Mikko Koukin mielessä jo vuosikymmenen ajan kypsynyt näytelmä Suomen merkittävimmästä yrityksestä nähdään Turun Kaupunginteatterissa 25.11. Viihdyttävä draama Nokia kertoo vaikuttavan kasvutarinan, jossa saadaan ja menetetään lähes kaikki.

Nokia 

Suomalaisella sisulla on saavutettu suuria. Nokia-näytelmässä toistuva unelman syrjästä kii -lausahdus ja sinnikkyys veivät Jorma Ollilan ensin ulkomaille opiskelemaan ja lopulta yritysmaailman huipulle asti. Koulutukseen satsannut yhteiskunta tarjosi huipputeknologiaan keskittyvälle Nokialle alustan, jolta ponnistaa maailman markkinajohtajaksi.

Moni suomalainen oli rakentamassa, tai vähintäänkin seurasi sivusta, Nokian kansainvälistymistä ja matkapuhelinten maailmanvalloitusta. Uskomattomia käänteitä tarinassa riitti sekä ennen menestystä että sen jälkeen. Olipa Nokian matka tuttu tai ei, näyttämölle se istuu niin kuin moderni kansallistarina vain voi - Nokia peilaa suomalaisuutta voiton ja häviön hetkillä, viihdyttää kerronallaan ja haastaa ajattelemaan. 

Näytelmän ohjanneen Mikko Koukin mielestä Nokian vaiherikas tarina ansaitsee oikeutetusti paikkansa parrasvaloissa.

– Suurissa suomalaisissa tarinoissa on yhdistäviä tekijöitä: me kaikki tunnemme ne. Suuria voittoja. Suuria vastoinkäymisiä. Hetkiä, kun kaikki näyttää menetetyltä. Ihmeen kaltaisia pelastumisia. Minulle suomalaisista yritystarinoista kiinnostavin on ehdottomasti Nokia. Eikä sen tarina ole suinkaan vielä ohi, mutta tässä näytelmässä käsitellään ne ensimmäiset 155 vuotta, Kouki naurahtaa.

Näyttelijät Carl-Kristian Rundman (vas.), Anna Victoria Eriksson, Stefan Karlsson,Minna Hämäläinen, Mika Kujala Kimmo Rasila. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Kuningasnäytelmä erilaisista johtajista

Uuden Nokia-näytelmän on kirjoittanut mittavan taustatyön tehnyt Sami Keski-Vähälä. Tarinan keskiössä ovat ihmiset Nokian nousun ja täpärän pelastumisen takana. Esitys näyttää, miten vaikeaa johtaminen on ja miltä tuntuu saavuttaa unelmansa kovalla työllä ja nähdä sen sitten lipeävän otteestaan.

Vaikka tositapahtumat tarjoavat draamaa riittämiin, näyttämöllä niitä maustetaan kansalliseepos Kalevalasta tutulla myyttisellä kerronnalla. Vertautuuhan Nokian menestys Sammon takomiseen ja Lemminkäisen tarinaan, jossa pienen kylän poika tunkeutuu ison talon pitoihin.

Kuningasnäytelmän ainekset ovat koossa, kun kruunupäinä nähdään Taneli Mäkelä Jorma Ollilan roolissa sekä Olli Rahkonen Risto Siilasmaana. Muissa rooleissa pörssikursseista, algoritmeista, kilpailijoista ja toisistaan ottavat mittaa Anna Victoria Eriksson, Minna Hämäläinen, Mika Kujala, Stefan Karlsson, Kimmo Rasila ja Carl-Kristian Rundman.