Turku viettää tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupungin 10-vuotisjuhlaa. Koronatilanteen vuoksi juhlavuoden tapahtumia ei ole vielä voitu käynnistää, mutta kaupunki haluaa tuoda iloa asukkailleen katukuvasta löytyvin pienin yllätyksin. Lisäksi Turku tukee kulttuuritoimijoitaan merkkivuonna eri avustuksin. Kaupunki kutsuu kaikki asukkaat mukaan juhlavuoden toteutukseen.

Iloa ja seurattavaa kaupungin puistoihin

Kaupungin puistoihin ja viheralueille ripustetaan parhaillaan juhlavuoden logolla polttomerkittyjä linnunpönttöjä kulttuurikaupunkia katsomaan tulleille siivekkäille.

- Merkkivuoden 50 pöntöstä osa on tarkoitettu aiempaan tapaan perinteisille pikkulinnuille, kuten tiaisille ja kirjosiepoille. Kolmannes uusista pöntöistä on varattu nyt ensikertaa kottaraisille, jotka ovat erityisesti kärsineet majoituspaikkojen puutteesta Turussa, kertoo kaupungin ympäristötarkastaja Petri Uggeldahl

Uggeldahl toimi puuhamiehenä pönttöjen parissa myös kulttuuripääkaupunkivuonna. Vuonna 2011 ripustettiin puistoihin reilut 80 pönttöä ja pari vuotta myöhemmin niitä lisättiin vielä 35.

- Näistä kulttuuripöntöistä on vielä noin sata pesimäkunnossa. Niiden asumisturvallisuutta on seurattu säännöllisesti ja jokavuotisten siivousten lisäksi pönttöihin on tehty tarvittaessa pinta- ja kattoremontteja. Uusien pönttöjen ripustuksen yhteydessä korjataan heikompikuntoisia asumuksia, jotta kaikki puissa olevat pöntöt ovat varmasti pesimäkelpoisia. Tällä haluamme myös varmistaa, ettei korjausvelka tulevaisuudessa kasva liian suureksi, Uggeldahl sanoo.

Vuoden 2021 ja 2011 linnunpöntöt rinnakkain.

Kulttuuripääkaupunkivuoden pönttöjen pesinnöistä ja pöntöissä asustaneiden siivekkäiden lajimuutoksista on koottu tietoa koko kymmenen vuoden ajalta. Pöntöt rakentanut ja niiden asukkaiden elämää seurannut Mikko Laine Linnunpontto.com:sta kertoo, että tarve pöntöille on ollut todellinen:

- Kulttuuripääkaupunkivuodesta lähtien keskimääräinen pesimäprosentti on ollut 81 %. Yli kahdeksan kymmenestä kodista on siis vuosittain ollut asuttuna. Varovaisestikin arvioiden tämä tarkoittaa pönttöjen ripustuksesta lähtien tuhansia onnellisia perhetapahtumia. Monesti löytyy kohteita, joissa pesimäprosentti on ollut täydet 100 %. Tällaista aktiivisuutta on esiintynyt ainakin Urheilupuistossa, Kupittaalla ja Turun Linnan puistossa. Kesä 2020 oli kaikkien aikojen pesimäkausi, sillä 90 % pöntöistä oli pesitty.

Merkittävin muutos seurantajaksolla on ollut pikkuvarpusten pesintöjen runsastuminen.

- Vuonna 2013 ei todettu yhtään pesintää, vuonna 2016 seitsemän ja vuonna 2020 jo 30 pesintää. Viime pesimäkautena Kupittaanpuiston 26 pöntöstä 16 oli pikkuvarpusen asuttamia, Laine kertoo muutoksista.

Linnunpöntöt rakentanut Mikko Laine ripusti juhlavuoden logolla polttomerkityn pöntön puuhun.

Linnunpönttöjen lisäksi kulttuurin merkkivuosi näkyy kaupungin kaduilla ja puistoissa läpi vuoden.

- Kaupunkiympäristötoimiala on ilolla mukana merkkivuoden toteuttamisessa. Linnunpönttöjen lisäksi huomioimme juhlavuoden istutuksissa ja loppukeväällä jaamme asukkaiden iloksi auringonkukansiemeniä. Syksyllä järjestämme 10 000 kukkasipulin istutustalkoot yhdessä kaupunkilaisten kanssa, iloitsee infran kunnossapitopäällikkö Mari Helin.

Kun pimeä aika taas syksyllä koittaa, tulee koko kulttuurikaupunki loistamaan valotaideteoksin ja kausivaloin. Turku valaisi kaupunkia jo vuonna 2020 enemmän kuin pitkään aikaan ja ensi syksynä valaistuskohteita tulee lisää eri puolille kaupunkia juhlavuoden kunniaksi. Valo tuo kaivattua piristystä pitkään pimeään vuodenaikaan ja houkuttelee ulkoilemaan sekä havainnoimaan ympäristöä uusin silmin. Valohankkeista tiedotetaan tarkemmin syksyllä. 

Tukea Turun kulttuuritoimijoille

Kuluva merkkivuosi on yksi etappi kohti Turun 800-vuotisjuhlaa vuonna 2029. Tavoitteena on vahvistaa kaupungin vetovoimaa kulttuurin avulla, aktivoida paikallista toimintaa sekä tukea kaupungin kulttuuritoimijoita. Kulttuuripääkaupunkivuoden pääteema oli ”kulttuuri tekee hyvää”. Kulttuurihyvinvoinnin tukeminen ja tekeminen on merkittävä osa myös juhlavuoden ohjelmaa. Turusta alkunsa saanut kulttuurihyvinvointiajattelu on jatkunut ja kehittynyt vuodesta 2011 lähtien, ja viime vuosien aikana vakiintunut käyttöön laajasti eri puolilla Suomea.

Ideakilpailu kulttuurihyvinvointia edistävään toimintaan on käynnissä 5.4. asti sekä taidekilpailu visuaalisten alojen ammattilaisille 12.4. asti. Lisäksi Turku 2029 -säätiö valmistelee parhaillaan avustushakua.

- Tavoitteena on saada Turku 2029 -säätiön haku auki heti pääsiäisen jälkeen. Tässä haussa halutaan tukea erityisesti kaupungin freelance-taiteilijoita haastavassa työtilanteessa. Vapaan kentän taitelijat ovat olennainen osa kaupungin kulttuurin moninaisuutta ja haluamme kutsua heidät mukaan merkkivuoden toteutukseen, sanoo vapaa-aikatoimialan johtaja Minna Sartes

Lisätietoja avustuksista ja niiden hakukriteereistä löytyy verkkosivuilta www.turku.fi/avustukset. Turku 2029 -säätiön avustushausta tiedotetaan erikseen tämän viikon lopulla. 

Tapahtumia valmistellaan rajoituksia seuraten

Koronatilanne voi tuoda merkittäviä muutoksia juhlavuoden tapahtumiin. Kesän suurtapahtumien valmistelu on käynnissä ja tilanteen etenemistä seurataan.

Turun on tarkoitus isännöidä Tall Ships Races -purjelaivatapahtumaa heinäkuun alussa 2021. Toteutuessaan Tall Ships Races on merkkivuoden päätapahtuma. Lisäksi merkkivuosi näkyy kaupungin kaikkien toimialojen sisällöissä. Muiden toimijoiden suunnitteilla on useita merkittäviä tapahtumia, kuten Paavo Nurmi Games, Ruisrock ja muut kesäfestivaalit sekä ruokakulttuuria edistävät tapahtumat.

Ilmoita oma tapahtumasi juhlavuoden ohjelmaan

Turku haluaa kutsua kaikki kaupunkilaiset mukaan juhlavuoden toteutukseen. Juhlavuoden verkkosivuilta www.turku.fi/turku-2021/osallistu  löytyvällä lomakkeella voi ilmoittaa oman tapahtumansa mukaan ohjelmaan. Ilmoittautumisen jälkeen tapahtuman toteuttaja saa kaupungilta käyttöönsä juhlavuoden tunnuksen sekä tukea viestintään ja markkinointiin.

- Juhlavuoden ohjelmaan ovat tervetulleita niin suuret kuin pienetkin tapahtumat ja toivomme, että kaikki haluavat ylpeinä ottaa juhlavuoden tunnuksen käyttöönsä. Ilme alkaa näkyä tällä viikolla katukuvassa, somessa ja lehtimainonnassa. Ilme on tuttu vuodesta 2011. Se johdattaa meidät takaisiin kulttuurimuistoihin ja kertoo, että Turku on kulttuurikaupunki, vuosista viis tai kymmenen, kertoo kaupungin viestintäjohtaja Saara Malila.

Juhlavuoden ohjelmasta ja tapahtumista tiedotetaan tapauskohtaisesti erikseen läpi merkkivuoden.