Turun kaupungin elinvoimajohtajan virkaan haki määräaikaan mennessä 46 henkilöä, joista 43 täytti viran kelpoisuusvaatimukset. Haastatteluun kutsuttiin anonyymin ansiovertailun perusteella hakijoista 13, joista kolmelle tehtävän vaatimuksiin parhaiten soveltuvalle hakijalle tehtiin lisäksi soveltuvuusarvio.

Hakemusasiakirjoihin, tehtyihin haastatteluihin ja soveltuvuusarviointiin perustuvan arvioinnin perusteella DI Vesa Perälällä on elinvoimajohtajan virkaan parhaiten soveltuva osaaminen sekä laajin näkemys elinvoiman kokonaisuudesta. Kaupunginhallitus päätti Perälän valinnasta maanantaina 18.3.

– Perälän ansioiksi katsottiin selkeä ja uutta elinvoimaa luova näkemys yritystoiminnan edellytysten kehittämisestä ja innovaatiotoiminnan tukemisesta Turussa. Hänellä on näyttöjä isojen ja haastavien kokonaisuuksien johtamisesta, kansainvälisyydestä, yrittäjyydestä ja strategisesta suunnittelusta, kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen toteaa.

Vesa Perälä on kokenut sarjayrittäjä ja muun muassa Claned Group Oy:n perustaja. Perälä asuu Piikkiössä.

Vesa Perälä

Elinvoimajohtajan tehtäväkenttä

Elinvoimajohtajan tehtävänä on johtaa Turun kaupungin kasvuun ja kehittymiseen vaikuttavia kokonaisuuksia ja vastata kaupungin ulkosuhteista sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Elinvoimajohtaja johtaa noin 130 hengen palvelukokonaisuutta, johon kuuluvat yrityspalvelut, työllisyyspalvelut ja tapahtumapalvelut.

Turun kehittäminen strategisen maankäytön, asuntopolitiikan ja liikkumisen, kaupungin kärkihankkeiden sekä vihreän siirtymän näkökulmista ovat myös elinvoimajohtajan tehtäväkenttää. Lisäksi elinvoimajohtajan ohjauksessa on useampi kaupungin strateginen yhtiö.

Viran tehtäväkohtainen palkka on 8 265,52 euroa kuukaudessa.