. Olen tavoitteellinen ihminen, oli haasteena sitten puolimaraton, kakun leipominen tai suurempi työrupeama, hän kuvailee.
Verho pitää urheilusta, luonnosta sekä mäyräkoiristaan Matista ja Teposta. Hän rakastaa järjestää juhlia, ja syyksi kelpaavat vaikka pölynimurin ristiäiset.
Myös Turkua Verho rakastaa, ja ihan koko kaupunkia. Sen kauneutta kaikkina vuodenaikoina, käytännöllisyyttä, tuttuutta ja sitä, että Turussa tuntee olevansa aidosti kotona.
Suurin suosikki on kuitenkin Kakola – kuin pieni kylä keskellä suurta kaupunkia.
Trojans Women
Amerikkalaista jalkapalloa pelaava Trojans Women -joukkue on osoittanut, että lajissa ollaan Turussa maan parhaita. Urheiluseura Turku Trojansin naisjoukkue on voittanut Suomen mestaruuden korkeimmalla sarjatasolla jo neljänä vuonna peräkkäin.
Joukkueen lempipaikka on Turun urheilupuiston yläkenttä, jossa se harjoittelee ja pelaa kotiottelunsa. Alkulämmittelyn ja oheisharjoittelun osalta muukin urheilupuisto on tullut tutuksi, ja se miellyttää trojanseja monipuolisuudellaan ja vehreydellään.
Trojans Women -joukkueen pelaaja ja Turku Trojansin hallituksen jäsen Ninni Mäkinen kertoo, että hänen ja tiimikavereiden mielestä parasta Turussa ovat Aurajoki, sen ympäristö ja ihmiset.
– Turun ihanuudesta kertoo muun muassa se, että monet meidänkin joukkueemme pelaajat ovat muuttaneet kaupunkiin pelaamaan ja tänne jääneet, Mäkinen sanoo.
+ musta hevonen
Virallisten ehdokkaiden lisäksi äänensä voi antaa myös omalle ehdokkaalle.