Turussa todettiin viime viikon aikana (11.–17.1.2021) 129 koronavirustartuntaa. Tilastojen valossa Turun koronatartunnat ovat hienoisessa laskussa. Koronarokotukset etenevät myös suunnitellusti siltä osin, kun rokotteita on saatu. Koronaan liittyvät rajoitukset kaupungin palveluissa ovat voimassa 10.2. asti.

AJANKOHTAISTA TIETOA JA OHJEITA  

– Turun tilanne on kohentunut, koska ihmiset ovat noudattaneet rajoituksia hyvin. Rajoitusten noudattaminen on edelleen tärkeää, Turun kaupunginjohtaja Minna Arve kiittää turkulaisia.

– Toivon, että jokainen turkulainen jaksaa edelleen huolehtia tartuntojen ehkäisytoimenpiteistä: pidetään turvavälit, vältetään väkijoukkoja ja kokoontumisia, muistetaan käsienpesu ja oikeanlainen yskiminen, hakeudutaan testiin lievissäkin oireissa sekä käytetään maskia, Arve kannustaa.

Turun epidemiatilanne näyttää tällä hetkellä kohtuullisen rauhalliselta. Tartunnat painottuvat edelleen Itä-Turkuun, missä tartuntoja on ollut enemmän kuin muualla.

– Myös ulkomailta tulevat tartunnat työllistävät meitä. Viidennes Varsinais-Suomen tartunnoista tulee ulkomailta, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi kertoo.

Alkuvuoden 2021 aikana Turkuun saapuu Gdanskin lento 1–2 kertaa viikossa, ja muut ulkomailta tulevat lentoyhteydet ovat tauolla. Terveysviranomaiset ovat vastassa kaikkia Gdanskista saapuvia lentoja.
 
Koronantorjuntabussi oli viikonloppuna 16.–17.1. Turun satamassa vastassa Ruotsista saapuvia aamulaivojen matkustajia. Ruotsista saapui 187 matkustajaa ja heistä 44 osallistui koronatestiin. Testatuista yhdellä todettiin koronatartunta.

Koronantorjuntabussi on tällä viikolla aamulaivoja vastassa Turun satamassa. Noin 80 prosenttia Ruotsista tulevista matkustajista saapuu Turkuun aamulaivoilla. Pysyvämpää toimintatapaa suunnitellaan yhdessä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin, SPR:n, rajavartiolaitoksen, Turun sataman sekä laivavarustamojen kanssa. 

Vanhusten hoivayksiköiden koronarokotukset ovat käynnissä

Turun kaupungin koronapotilaita hoitava sote-henkilöstö on saatu pääasiassa rokotettua. Koronarokotukset ovat parhaillaan käynnissä kaikissa kaupungin omissa vanhusten asumispalveluyksiköissä, joissa rokotetaan sekä asukkaita että henkilökuntaa.

– Saamme viikkoon 4 asti n. 2000 rokoteannosta viikossa. Näistä puolet menevät yksityisten hoivakotien rokotuksiin. Tammikuun aikana saamme hoivakotien rokotusten ensimmäisen kierroksen tehtyä. Näin ollen aloitamme kotihoidon sekä tiettyjen, suuressa riskissä olevien, iäkkäiden rokotukset tammikuun aikana, Jutta Peltoniemi kertoo.

Lääkeyhtiö AstraZenecan koronarokotetta odotetaan saapuvaksi Suomeen useita satojatuhansia annoksia ennen helmikuun puoltaväliä, mikäli EU-komissio antaa rokotteelle myyntiluvan. Ensimmäisen erän pitäisi arvioiden mukaan saapua Suomeen viikolla 6.

– Odotamme tietoa rokotteiden määristä sekä saapumisaikataulusta. Ilman tätä tietoa on vaikea suunnitella tarkkaan ikääntyneiden massarokotusten aikataulua tai avata ajanvarausta. Otamme mallia koronarokotuksiin viime syksyn influenssarokotuksista, jotka sujuivat Turun Messukeskuksessa erittäin hyvin, Peltoniemi sanoo.

Turun kaupungin hyvinvointitoimiala on vuokrannut väestön massarokotuksiin Turun Messukeskuksen kolmeksi kuukaudeksi (1.2.–30.4.). Rokotuslinjojen ja -toiminnan suunnittelu on parhaillaan käynnissä. Alustava koronarokotuksen aikataulusuunnitelma löytyy Turun kaupungin verkkosivuilta.

Rokotusten etenemisestä ja ikääntyneiden massarokotusten alkamisesta viestitään laajasti Turun kaupungin viestintäkanavissa aikataulun tarkentuessa. 

Kaikki rokotuksiin liittyvät tiedot kootaan osoitteeseen www.turku.fi/koronarokotus.

Omaolon kautta helpoimmin aika koronatestiin kaikkina viikonpäivinä

Omaolo-palvelun koronaoirearvion kautta ajanvaraus koronavirustestiin onnistuu nykyään myös viikonloppuisin. Tähän asti Omaolon kautta on voinut varata suoraan ajan vain arkipäivisin.

– Ehdottomasti helpoin ja nopein väylä koronavirustestiin on Omaolon oirearvio. Omaolo ja puhelimitse tehtävä ajanvaraus käyttävät samaa laboratorion ajanvarausjonoa. Omaolon kautta testiajan saa varattua helposti ja ilman ruuhkaa, ylilääkäri Suvi Vainiomäki kertoo.

Omaolon kautta onnistuu ajanvaraus koronatestiin myös alle 15-vuotiaan lapsen puolesta. Palvelusta pääsee näkemään, kenen puolesta asiakas on asioimassa.

– Uudistuksen myötä terveydenhuollon ammattihenkilöiden työpanosta vapautuu yhä enemmän muuhun puhelin- ja ajanvaraustoimintaa. Asiakas voi edelleen lähettää oirearvion terveydenhuollon ammattilaisen arvioitavaksi Omaolon kautta, jos oma vointi huolettaa, Vainiomäki jatkaa.

Koronavirusnäytteiden tuloksista lähtee automaattinen tekstiviesti asiakkaille kaikkina viikonpäivinä. Tulokset tallentuvat myös Omakantaan, josta ne on helppo käydä tarkistamassa. Turun kaupunki on kehittänyt Omaolon ajanvarauspalvelua yhdessä Tykslabin ja järjestelmätoimittajien kanssa.

Kauppatorin Monitori palvelee viikolla 3 supistetusti

Kauppatorin Monitorissa tapahtui perjantaina 15.1. korona-altistuminen henkilökunnan keskuudessa. Kauppatorin Monitorin tiloissa tehtiin varotoimenpiteenä maanantaina 18.1. tehostettu siivous, minkä vuoksi palvelupiste oli suljettuna koko päivän.

Kauppatorin Monitorin asiointipalvelu palvelee viikolla 3 arkisin klo 9–16 ja lauantaina klo 10–15. Muut palvelut toimivat normaalien aukioloaikojen puitteissa. Varhaiskasvatuksen palveluohjaus ei ole paikalla Monitorissa ke 20.1. – pe 22.1. Kaupunki palvelee myös chatissa ja puhelimitse.

Lisäksi viikolla 3 Skanssin Monitori palvelee mm. Föli-asioissa ke–to klo 12–18 ja pe klo 12–17 Skanssin kauppakeskuksen 2.kerroksessa Itäparkin päädyssä.

Koronatilanne sivistystoimialalla

Sivistystoimialalla koronatartuntoja on ilmaantunut lähes päivittäin, mutta karanteenijaksot on saatu rajatuksi pääsääntöisesti yhteen viikkoon.

– Suojaamistoimenpiteet ovat olleet tehokkaita, sillä altistumiset on onnistuttu rajaamaan varsin pieneen henkilöstö- tai asiakasjoukkoon. Toimialalle on tullut 1,5 miljoonaa maskia maanantaina 18.1., ja seuraavat 2,3 miljoonaa saapuvat maaliskuun alussa. Maskit riittävät hyvin toimialan tarpeisiin koko kevätkaudeksi, toimialajohtaja Timo Jalonen kertoo.

Maskisuositusten piirissä ovat kaikki 6.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat oppilaat ja opiskelijat sekä koko henkilöstö. Viidessä turkulaisessa koulussa maskisuositus koskee 4.-luokkalaisia ja sitä vanhempia oppilaita.

Turun kaupungin toimipisteissä todetut tartunnat ja altistumiset

Päivähoito: Lausteen päiväkoti 

Koulut ja oppilaitokset: Hannunniitun koulu, Hepokullan koulu, S:t Olofsskolan, Topeliuksen koulu, Turun ammatti-instituutin Peltolan koulutalo ja Ruiskadun kampus, Turun Lyseon koulun Runosmäen yksikkö, Varissuon koulu, Wäinö Aaltosen koulu

Kauppatorin Monitori: Yksi tartunta ja altistuneita henkilökunnassa.

Rajoitukset ja suositukset

Turun liikuntatilojen rajoitukset ja suositukset ovat voimassa 7.2. saakka. Uimahallit, kuntosalit, jäähallit ja muut sisäliikuntatilat on suljettu yleisöltä. Lasten ja nuorten seuravuorot sekä aikuisten huippu-urheiluun varatut vuorot jatkuvat. Liikuntapalveluiden ohjattu toiminta lapsille ja nuorille on käynnissä. Aikuisten ohjatun toiminnan aloitus siirtyy.

Erityisesti 12 vuotta täyttäneiden maskin käyttö on tärkeää sisäliikuntapaikoilla.

Ulkoliikuntapaikoilla voi harjoitella omatoimisesti. Luistelukentät, hiihtoladut, laskettelu- ja pulkkamäet ovat erinomaisessa kunnossa.

Asiasanat: