Perjantaina 5.2.2021 STEAM Turku järjesti STEAMit! -tapahtuman, jossa päiväkodit, peruskoulut ja lukiot esittelivät luonnontieteisiin, teknologiaan ja taiteeseen liittyviä projektejaan. Etänä pidetyssä tapahtumassa kuultiin muun muassa koodaamalla toteutetuista animaatioista ja fraktaaleista sekä ainutlaatuisesta musikaalinäytelmästä, joka toteutettiin toisen asteen oppilaitosten yhteistyönä.

Projektitoimiston päällikkö Matti Mäkelä avasi etätilaisuuden kertomalla STEAM Turun ajankohtaisista kuulumisista. Mäkelä teki myös lyhyen yhteenvedon STEAMin vuodesta 2020. Teknologiapolku 2.0 on saatu valmiiksi ja mallin täydentäminen ja päivittäminen jatkuu.

– STEAM Turun ja Turun ammattikorkeakoulun kokeilu, Juniori AMK, on yksi konkreettinen esimerkki loistavasti sujuneesta yhteistyöstä. Jatkossa tarkoitus on, että Juniori AMK koskee kaikkia turkulaisia vitosluokkia. Toinen hyvä esimerkki on Turun kaupungin sivistystoimialan ja CTRL Realityn yhteistyönä kehittämä åppi-mobiilisovellus, jonka sisällöt ovat turkulaisten lukio- ja korkeakouluopiskelijoiden itse tuottamia. Lisäksi Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion Syö Itämeri puhtaaksi -haasteeseen vastasi yli sata koulua ja päiväkotia eri puolilla Suomea, Mäkelä kertoi. 

Viime vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa Beyond 2030 Challenge -tiedekilpailu toisen asteen opiskelijoille. Turun kaupungin ja Bayer Nordicin perustaman ainutlaatuisen tiedekilpailun järjestämiseen osallistuivat ensi kertaa Suomessa yhteistyössä julkishallinto, koulutussektori ja yksityiset yritykset. Kaupungin osalta toteutuksesta vastasi STEAM Turku.

– Poikkeusaika ja etäopiskeluun siirtyminen toivat toki mukanaan myös haasteita, mutta jatkamme uusien innovatiivisten kokeilujen parissa tänäkin vuonna, Mäkelä summasi. 

 

STEAMit! innostaa kokeilemaan uutta

Turun päiväkodit, peruskoulut, lukiot ja ammatti-instituutti saivat syksyllä 2020 hakea STEAMit!-apurahaa, jonka avulla sai toteuttaa oman luonnontieteisiin ja teknologiaan liittyvän projektin.

– Koronasta johtuen hakemuksia tuli vähemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta ideoiden taso oli edelleen kova. On hienoa, että mukana oli nyt myös uusia osallistujia. Parasta projekteissa oli monipuolinen yhteistyö ja se, että lapset ja nuoret pääsivät opettamaan toisiaan, kertoi STEAMin kehittäjäopettaja Olli Pekanheimo.

Luostarivuoren koulun Luostarivuoren yksikössä toteutettu STEAMit!-kokeilu yhdisti STEAM-valinnaisaineen 8. luokan opiskelijat ja Luostarivuoren koulun Kerttulin yksikön tokaluokkalaiset. 

– 8. luokkalaiset oppivat 3D-piirtämään ja käyttämään piirustustablettia, ja tokaluokkalaiset tutustuvat 3D-tulostamisen saloihin ja piirustustabletteihin, Olli tiivisti.

 

Yllättäviä haasteita ja onnistumisen iloa

Syvälahden koulussa toteutettiin Ideoita STEAM-pajaan -kokeilu, jonka keskeisimpänä oppimistavoitteena oli kehittää tiedeinnostusta lisääviä tehtäviä. Tuotoksena syntyi koodaamalla toteutettuja animaatioita ja fraktaaleja sekä ns. hologrammiprisma: esityslaite, jolla voi heijastaa näitä kuvia ilmaan.

–Projektimme kohokohtia olivat ensimmäisen prisman testaaminen ja ilmassa leijuvan heijastekuvan ilmaantuminen. Ohjelmointitunnilla ensimmäisen fraktaalin ilmaantuminen näytölle oli myös hieno hetki. Oli hauska nähdä, että ilmassa leijuva kuva oli oppilaistakin mielenkiintoinen ja hauska. Tehtävä on jo nyt poikinut paljon jatkoideoita, iloitsivat Syvälahden koulun kuvataiteen opettaja Wilhelmina Juhakoski ja käsityön opettaja Ilkka Salonen

STEAMit!-kokeilujen aikana osa kouluista joutui siirtymään etäopintoihin ja tämä vaikutti myös kokeilujen aikatauluihin. Näin kävi esimerkiksi Katedralskolanin musikaalinäytelmän, joka toteutettiin toisen asteen oppilaitosten yhteistyönä. 

– Poikkeusolojen vuoksi menetimme paljon yhteistä harjoitteluaikaa, ja asiat piti suunnitella uusiksi etäpalavereiden avulla. Näytelmän tekeminen etänä oli hyvin haastavaa. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt äänittää bändi ”taustanauhaksi”, mutta ajatuksena oli alun perinkin live-esitys ja live-esityksen tuoma tunnelma, kertoi Katedralskolanin suomen kielen ja musiikin opettaja Riikka Jutila.

Tutustu uusiin STEAMit!-kokeiluihin ja vie idea omaan luokkaasi!

STEAM tulee sanoista Science, Technology, Engineering, Arts and Mathematics. Sillä tarkoitetaan varhaiskasva-tuksen, perusopetuksen ja toisen asteen tiede- ja teknologiapolkua, jonka tavoitteena on lisätä luonnontietei-den ja tekniikan alojen vetovoimaa Turun ja Lounais-Suomen alueella. www.turku.fi/steam