Koronatilanne on Turussa edelleen erittäin vakava. Ajalla 14.–20.12. Turussa todettiin 267 koronavirustartuntaa. Tartuntaluvut ja ilmaantuvuus ovat edelleen korkealla tasolla.

AJANKOHTAISTA TIETOA JA OHJEITA  

– Joulun ja uudenvuoden pyhät tulee viettää lähipiirin kesken. Nyt ei ole oikea aika lähteä sukulaisvierailuille tai matkustaa maakunnasta toiseen, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi muistuttaa.

Tartuntaketjut on Turussa pystytty jäljittämään hyvin ja n. 70 % tapauksista tartunnanlähde saadaan selville. Tartuntoja tulee perheen ja lähipiirin lisäksi esimerkiksi työpaikoilta. Siksi maskien käyttö myös työpaikoilla on erittäin tärkeää.

Turussa on lisätty testausta alueille, joista keskitetyille testauspisteille on heikommat suorat kulkuyhteydet. Näiden testauspisteiden toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin.

– Turun tartuntaluvut osoittavat osaltaan sen, että jäljityksemme toimii. Teemme testejä matalalla kynnyksellä ja testaamme myös oireettomia altistuneita, jotta saamme tartuntaketjuihin liittyvän epidemian nopeasti kiinni, talous- ja hallintojohtaja Laura Saurama hyvinvointitoimialalta kertoo.

Omaolon kautta kätevimmin aika koronatestaukseen arkipyhien aikana

Helpoin väylä koronavirustestiin joulun ja uudenvuoden pyhinä on sähköinen Omaolon oirearvio. Omaolon kautta voi asioida myös alle 15-vuotiaan lapsen puolesta. Turkulaiset voivat varata sähköisen oirearvion kautta ajan koronatestiin tai lähettää oirearvion terveydenhuollon ammattilaiselle. Viikonloppuisin ja pyhäpäivinä oirearviot menevät terveydenhuollon ammattilaisen arvioitavaksi.

Turun koronapuhelin palvelee joulun ja uudenvuoden aikana seuraavasti:

  • Ke 23.12. klo 8–15
  • To 24. – pe 25.12. suljettu. Yhteydenotot tarvittaessa: Tyks yhteispäivystys
  • La 26. – su 27.12. klo 9–13
  • Ma 28. – to 31.12. klo 8–15
  • Pe 1. – su 3.1. suljettu. Yhteydenotot tarvittaessa: Tyks yhteispäivystys

Psykososiaalisen tuen puhelin on suljettuna 24.12.2020-3.1.2021.

Mahdolliset muutokset aikatauluihin päivittyvät osoitteeseen www.turku.fi/korona

Varissuon testipiste sekä Halisissa ja Pernossa kiertävä koronantorjuntabussi palvelevat arkipäivisin normaalisti. Joulun ja uudenvuoden arkipyhinä testipiste ja koronantorjuntabussi ovat suljettuina.

Vierailuja Turun kaupunginsairaalan ja Kaskenlinnan vuodeosastoilla rajoitetaan vaikeutuneen koronavirustilanteen vuoksi. Vierailurajoitukset astuivat voimaan 18. joulukuuta. Vain kriittisesti sairaan potilaan, saattohoitopotilaan tai lapsipotilaan luona vierailut ovat sallittuja, jos vierailija käyttää suojaimia ohjeiden mukaisesti ja noudattaa hygieniaohjeita. Kaikkien yli 12-vuotiaiden tulee käyttää suu-nenäsuojusta koko sairaalavierailun ajan.

Vanhusten ja omaisten tapaamiset vanhusten asumispalveluiden tiloissa ovat joulun aikaankin mahdollisia. Jotta vierailulle pystytään varmistamaan mahdollisimman turvalliset olosuhteet, vierailut on sovittava yksikön kanssa etukäteen. Yhteydenpito läheisiin on mahdollista myös puhelimitse tai videopuheluiden välityksellä.

Joulun ja vuodenvaihteen lisäkorvaukset koronatyötä tekeville

Turun kaupungissa on sovittu seuraavista erilliskorvauksista ajalle 18.12.2020–6.1.2021 koronaepidemian parissa työskenteleville:

  • Ne työntekijät, jotka ovat ilmoittautuneet vapaaehtoiseksi siirtymään tartuntojen jäljitystyöhön, saavat normaalin työaikakorvauksen lisäksi 50 euroa/päivä, mikäli tartuntojen jäljitystyötä kertyy päivässä vähintään 4 tuntia.
  • Hyvinvointitoimialan työntekijöille maksettava hälytysraha potilasturvallisuutta vaarantavissa tilanteissa korotetaan niin, että hälytysrahan suuruus on 100 euroa. Näiden lisäksi työstä maksetaan normaalit virka- ja työehtosopimuksen mukaiset työaikakorvaukset, jos henkilö on niihin oikeutettu.
  • Niille työntekijöille, jotka siirtävät vuosilomaansa vapaaehtoisesti osallistuakseen kiireellisiin ja välttämättömiin koronaepidemian hoitoon liittyviin työtehtäviin tai koronatartuntojen jäljitystyöhön, maksetaan erillinen korvaus. Vuosilomansa vapaaehtoisesti siirtävä saa 50 euroa jokaiselta siirretyltä vuosilomapäivältä. Korvauksen suuruus on kuitenkin enintään 250 euroa.

Päiväkodit avoinna, kerhot, leikkipuistotoiminta ja avoimet päiväkodit suljettu

Varhaiskasvatus toimii alhaisella kysynnällä koulujen alkamiseen/lomakauden päättymiseen asti. Kaikki päiväkodit ovat auki. Avoimet päiväkodit ja perhekerhot ovat suljettuina 21.12.2020–6.1.2021. Leikkipuistotoiminta ja varhaiskasvatuksen kerhot jäävät joulutauolle 23.12.2020–3.1.2021.

Joulun aika vapaa-ajan palveluissa

Kirjasto tarjoaa rajatut palvelut niin, että turvavälit voidaan säilyttää. Lähikirjastojen omatoimiaika on pois käytöstä ja lukupaikat on suljettu. Tapahtumat ja ryhmäkäynnit toteutetaan ainoastaan virtuaalisesti.

Pääkirjasto sulkeutuu 23.12. klo 17 ja lähikirjastot klo 16 palveluaikojen mukaisesti. Kirjastot ovat kiinni 24.–26.12. Kirjasto tarjoaa virtuaalisen joululahjan asiakkailleen some-kanavissaan 24.12. klo 9 alkaen.

Pääkirjasto avaa ovensa jälleen 27.12. klo 11–17. Nummi, Pansio, Runosmäki ja Varissuo avaavat 28.12., muut lähikirjastot 4.1.2021.

Liikuntapaikat

Kunnallisten liikuntapaikkojen suosituksissa ja rajoituksissa ei ole muutosta siihen, mitä 14.12. on tiedotettu.

Suositukset ja rajoitukset 16.12.2020–10.1.2021:
Kunnalliset sisäliikuntatilat on suljettu yleisöltä ja varatut vuorot peruttu. Liikuntapalvelujen ohjattua harrastetoimintaa tai jäähallien ja jalkapallohallin yleisövuoroja ei järjestetä.

Ulkoliikuntapaikat ovat avoinna omaehtoiseen liikkumiseen. Parkin tekojää ja Kupittaan luistelumato ovat toistaiseksi avoinna. Loppiaisluistelut-tapahtumaa ei järjestetä.

Lisäksi 16.–27.12.2020:

  • Aikuisten huippu-urheilu on mahdollista.
  • Ulkoliikuntapaikkojen alle 20-vuotiaiden vuoroja ja huippu-urheilutoiminnan vuoroja ei peruta. Harjoittelu turvavälein ja ilman lähikontaktia.

Lisäksi 28.12.–10.1.2021:

  • Peruttu sisä- ja ulkoliikuntatilojen yli 20-vuotiaiden vuorot sekä vuorot, joissa on sekä alle että yli 20-vuotiaita, pois lukien huippu-urheilutoiminta. 
  • Sisä- ja ulkoliikuntatilojen alle 20-vuotiaiden vuoroja ei peruta. Harjoittelu turvavälein ja ilman lähikontaktia. Ottelu- ja kilpailutoiminta tulee keskeyttää. Esityksistä ja näytöksistä tulee pidättäytyä.

Liikuntapaikoilla edelleen voimassa linjaukset ja määräykset mm. yli 15-vuotiaiden maskin käytön, turvaetäisyyksien noudattamisen ja hygienian osalta. Lisäksi kouluikäisille alle 15-vuotiaille suositellaan maskia.

Lue lisää: Turku lisää rajoitustoimia liikuntapalveluissa.

Alueelliset nuorisotilat ovat loppuvuonna auki

22.12. klo 12–16.30 Skanssi, Ypsilon, Runosmäki, Teräsrautela, Ilpoinen, Pansio, Varissuo

23.12. klo 11–17.30 Skanssi, Ypsilon, Runosmäki, Teräsrautela, Ilpoinen, Pansio

28.12. klo 13–20 Ypsilon, Runosmäki, Ilpoinen, Pansio

           klo 13.30–19 Teräsrautela

29.12. klo 12–16.30 Ypsilon, Runosmäki, Ilpoinen, Pansio, Teräsrautela

30.12. klo 13–20 Ypsilon, Runosmäki, Ilpoinen, Pansio

           klo 13.30–19 Teräsrautela

31.12. klo 11–17.30 Ypsilon, Runosmäki, Ilpoinen, Pansio, Teräsrautela

Nuorten taide- ja monitoimitalo Vimman aulassa on vielä tällä viikolla ti–ke klo 9–16 jaossa maskeja ja tavattavissa nuorisotyöntekijöitä.

Museot ovat suljettuina 10.1.2021 asti ja tapahtumat peruttu. Myös Luostarinmäen perinteiset Tapaninlaulajaiset on peruttu.

Turun filharmonisen orkesterin konserttilähetykset löytyvät verkkokonserttiarkistosta: tfo.fi/live.

Kevätlukukauden aloitus sivistystoimialalla

Turun kaupungin koulut ja oppilaitokset aloittavat kevätlukukauden 2021 hybridimallissa ja lähiopetuksessa. Linjatulla mallilla pyritään toimimaan perjantaina 19.2.2021 alkavaan talvilomaviikkoon asti.

Perusopetus

  • kevätlukukausi alkaa torstaina 7.1.2021 lähiopetuksessa, mutta tarvittaessa siirrytään etäopetukseen
  • mahdollisista muutoksista tiedotetaan Wilman kautta

Lukiot

  • lukiot aloittavat kevätlukukauden torstaina 7.1.2021 hybridimallissa, jossa abiturientit ovat pääsääntöisesti lähiopetuksessa
  • muiden ryhmien vuorottelu ratkaistaan lukiokohtaisesti
  • muutoksista tiedotetaan Wilman kautta

Työväenopistot

  • Turun suomenkielisen työväenopiston ja Åbo svenska arbetarinstitutin kevätlukukausi alkaa 1. helmikuuta
  • kevätlukukautta voidaan jatkaa toukokuun loppuun asti

Turun ammatti-instituutti

  • kevään toimintakausi alkaa hybridimallissa maanantaina 4.1.2021
  • työelämässä tapahtuva oppiminen jatkuu suunnitellusti
  • koulutusyksiköt tiedottavat järjestelyistä Wilman kautta

Penkkarit ja vanhojentanssit

  • abiturienttien penkkaripäivää ei voida järjestää vaikean koronatilanteen vuoksi helmikuussa
  • kevään vanhojentanssit siirretään pidettäväksi keskiviikkona 12.5.2021, jolloin koronatilanne on oletettavasti nykyistä parempi

Turun kaupungin toimipisteissä todetut koronavirustartunnat tai altistumiset  

Tartuntoja tai altistumisia on todettu Turun kaupungissa seuraavissa toimipaikoissa:

Päivähoito: Halisten päiväkoti, Hintsankujan päiväkoti, Norlandia Päiväkodit Oy:n Norlandia Ilo ja Norlandia Puisto, Orminkujan päiväkoti, Piinokankadun päiväkoti, Päiväkoti Vilske Katariina, Vasaramäen päiväkoti

Koulut ja oppilaitokset: Hepokullan koulu, Ilpoisten koulu, Katariinan koulun Kirkkotien toimipiste ja Urheilupuiston toimipiste, Lausteen koulu, Turun ammatti-instituutin Peltolan koulutalo, Turun Lyseon koulun Kärsämäen yksikkö, Varissuon koulu

Skopjen lento: Skopjesta saapui lento Turkuun 19. joulukuuta. Koneessa oli 42 matkustajaa, joista 41 testattiin. Testatuista 4 henkilöllä oli koronavirus.
 
Tarkemmat toimipaikkakohtaiset tiedot löytyvät turku.fi-koostesivulta.

Asiasanat: