Itsenäisyyspäivän lähestyessä Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt totuttuun tapaan kunniamerkkejä ansioituneille suomalaisille.

Kunniamerkkejä myönnettiin yhteensä 3654 kappaletta. Korkeita kunniamerkkejä saivat muun muassa seuraavat turkulaiset ja Turun seudulla vaikuttavat henkilöt:

Suomen Leijonan I luokan komentajamerkki

Professori Sirpa Jalkanen

Sirpa Jalkanen on suomalainen immunologi ja tieteen akateemikko. Hän on toiminut Suomen Akatemian akatemiatutkijana ja ollut akatemiaprofessorina kolme kautta vuosina 1996 - 2001, 2002 - 2006 sekä 2014 - 2018. Vuodesta 2007 lähtien Jalkanen on toiminut Turun yliopiston immunologian professorina.

Oopperalaulaja Karita Mattila

Karita Mattilan Suomen-koti on ollut jo pitkään Turussa, jossa Mattila asuu edelleen maassa ollessaan. Toukokuussa 2011 Mattila promovoitiin Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan kunniatohtoriksi.

Suomen Leijonan komentajamerkki

Tutkimusjohtaja, professori Jukka Westermarck, Turun biotiedekeskus, Biolääketieteen laitos

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki

Turun Ammattikorkekoulun rehtori, toimitusjohtaja Vesa Taatila

Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali

Koreografi, balettipedagogi Raija Lehmussaari.

Lehmussaari on opettanut perustamassaan tanssikoulussa yli 50 vuoden ajan. Vuosina 1981 - 2004 Lehmussaari toimi Aurinkobaletin taiteellisena johtajana ja pääkoreografina. Vuonna 2013 hänet nimettiin vuoden kulttuuriturkulaiseksi.

Suomen Leijonan ritarimerkki

Palvelualuejohtaja Esko Heikkonen, Turun kaupunki
Viestintäpäällikkö Paula Heino, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Toimitusjohtaja, arkkitehti Pekka Mäki, arkkitehtitoimisto Sigge