Kotisairaalan työpäivä alkaa jokaisena päivänä klo 7. Työalueena on koko Turku. Potilaisiin kuuluvat niin nuoret kuin esimerkiksi asumispalveluyksiköissä asuvat vanhukset. Kaikkia potilaita ei välttämättä hoideta heidän kotonaan, vaan he voivat myös käydä päivittäin kotisairaalassa hoidettavana.

Kotisairaala

  • toimii Kaupunginsairaalassa, avoinna joka päivä klo 7–21
  • 11 sairaanhoitajaa, osastonsihteeri ja osastonhoitaja, osastonlääkäri, erikoistuva lääkäri
  • Koko ajan keskimäärin 20 potilasta
  • hoitovuorokaudet keskimäärin 6–7
  • Vuodessa 12 000 asiakaskäyntiä
  • Potilaat nuorista työikäisiin ja ikäihmisiin, ei lapsia
  • Potilaat ohjautuvat kotisairaalaan esimerkiksi päivystyksestä, Tyksin ja TKS:n vuodeosastoilta, terveyskeskuksesta, ympärivuorokautisen hoidon yksiköistä. Potilaan omaiset voivat myös ottaa yhteyttä.
  • Potilaista viidennes ympärivuorokautisessa hoivassa, puolet asuu kotona ilman ulkopuolista apua.
  • Kotisaattohoito toimii Turussa omana toimintanaan

Kotikäyntejä, yhteydenpitoa puhelimitse, raportteihin tutustumista…

Aamu aloitetaan tutustumalla edellisen illan raportteihin.

- Lisäksi valmistelemme lääkkeet ja hoitotarvikkeet käyntejä varten. Kotikäynneiltä palatessa tehdään kirjaukset ja palautetaan mahdolliset verinäytteet. Tämän jälkeen käydään potilaiden voinnit läpi lääkärin kanssa. Iltapäivällä lähdetään uudelleen kotikäynneille. Potilaille myös soitetaan heidän tutkimustuloksistaan ja lääkeohjeistuksistaan, kertoo apulaisosastonhoitaja Toni Järvinen. 

Ensikäynti uuden potilaan luo tehdään aina kahden hengen voimin. Muuten sairaanhoitaja käy kotikäynneillä pääosin yksin. Tarpeen mukaan myös lääkäri on mukana. Kotisairaalan osastonlääkärinä työskentelee sisätautien ja hematologian erikoislääkäri Maija Valta. Lisäksi kotisairaalassa työskentelee yksi erikoistuva lääkäri.

Kotisairaalan lääkäri tapaa aina hoidon alkaessa ja päättyessä potilaan. Hoidon päättökeskustelu voidaan käydä myös videovälitteisesti. Erityisesti tekniikan hyvin hallitsevat nuoret potilaat ovat tarttuneet tähän mahdollisuuteen.

Välillä potilaat voivat asua aivan eri puolilla kaupunkia ja auton ratissa vierähtää pidempikin aika.

- Työssä parasta on itsenäisyys - asiakkaan kotona saa rauhassa keskittyä hoitotoimenpiteeseen, Sairaanhoitajan koulutusta pääsee hyödyntämään laajasti. Työ on palkitsevaa ja potilaat myös osoittavat tyytyväisyytensä, Toni Järvinen ja Kristiina Reilä toteavat.

Iltavuoron työt päättyvät klo 21. Yön aikana kotisairaalan potilaat voivat olla Kaupunginsairaalan osastolle yhteydessä, jos tarvitsevat apua.

Kristiina Reilä kotisairaalan tiloissa

Kotisairaala ei ole kotihoitoa eikä kotisairaanhoitoa

Kotisairaalassa hoidetaan potilailta, joilla on suonensisäisen lääkityksen tai nesteytyksen tarvetta. Kotisairaalahoito tarkoittaa perustasoisen sairaalahoidon viemistä potilaan kotiin tai hänen asumispalveluyksikköönsä. Palveluasumisyksikön asukkaiden hoito onnistuu usein paremmin heille tutussa ympäristössä ilman siirtoa vieraaseen ympäristöön sairaalaan.

- Kotisairaalahoito on potilaalle vapaaehtoinen vaihtoehto vuodeosastohoidolle. Potilas on kotisairaalan lääkärin ja sairaanhoitajien seurannassa ja hoidossa. Potilaalla on oikeus vaihtaa kotona annettava hoito vuodeosastohoidoksi myös hoitojakson aikana. Kotoa palataan kuitenkin harvoin osastolle takaisin, osastonhoitaja Pia Björklöf toteaa.

Kotisaattohoito on Turussa erillään kotisairaalasta. Monessa muussa kunnassa palvelu on osa kotisairaalaa. 

- Kotisaattohoitoa tukeva osastolla ja tiimissä työskentelevillä on vahvaa psykososiaalisen tuen osaamista ja heillä on myös aikaa keskittyä juuri saattohoidettaviin, hän jatkaa.

Kotisairaala ei myöskään ole kotihoitoa tai kotisairaanhoitoa. Potilas voi olla kotihoidon asiakas ja kotisairaala voi tukea esimerkiksi asiakkaan lääkehoitoa toimittamalla hänelle tukikipulääkkeen.

Toni Järvinen lähdössä kotikäynnille

Kotisairaalatoiminta n. 30 prosenttia edullisempaa kuin vastaava sairaalahoito

Christian Wülfing on käymässä kotisairaalassa hoitojakson päättyessä. Hänelle ehdotettiin Tyksin osastolla kotisairaalan hoitoon siirtymistä. Christian tarttui ajatukseen nopeasti, vaikka kotisairaala ei ollutkaan hänelle aiemmin tuttu. Kotisairaalan henkilökunta on käynyt edellisen kolmen viikon aikana hänen luonaan kerran päivässä vaihtamassa antibioottia annostelevan pumpun.

- Sairaalassa oleminen alkoi nopeasti pitkästyttää. Kotona olen voinut elää lähes normaalia elämää.

- Kuntoutuminen on kotona arjen pikkuaskareita tehden nopeampaa. Lisäksi kotona myös lepo onnistuu paremmin ja infektiot pysyvät loitolla, mikä on iäkkäiden hoidettavien kohdalla tärkeä puoli, Toni Järvinen listaa.

Toni Järvinen ja Christian Wülfing

Kuntoutumisen ohella kotisairaalahoidon taloudelliset vaikutukset ovat isot. Kotisairaala hoitaa kolme potilasta samalla kustannuksella, jolla yksi potilas on osastohoidossa. Vuosien seurannoissa on kotisairaalatoiminnan todettu olevan n. 30 prosenttia halvempaa kuin vastaavan tasoisen sairaalahoidon.

Lisäksi kotisairaala on keväästä asti testannut antibioottia annostelevan pumpun käyttöä.

Kun hoitaja on aiemmin käynyt antamassa antibiootin potilaalle kolme kertaa päivässä, nyt päivässä tarvitaan yksi käynti antibioottipumpun vaihtamiseen. Pumppu annostelee potilaalle tarvittavan antibiootin päivän aikana.

Uusi toimintatapa vähentää vuodeosastohoidon tarvetta, hoitajien kotikäyntejä ja sujuvoittaa kotona toteutettavaa lääkehoitoa. Lisäksi aikaa säästyy esimerkiksi useampien potilaiden hoitoon. Kotisairaalassa kartoitetaan myös koko ajan uusiakin potilasryhmiä, joita voisi hoitaa kotona.

Katso videolta Toni Järvisen ajatuksia työstään

    Akuperäinen juttu on julkaistu Turkuposti-lehdessä (4/2020).

    Asiasanat: