On aika miettiä, kuka on nostanut kotikaupunkiaan vuoden 2020 aikana ja tukenut turkulaisten positiivisuutta koronavuoden keskellä. Vuoden turkulaista voi äänestää 4.–22.1. välisenä aikana ja voittaja julkistetaan tammikuun lopussa.

Vuoden turkulainen on henkilö, joka on parhaiten tehnyt Turkua ja turkulaisuutta tunnetuksi positiivisella tavalla. Ehdokkaina on yhdeksän tunnettua turkulaista, mutta tuttuun tapaan äänensä voi antaa myös omalle ehdokkaalle. Suosikkiaan voi äänestää Turun Sanomien verkkosivuilla osoitteessa ts.fi/aanestavuodenturkulainen.

Äänestyksen voittaja ja äänimäärät julkistetaan torstaina 28. tammikuuta Turun kaupungintalolla. Voittajan palkitsee Turun kaupunginjohtaja Minna Arve. Muistoksi Vuoden turkulainen saa Turun kauppatorin vanhasta torikivestä valmistetun palkinnon sekä kunniakirjan. Myös hopea- ja pronssisijoille sijoittuneet palkitaan kunniakirjoilla.

Viime vuonna Vuoden turkulaiseksi 2019 valittiin bloggaaja Laura Satamo.

Vuoden turkulaisen äänestyksen järjestävät yhteistyössä Radio Auran Aallot, Turun Sanomat, Yle Turku ja Turun kaupunki. Ansioitunut turkulainen on valittu ja palkittu ensimmäisen kerran vuonna 1985.

Vuoden turkulainen 2020 -ehdokkaina ovat:

Lauri Tähkä

Lakeuksien turkulaisimman tulisielun sooloura on kantanut kohta kymmenen vuotta, ja se on nostanut Tähkän Suomen suosituimpien artistien kärkeen. Palavaa vettä oli vuoden 2019 radioiden soitetuin kappale. Moneen kertaan palkittu laulaja ja lauluntekijä on esiintynyt viime vuosina loppuunmyydyille saleille, myös Turussa, jossa Lauri Tähkä saanut Turkuhallin täyteen.  Hyväntekeväisyydessä aiemminkin kunnostautunut Lauri Tähkä sävelsi koronakevään tsemppibiisin Uuden edessä. Timo Kiiskisen sanoittaman kappaleen tuotto ohjattiin Punaisen Ristin kautta koronaepidemiasta kärsineiden auttamiseen Suomessa. Toivon kärki -ryhmään liittyi liki sata suomalaisartistia.

Ressu Redford

Ressun ura musiikkimaailmassa ulottuu jo viidelle vuosikymmenelle, ja televisiossa hänestä tuli turkulaisuuden kasvot viimeistään menneenä syksynä. Tanssipop-poljennosta ja hempeistä balladeista tunnettu Ressu yllätti Vain elämää -sarjassa niin artistikollegansa kuin katsojatkin tulkinnoillaan ja ajatelmillaan. Jo vuotta aiemmin hän pärjäsi mainiosti Tähdet, tähdet -kilpailussa. 1980-lukua tuskin voidaan muistella ilman, että Bogart Co. muhkeine hiuslaitteineen kaivetaan historian vaatekomeroista esiin. Seuraavalla vuosikymmenellä Sound of R.E.L.S. piti biittiä yllä, ja Kuka on se oikea -mainosmelodiasta alkanut sooloura poiki hittejä solkenaan. Monille muillekin artisteille kappaleita kynäillyt Ressu ehkä muistelee noita aikoja nyt radiokanavilla kaasuttelevassa Corollassaan.

Jutta Peltoniemi

Koronapandemian rantautuminen Turkuunkin nosti tartuntataudeista vastaavan lääkäri Jutta Peltoniemen työn kaupunkilaisten tietoisuuteen. Karanteeni- ja eristyspäätökset, tartuntaketjujen jäljittäminen, viruksen torjunta lentoasemalla ja satamassa – Peltoniemi on ollut kasvoina kertomassa kaupungin toimista viruksen hillitsemiseksi. Valmistautuminen koronaviruksen aiheuttamaan uhkaan aloitettiin Turussa vuosi sitten tammikuussa Kiinasta kantautuneiden ensitietojen jälkeen.

Mikko Pietilä

Korona on tehnyt myös johtajaylilääkäri Mikko Pietilästä lähes päivittäisen tutun koko maakunnan asukkaille. Koronanyrkiksikin kutsutun Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän puheenjohtajana hän pitää yleisön ajan tasalla epidemiatilanteesta ja alueellista suosituksista. Pietilän asiallinen ja rauhallinen ulosanti on toiminut tehokkaasti koronainformaation ja selkeiden ohjeiden välittämisessä. Sisätautien erikoislääkäriksi vuonna 1999 ja kardiologiksi vuonna 2003 valmistunut Pietilä sai kardiologian dosentin pätevyyden vuonna 2015 ja väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 2002.  Hän on syntynyt Heidekenillä ja työskennellyt lähes koko uransa ajan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin palveluksessa.

Mika Vilpo

Yli 30 vuotta vapaaehtoistyötä Suomen Punaisessa Ristissä tehnyt Mika Vilpo on hyödyntänyt taitojaan niin ensiapuosaajana kuin tietoliikenneinsinöörinä kaikkien turkulaisten hyödyksi kuluneen vuoden aikana. Vilpo on organisoinut SPR Turun osaston tekemää korona-ajan avustustyötä Turun kaupungin kanssa, luonut uudenlaisia tapoja rekrytoida vapaaehtoisia ja saavuttaa avun tarvitsijat. Hän on ollut mukana kenttätyössä muun muassa jakamassa koronatietoutta lähiöissä, satamassa ja lentokentällä sekä kouluttamassa vapaaehtoisia. Varsinais-Suomen kuntien käyttöön Vilpo on rakentanut sähköisen alustan, jonka kautta korona-aikana tarvittava vapaaehtoisten apu saadaan nopeasti ja tarkoituksenmukaisesti paikalle. SPR Turun osaston ensiapuryhmän toiminnasta ja valmiudesta vastaavana hän on kehittänyt evakuointikeskusten tehokasta toimintaa suurten merionnettomuuksien ja tulipalojen varalta.

Marina Björkenheim-Jokinen ja Turo Jokinen

Turun merelliset maisemat saivat runsaasti kansainvälistä näkyvyyttä Netflixin Unelmien näköalaravintolat -sarjan myötä. Turun Pursiseuran ravintolana tunnettu Ruissalon Maininki sai oppaakseen kolme ravintola-alan asiantuntijaa, jotka päivittivät ravintolan ruokalistaa, ilmettä ja toimintaa uusiin haasteisiin. Marina Björkenheim-Jokisen ja Turo Jokisen luotsaama ravintola toimii meren rannalla vuonna 1917 valmistuneessa rakennuksessa, ja pyrkii laajentamaan asiakaskuntaansa pursiseuran ulkopuolelle. Ruissalon Maininki oli ainoa sarjassa esitelty suomalaisravintola.

Benita Heiskanen

Turun yliopiston John Morton -keskuksen professorina Benita Heiskanen keskittyy Pohjois-Amerikkaan painottuvaan tutkimukseen ja opetukseen. Viime vuosina iso osa hänen tutkijantyöstään on ollut osallistua Yhdysvaltoihin liittyvään mediakeskusteluun. Lisäksi Heiskanen pitää yleisöluentoja esimerkiksi kaupunginkirjastossa. Heiskaselle Turku on lapsuuden ja nuoruuden koti, mutta hän katselee kaupunkia myös paluumuuttajan silmin. Hän kokee olevansa aina turkulainen, jolle tärkeitä ovat jokiranta, Ruissalo ja murre. Ulkomailla opiskelun ja työn parissa vietettyjen vuosien jälkeen Heiskaselle oli onnenpotku saada vakituinen työpaikka kotikaupungista.

Mika Ääritalo

Pitkän uran jalkapallokentillä tehnyt TPS-hyökkääjä jätti viheriöt kuluneen kauden päätteeksi. Liki parikymmentä vuotta kestäneellä uralla pelipaita on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ollut mustavalkoinen, ja niin on Mika Ääritalon sydänkin. Aina kun pukee Tepsin paidan päälle, ajattelee pelaavansa myös kannattajille, kiittelee Ääritalo seuran matkassa hyvinä ja huonoina hetkinä pysyneitä faneja. Jalkapallo voi hyvinkin kuulua miehen elämään myös tulevaisuudessa tavalla tai toisella, mutta juuri nyt on huilaushetken aika. Onhan takana yli 300 ottelua Veikkausliigassa ja kymmenittäin maaleja.

Marko Vainio

Divet Show'n takana oleva Marko Vainio viettää 15-vuotistaiteilijajuhlaansa. Ruotsinlaivalta uransa aloittanut Vainio korostaa olevansa "vanhan liiton drag queen". Impersonaattori tuo tunnetut hahmot lavalle eleiden ja olemuksen kautta, ei niinkään ääntä imitoiden. Divetin muhkea hiuslaite on viime aikoina keikkunut ahkeraan myös television laululehtereillä. Korona tyhjensi muiden esiintyjien tavoin noin 2 500 show'ta tehneen Marko Vainion kalenterin, ja hän hyödyntää yllättävän pysähdyksen kehittääkseen esitystään. Vainio nimettiinkin hiljattain Turun vuoden 2020 yksinyrittäjäksi.

Asiasanat: