Turussa todettiin viime viikon aikana (8.–14.2.2021) 100 koronavirustartuntaa. Koronatilanne on Turussa tällä hetkellä suhteellisen rauhallinen ja tartunnat ovat laskusuunnassa. Koronarokotuspuhelin p. 02 266 0159 palvelee kuntalaisia ma–pe klo 8–14.

AJANKOHTAISTA TIETOA JA OHJEITA  

– Epidemiatilanne on vakiintunut, mutta olemme edelleen leviämisvaiheessa. Vaikka tartuntamäärät ovat Turussa lievässä laskussa, on edelleen tärkeä jatkaa koronavarotoimia. Osassa Suomea koronatilanne on selkeästi menossa huonompaan suuntaan ja tämä on hyvä pitää mielessä myös hiihtolomalla, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi muistuttaa.

Turun kaupunki kannustaa kuntalaisia jatkamaan ohjeiden noudattamista jaksamiskampanjassa, joka näkyy sanomalehdissä, katukuvassa ja sosiaalisessa mediassa.

– Voitamme koronan yhdessä. Siihen tarvitaan vielä vähän aikaa malttia säilyttää varovaisuus. Turkulaiset ovat jaksaneet noudattaa koronavarotoimia miltei esimerkillisesti ja auttaneet toisiaan kaiken epävarmuuden ja huolen keskellä. Tätä haluamme tuoda kampanjassa esiin turkulaisten kasvoilla ja tsemppiviesteillä, kaupunginjohtaja Minna Arve sanoo.

Uusi koronarokotuspuhelin avataan 18. helmikuuta

Turkulaisille tarkoitettu koronarokotuspuhelin avautuu torstaina 18.2. Puhelinlinja on tarkoitettu rokotusajanvarauksia sekä rokotukseen liittyviä kyselyjä varten. Koronarokotuspuhelin p. 02 266 0159 palvelee kuntalaisia ma–pe klo 8–14.

– Koronaneuvontapuhelimeen tulee nyt paljon kyselyjä rokotusajoista, joten päätimme avata erillisen linjan näitä puheluja varten. Koronaneuvontapuhelin palvelee jatkossakin samalla tavalla asiakkaita, jotka epäilevät koronatartuntaa ja haluavat varata ajan koronatestiin, Peltoniemi muistuttaa.

Terveysasemien puhelinpalvelu ei palvele jatkossakaan koronarokotusasioissa, vaan se on tarkoitettu ensisijaisesti terveysasemilla asioimiseen.

Koronaan liittyvät puhelinpalvelut Turussa:

  • Koronaneuvontapuhelin, p. 02 266 2714 (ma–pe klo 8–15)
  • Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon koronaneuvontapuhelin, p. 02 266 2012 (ma–to klo 8–15, pe klo 8–12)
  • Koronarokotuspuhelin, p. 02 266 0159 (ma–pe klo 8–14)
  • Kuulo- ja puhevammaisten tekstiviestipalvelu, p. 045 739 65882

Ikääntyneiden rokotukset ovat edenneet Turussa hyvin

Yli 80-vuotiaista koronarokotuksen on saanut n. 4200 turkulaista. 80 vuotta täyttäneitä on Turussa kaikkiaan vajaat 11 000 eli rokotuksen on saanut n. 40 %. Yli 80-vuotiaiden ajanvaraus rokotuksiin on avoinna, aikoja voi varata joko sähköisen ajanvarauspalvelun kautta tai uudesta koronarokotuspuhelimesta.

AstraZenecan koronarokotetta tulee Turkuun joka viikko tietty määrä ja rokote-erän suuruus varmistuu vasta rokotteiden saavuttua. 18–69-vuotiaiden 1. lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluvien rokotusajat avautuvat varattaviksi heti, kun rokote-erä on saapunut Turkuun. Rokotusaikoja avautuu varattaviksi lisää joka viikko ja aikojen avautumisesta tulee tieto turku.fi/koronarokotus-sivulle. Riskiryhmäläisten kannattaa aktiivisesti seurata joka päivä päivittyviä nettisivuja.

70–79-vuotiaiden rokotukset eivät ole vielä käynnissä. Kansallisesti on linjattu, että Suomessa AstraZenecan rokotetta ei anneta yli 70-vuotiaille. Tarkat, ikäryhmittäiset ohjeet löytyvät turku.fi/koronarokotus-sivulta.

Turun kotihoidon asiakkaiden rokotukset käynnistyivät 21. tammikuuta. Kaikilta kotihoidon asiakkailta tiedustellaan halukkuutta koronarokotukseen sekä asiakkaalle sopivinta tapaa rokotusten järjestämiseen. Asiakas voi halutessaan osallistua joko Messukeskuksen rokotuksiin tai kotihoito sopii asiakkaalle ajan kotihoidon omaan rokotuspaikkaan lähemmäksi kotia. Jos asiakkaalla on vaikeuksia päästä kotihoidon rokotuspaikalle, on sinne mahdollista saada kuljetus. Niille kotihoidon asiakkaille, joilla ei ole mahdollisuutta liikkua rokotuspaikoille, järjestetään rokotus kotona.

Tällä viikolla Lehmusvalkamassa rokotetaan eteläisen Turun kotihoidon asiakkaita ja Runosmäen vanhuskeskuksessa pohjoisen Turun kotihoidon asiakkaita. Rokotustahti on hiukan alle 500 asiakasta viikossa. Suunnitelman mukaisesti kaikkien kotihoidon asiakkaiden ensimmäinen rokotuskierros olisi valmiina viikolla 10. Rokotuksiin liittyvissä kysymyksissä asiakkaan on hyvä olla yhteydessä oman kotihoitoalueensa sairaanhoitajaan.

Vähävaraisten maskijaossa siirrytään kertakäyttöisiin suu-nenäsuojiin

Turun kaupunki alkaa jakaa vähävaraisille kuntalaisille kankaisten maskien sijasta kertakäyttöisiä suu-nenäsuojia. Niitä jaetaan 10 kpl/henkilö. Maskeja jaetaan samoista paikoista, joista aiemmin on jaettu vähävaraisten kangasmaskeja.

  • Kauppatorin Monitori, KOP-kolmio, Aurakatu 8, maskijako arkisin klo 9–11 ja lauantaisin klo 10–12
  • Skanssin Monitori (Skanssin kauppakeskus, toisessa kerroksessa itäparkin päädyssä, Intersportin myymälää vastapäätä) avoinna ma–to klo 12–18 ja pe 11–17
  • Sosiaalipalvelut, Linnankatu 23, (Eskeli), avoinna arkisin klo 8.15–15.45

Turku on jakanut vähävaraisille kangasmaskeja viime elokuusta lähtien ja niitä on jaettu kymmeniätuhansia kappaleita. Järjestöt aloittivat ensimmäisenä kangasmaskien jaon asiakkailleen elokuussa 2020. Lisätietoa asiasta: turku.fi/maskijako

Vuokkokodin koronaepidemia on ohi

Vuokkokodissa todettiin koronaepidemia tammikuussa. Yksikössä todettiin epidemian aikana kaikkiaan 39 asukastartuntaa ja 19 työntekijätartuntaa. Vuokkokodissa kaikki hoivakodin asukkaat ja henkilöstö ovat saaneet ensimmäisen koronarokotuskierroksen.

– Ammattitaitoinen henkilöstömme on tehnyt valtavasti töitä epidemian osalta ja onneksi tilanne on nyt Vuokkokodin osalta normalisoitumassa. Eristykset päättyivät eilen 16. helmikuuta, vanhus- ja vammaispalveluiden palvelualuejohtaja Sari Ahonen kertoo.

Omaiset voivat vierailla Vuokkokodissa noudattaen kaupungin hoivayksiköissä voimassa olevia koronavarotoimia.

Turun kaupungin toimipisteissä todetut koronatartunnat

Päivähoito: Arkeologinkadun päiväkodin Jäkärlän Puistokadun toimipiste, Pääskyvuoren päiväkoti

Koulut ja oppilaitokset: Luolavuoren koulun Ruiskadun yksikkö, Nummenpakan koulun Halisten ja Nummen yksiköt, Pääskyvuoren koulu, Raunistulan koulu, Turun ammatti-instituutin Lemminkäisenkadun koulutalo

Kirjastopalveluiden rajoituksia lievennetään 1.3.2021 alkaen

Kirjastojen tilat avataan 1.3. lainaamista varten, siten että asiakkaat pääsevät hyllyjen väliin. Edelleen vain pikainen asiointi on mahdollista. Oleskeluun kannustavat ja pidemmän aikaa vaativat palvelut eivät ole käytössä.

Kirjastojen lainaamistoimintaa laajennetaan ja asiakkaat pääsevät itse etsimään aineistoja hyllyistä. Tietokoneita on tarjolla nopeaa asiointia varten. Koululaisryhmille on erilliset ohjeet lainauskäynneistä osoitteessa turku.fi/kirjasto.

Lukupaikat, kokoustilat, pidempään käyttöön tarkoitetut tietokoneet ovat pois käytöstä. Varattavat palvelut, kuten digitointi, 3D-tulostus ja soittohuone, eivät ole käytössä. Luettavia lehtiä ei ole tarjolla, ainoastaan lainattavia. Lähikirjastojen omatoiminen käyttö ei ole mahdollista. Tapahtumat toteutetaan ainoastaan virtuaalisesti 10.3. saakka.

Liikuntapalveluissa muutoksia yksilölliseen liikuntaharrastukseen 22.2. alkaen

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä linjasi 16.2.2021 reunaehdot, joiden mukaan yksilöllistä liikuntaharrastusta voi toteuttaa infektioturvallisesti.

Aikuisten yksilöliikunta on mahdollista 22.2. alkaen yksilölajien sisäliikuntapaikoissa koronaturvallisuus huomioiden. Linjaus ei koske uimahalleja eikä salli tapahtumien järjestämistä. Aikuisten ryhmäliikuntaa ei voida toteuttaa sisäliikuntatiloissa.

Ulkoliikuntapaikoilla voi järjestää myös aikuisten, enintään 10 henkilön pienryhmätoimintaa, kun huolehditaan vähintään 2 metrin turvaväleistä. 

Turun liikuntapalvelut tiedottaa tarkemmin uusien linjausten vaikutuksista liikuntapaikoilla.