Senioriranneke

Elämyksiä ja liikuntaa arkeen yhdellä rannekkeella – edullisesti!

Senioriranneke on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille turkulaisille. Se kannustaa liikkumaan oman aikataulun mukaan. Sillä pääsee kaupungin uimalaitoksiin, kuntosaleihin ja kulttuuritarjontaan. Ranneke on voimassa neljä kuukautta latauspäivästä ja käytettävissä kerran päivässä.

Liikuntapaikkojen ja kulttuurikohteiden lisäksi Seniorirannekkeeseen sisältyy seniorivuoroja kuntosalilla sekä ohjattuja KuntoVoiTas-ryhmäliikuntatunteja. Aloittelijat pääsevät alkuun +65 starttikursseilla. Vaihtuvat kausiedut mahdollistavat esimerkiksi kulttuuri- ja penkkiurheiluelämykset. Kausieduista ja toiminnoista tiedotetaan tekstiviesteillä. Muista pitää sekä ranneke että voimassaolokortti mukanasi käyttökohteisiin mennessäsi.

4+1 -latauskampanja käynnissä ajalla 13.12.2024-13.1.2025! Kun ostat 4 kk latauksen tuolla aikavälillä, saat 1 kk kaupan päälle. Uuden kausilatauksen voi tehdä, vaikka sinulla olisi jäljellä edellistä 4kk latausta. Uusi lataus astuu voimaan edellisen päätyttyä. 

 

Liikuntapaikat

Seniorirannekkeella liikuntapaikat ovat käytettävissä aukioloaikojen mukaan ellei toisin mainittu. Muutamilla kuntosaleilla on lisäksi kevät- ja syyskaudella rannekelaisille tarkoitettuja seniorivuoroja omatoimiharjoittelun tueksi sekä vuoroja, joissa ohjaaja on paikalla auttamassa alkuun liikunnan aloittelijoita. Vuoroja ei ole arkipyhinä.

  • Impivaaran uimahalli
    • Sisääntulokerroksen kuntosali Jukola aina yleisön käytettävissä. 3. kerroksen kuntosalijukola käytettävissä yleisövuoroilla. Yleisövuoroajat näet varauskalenterista tai kysymällä hallin asiakaspalvelusta. 
  • Kupittaan urheiluhalli
    • Senioreiden omatoimivuorot tilauskuntosalissa ma klo 13–14.30, to klo 11–12.15 ja pe 9.30–11 ajalla 9.1.–30.5.
  • Petreliuksen uimahalli
    • Senioreiden ohjattu kuntosalivuoro ke klo 15–16 ajalla 15.1.–23.4. (ei 19.2.). Instruktören talar också svenska.
  • Aunelan palloiluhallin kuntosali 
    • Käytettävissä vain Seniorivuoroilla ma, ke ja pe klo 9.30–11.30 8.1. alkaen. Vertaisohjaaja paikalla joka kerta auttamassa alkuun myös aloittelijoita. Ilmoittautuminen p. 0400 915 100.
  • Jäkärlän kuntosali 
    • Käytettävissä vain senioreiden ohjatuilla kuntosalivuorolla ti klo 14–15.30 ja to 11–12.30 ajalla 14.1.–29.4. (ei 18.2., 20.2. eikä 17.4.)
  • Paattisten aluetalon kuntosali
    • Senioreiden ohjattu kuntosalivuoro ke klo 9.30–11 ajalla 15.1.–23.4. (ei 19.2.).
  • Pansion kuntosali 
    • Seniorirannekelaiset pääsevät harjoitteleman asiakaspalvelun ollessa auki.
    • Senioreiden ohjattu kuntosalivuoro to klo 10.30–12 ajalla 16.1.–24.4. (ei 20.2. eikä 17.4.)
  • Varissuon jäähallin kuntosali
    • Senioreiden ohjattu kuntosalivuoro ma klo 10–11 ajalla 13.1.–28.4. (ei 17.2. eikä 21.4.)
  • Suvituulen kuntosali, Suvilinnantie 2
    • Käytössä vain senioreiden ohjatuilla kuntosalivuoroilla ma ja to klo 12–13 ajalla 13.1.–28.4.​ (ei 17.2., 20.2., 17.4., 21.4. eikä 1.5.)
  • Samppalinnan maauimala
  • Kupittaan maauimala 
  • Kupittaan luistelumato: Luistimet/rullaluistimet maksutta lainaan luistinvuokraamosta.
  • Impivaaran suksivuokraamo: Hiihtovälineet maksutta lainaan suksivuokraamosta talvikaudella.
  • Parkin kenttä

Seniorirannekkeella yksityisille kuntosaleille 

Syksyn 2024 ajan Seniorirannekkeella pääsi tiettyihin yksityisiin kuntokeskuksiin harjoittelmaan tiettynä ajankohtina. Yhteistyö yksityisten kuntokeskusten kanssa toteutettiin ulkopuolisella rahoituksella. Pilottikokeilu sai suuren joukon senioreita tutustumaan yksityisiin kuntokeskuksiin ja innostumaan kuntosaliharjoittelusta. Pilotti oli onnistunut ja sille on toivottu jatkoa. Yhteistyölle on haettu jatkorahoitusta myös vuodelle 2025, mutta tästä saamme tiedon vasta keväällä, todennäköisesti maaliskuussa. 

+65 starttikurssit

Starttikurssit  auttavat alkuun yli 65-vuotiaat liikunnan aloittelijat, jotka kaipaavat opastusta voima- ja tasapainoharjoitteluun. Kuusi viikkoa kestävällä starttikurssilla liikut kerran viikossa kuntosalilla ammattilaisen ohjauksessa. Mikäli toimintakykysi on heikentynyt tai käytät kävelyn apuvälineitä (keppi, rollaattori) on soveltava starttikurssi sinulle suunnattu. Starttikurssille osallistuaksesi tarvitset voimassa olevan Seniorirannekkeen. Vuoden 2025 ensimmäisille kursseilla ilmoittautuminen alkaa 8.1. 

Kevään 2025 starttikurssit: 

Kupittaan urheiluhallin kuntosali, Tahkonkuja 5

  • ma klo 11.30–12.45 ajalla 20.1.–3.3. (ei 17.2.)
  • to klo 12.30–13.45 ajalla 23.1.–6.3. (ei 20.2.)
  • ma klo 11.30–12.45 ajalla 17.3.–28.4. (ei 21.4.) 
  • to klo 12.30–13.45 ajalla 13.3.–24.4. (ei 17.4.)
  • soveltava kurssi ke klo 14.45–16. ajalla 19.3.–23.4.

Impivaaran uimahallin tilauskuntosali, Uimahallinpolku 4

  • ti klo 14.45–16 ajalla 21.1.–4.3. (ei 18.2.)
  • to klo 9–10.15 ajalla 23.1.–6.3. (ei 20.2.) 
  • ti klo 14.45–16 ajalla 25.3.–29.4.
  • to klo 9–10.15 ajalla 13.3.–24.4. (ei 17.4.)
  • soveltava kurssi ti klo 12–13.15 ajalla 21.1.–4.3. (ei 18.2.)

Seniorirannekkeen KuntoVoiTas-ryhmäliikuntatunnit keväällä 2025

KuntoVoiTas-ryhmäliikuntatunneilla pääset kohottamaan kuntoa hyvässä seurassa. Voima-, tasapaino- ja liikkuvuusharjoitteita sisältävät tunnit sopivat eri kuntoisille, sillä ohjaaja antaa vaihtoehtoja harjoitteisiin. Soveltavat tunnit sopivat erityisesti liikunnan aloittelijoille ja toimintakyvyltään heikentyneille. Niihin voi osallistua myös kävelyn apuvälineitä käyttävät (keppi, rollaattori). Ryhmiin ei tarvitse ilmoittautua. Osallistuminen voimassaolevalla Seniorirannekkeella, joten otathan vihreän voimassaolokortin mukaan. Kerrothan ohjaajalle ennen tunnin alkua, mikäli sinulla on liikkumisen suhteen joitakin rajoitteita. 

Ryhmät ajalla 13.1.–2.5. (ei 17.–21.2., 17.4., 30.4. tai arkipyhinä). Soveltavat ryhmät merkitty tähdellä* 

Maanantai

Tiistai

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

Museot

Seniorirannekkeella sisäänpääsy museoihin arkisin aukioloaikojen mukaan. Muista ottaa Seniorirannekkeen voimassaolokortti mukaan.

Kertaluontoiset kausiedut

Seniorirannekkeeseen kuuluu vaihtuvia etuja kulttuurin, liikkunnan, luentojen ja penkkiurheilun parissa. Voimassaolevat kausiedut näkyvät alla. Edut täydentyvät ja vaihtuvat vuoden edetessä. Eduista infotaan myös tekstiviestillä. Edut ovat Seniorirannekelaisille henkilökohtaisia ellei toisin mainittu.

  • Suuntaa penkkiurheilemaan! Seniorirannekelaiset pääsevät seuraamaan jääkiekkoa HC TPS:n, salibandya FBC Turun ja lentopalloa TUTO Volleyn tiettyihin otteluihin Kupittaan palloiluhallilla (Lemminkäisenkatu 32a). Otteluliput saa ennen ottelua lipunmyynneistä näyttämällä Seniorirannekkeen voimassaolokorttia sekä tekstiviestiä, joka lähetetään rannekelaisille muutama päivä ennen ottelua. Etu koskee seuraavia otteluita:  
    • Lentopallo-ottelu TUTO Volley - Hurmos ti 17.12. klo 18.30
    • Jääkiekko-ottelu HC TPS - JYP ke 19.2. klo 18.30
  • Seniorirannekelaisten etuhinnat Caribian kylpylässä (Kongressikuja 1) vuonna 2024: 
    Kylpylän sisäänpääsy ma-su 15 € 
    10 kerran kortti kuntosalilla ja vesijumppaan 46 € + uusi sarjakortti 8 €
    Edut Seniorirannekkeen voimassaolokorttia näyttämällä. Etuhinta ei ole voimassa arkipyhinä eikä koulujen lomaviikkoina. 

 

Hinta:

40 € / 4 kk  (1.1.2025 alkaen hinta 42 € / 4 kk, lisätietoja uutisesta)
Ostaessasi 4 kk latauksen ajalla 13.12.2024-13.1.2025, saat 1 kk kaupan päälle!

  • 8 € rannekemaksu ensimmäisellä ostokerralla.
  • Henkilöllisyys todistettava ostettaessa.
  • Oston tai jatkolatauksen yhteydessä tulee tarkastaa yhteystietojan ajantasaisuus ja päivittää voimassaolokortti.
  • Ranneke on henkilökohtainen ja käytettävissä kerran päivässä.
  • Toimintoihin osallistutaan omalla vastuulla.

Seniorirannekkeen myyntipaikat:

Jatkolataukset verkossa:

Tällä hetkellä Senioriranneketta ei voi ladata verkossa. Ilmoitamme, kun nettilataus jälleen onnistuu.

Kysy lisää: