Kaupungin konsernihallinnon ja kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden hallinnon henkilöstö on muuttanut Yliopistonkadulta väistötiloihin joen toiselle puolelle Olavintie 2:een, Veritaksen entisiin toimitiloihin. Samanaikaisesti Veritakselle muutti myös kaupungin hankintapalvelut Linnankadulta. Muutto koski yli 300 kaupungin työntekijää.

Miten pääset käymään Veritaksella?

Veritaksella on ovet auki arkisin klo 8–16. Kun tulet Veritakselle käymään, sovi tapaamisesta etukäteen ja ilmoittaudu aulapalvelussa. Isäntäsi tulee sinua vastaan aulaan. Muina aikoina tapaamisia kannattaa välttää, koska pääoven kautta ei voi kulkea klo 16–08.

Kesän ajan Veritaksella on vain vähän henkilökuntaa paikalla paitsi koronan myös lomien vuoksi ja vasta elokuussa päästään kunnolla asettautumaan taloksi. 

Pyydämme vierailuiden suhteen aluksi malttia kaupungin muilta työntekijöiltä. 

Miksi väistöön muutettiin?

Väistötiloihin muutettiin, koska Yliopistonkatu 27 a:n kiinteistössä alkaa laaja saneeraus, joka kestää alkuvuoteen 2023 asti.  Puolentoista vuoden aikana kävelykadun arvokiinteistöstä kuoriutuu moderni monitilatoimisto, jonne kaupungin henkilöstö palaa remontin valmistuttua. Kaupunki on tehnyt uusittavista tiloista vuokrasopimuksen vuoteen 2038 asti. 

Väistömuutossa on kyse Turun kaupungin laajemmasta hankekokonaisuudesta, kaupungin kaikkien toimistojen toimitila- ja työskentelykonseptista, Byråbo 20. 

Tavoite on, että vuonna 2026 kaikki kaupungin noin 1 500 toimistotyöntekijää työskentelee kahdessa osoitteessa: Yliopistonkatu 27 a ja Aurakatu 2–4.  

Kaupungintalon pihapiiriin suunnitellaan olemassa olevien, kaupungintalon siipiosan ja Konsulintalon peruskorjausten lisäksi uudisosaa, joka nivoo kokonaisuuden yhteen. Tilat suunnitellaan vyöhykeperiaatteella siten, että osa tiloista on avoimena kohtaamistilana, osa puolijulkisena kokoustilana ja osa kaupungin henkilöstön yksityisenä työskentelytilana.