Kuoleman yleismaailmallisuutta kuvaavat kuolemantanssi-maalaukset yleistyivät Euroopassa 1300-luvun puolivälin suuren ruttopandemian jälkeen. Kuvassa Hannes Riihimäen teos Luurankotanssi, 1961. Turun kaupungin taidekokoelma.
09.12.2020
Paiserutto on esiteollisen ajan tartuntataudeista leimallisin ja pelätyin.
Kirkkoon hautaamisesta
- Tuomiokirkon sisällä oli kahdentyyppisiä hautoja, multahautoja ja muurihautoja.
- Multahaudat olivat kirkon lattian alle kaivettuja kuoppia, jotka hautaamisen jälkeen täytettiin maa-aineksella.
- Muurihaudat olivat kirkon lattian alle muurattuja kammioita, usein yksityisomistuksessa olevia sukuhautoja, joihin voitiin haudata useita vainajia.
- Kirkkotarhassa kirkon eteläpuoli oli pohjoispuolta arvokkaampi. Myös hinnaltaan arvokkaampia olivat etelänpuoleiset ja kirkon seinien lähellä olevat haudat.
- Kirkkoon hautaamiseen liittyi huoli tarttuvien tautien leviämisestä. Hygieniasyihin vedoten kirkkoon ja kirkkotarhaan kiellettiin hautaamasta ruttoon kuolleita vuonna 1710.
Teksti: Laura Ruohonen, vs. intendentti, FM, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Ruton pelottavuus perustui sen yllätyksellisyyteen, sillä se ilmaantui epäsäännöllisin väliajoin. Monet muut taudit olivat niin tavallisia, jopa jokavuotisia ilmiöitä, ettei niiden ilmaantuminen aiheuttanut suurta yllätystä, saati paniikkia. Tämä koski varsinkin tuhkarokon, isorokon ja hinkuyskän kaltaisia lastentauteja, joiden kanssa oli pakon edessä totuttu elämään. Pahimmillaan vain muutamassa päivässä kuolemaan johtanut rutto levisi sen sijaan tehokkaasti myös aikuisväestöön.
Kauhua herättivät ruton näkyvät oireet, kuten mustat paiseet tai tummunut kieli, joiden mukaan 1300-luvun eurooppalainen pandemia musta surma on saanut nimensä. Ei ihme, että esiteollisen ajan katkelmallisissa lähdetiedoissa rutto mainitaan useammin kuin muut tartuntataudit, vaikka niistä monet aiheuttivat merkittävästi suurempaa kuolleisuutta.
Emme tiedä, ulottuiko lähes koko Eurooppaan 1300-luvun puolivälissä levinnyt musta surma Suomeen. Lähteiden perusteella tautia esiintyi Suomessa kaikkiaan 17 kertaan 1400-luvun alun ja vuoden 1711 välisenä aikana. Suomen merkittävimpänä ja laajaa ulkomaankauppaa harjoittaneena kaupunkina Turku välttyi vain harvoin näiltä epidemioilta. Kun rutto puhkesi jossain Itämeren rannikkokaupungissa, se lähes aina kulkeutui myös Suomeen ja Turkuun. Laivaliikenne ja muut vilkkaat yhteydet pitivät huolen taudin leviämisestä laajalle.
Vuonna 1500 epidemia oli ilmeisen paha, koska kaupungin linnanpäällikön mukaan kaikki asukkaat olivat paenneet Turusta niin, että "se on täysin autio".
Vuosina 1500–1711 rutto mainitaan Turkua koskevissa lähteissä 12 kertaa. Vuosien 1710–1711 epidemia oli viimeinen kerta, jolloin ruttoa esiintyi Suomessa. Se levisi tuolloin poikkeuksellisen laajalle, toisin kuin aikaisemmat epidemiat. Rutto kattoi suuren osan Uuttamaata, ja Lounais-Suomessa se eteni Turun ja muiden kaupunkien lisäksi maaseudulle ja saaristoon. Se ulottui myös Hämeeseen ja Kainuuseen, ja Pohjanmaalla tautia oli lähes kaikissa rannikon kaupungeissa aina Raahea, Oulua ja Torniota myöten.
Vaikka ruton tarttuvuus tunnettiin, sen leviämismekanismeista oli vain arvailuja. Ihmiset turvautuivat silti moniin keinoihin välttääkseen sairastumisen. Nämä voi jakaa viiteen ryhmään:
1. Uskonnolliset: rukous
2. Henkilökohtaiset: pakeneminen, sairaiden välttäminen
3. Hallinnolliset: eristäminen, karanteeni yms.
4. Hygieeniset: savustus, yleisestä puhtaudesta huolehtiminen yms.
5. Lääketieteelliset: yrtit ja muut lääkkeet, lääkärit ja muut parantajat
Keinojen hyödyllisyydestä on vaikea sanoa mitään, sillä ainakaan esivallan 1600-luvulta lähtien määräämät erilaiset karanteenitoimet eivät epidemioita pidelleet. Taudin tieltä pakeneminen sen sijaan saattoi toimia. Edellä on mainittu, miten Turkukin autioitui vuonna 1500, kun asukkaat jättivät kaupungin.
Kuolema oli esiteollisena aikana erottamaton ja nykyistä paljon välittömämpi osa elämää. ”Koska mikään ei ole varmempaa kuin kuolema” on fraasi, joka usein toistuu keskiajalla laadituissa testamenteissa. Ruttoepidemioiden seurauksena oli silti poikkeuksellinen kuoleman läsnäolon tunne, joka kuvastuu makaabereissa kuolemantanssimaalauksissa.
On luonnollista, että kuin tyhjästä ilmaantunut ja nopeasti epidemian mittoihin yltynyt tauti herätti ihmisissä pelkoa ja suorastaan hallitsematonta kauhua. Omien perheenjäsenten ja naapureiden menehtyminen lyhyessä ajassa ylitti useimpien psyykkisen sietokyvyn rajat, vaikka kuolema olisi muutoin koettu miten arkipäiväisenä tahansa.
Ruttoepidemioiden aikana vakiintuneet henkiset rakenteet ja niihin pohjautuneet käyttäytymismallit helposti murtuivat. Tämä näkyy esimerkiksi hautausten järjestämisessä. Kun Turussa havaittiin ensimmäiset ruttotapaukset syyskuun lopulla 1710, vielä tammikuussakin osa ruumiista odotti hautaamistaan. Yhteisön täydellisestä kaaoksesta kertoo, että aikalaiskuvausten mukaan öisin kaduille viskeltiin ruttoon kuolleiden ruumiita ja jopa sellaisia, jotka yhä elivät ja joita olisi voitu auttaa.
- Teksti: Mika Kallioinen, FT, dosentti, yliopistonlehtori
Ylin kuva: Rutto ja monet muut tartuntataudit saapuivat usein laivaliikenteen mukana ulkoa. Merkittävänä satamakaupunkina Turku oli monesti ensimmäinen tautien leviämispiste Suomessa. Kuvassa keskiajan Itämerellä laajasti käytetyn Koggi-tyyppisen aluksen pienoismalli. Turun museokeskuksen kokoelmat.