Turun kaupungin vanhusten asumispalveluyksiköissä vietetään Vanhustenviikon ajan (4.-11.10.2020) lempiruokaviikkoa. Ruokalistalle on koottu viikon ajalle ruokia, joita asumispalveluyksiköiden asukkaat ovat erityisesti toivoneet. Kaikkien yksiköiden asukkaille tehtiin kesä-heinäkuun aikana kysely, jossa kartoitettiin asukkaiden toiveruokia. Asukkaiden toiveruuat olivat kyselyn mukaan hyvin perinteisiä suomalaisia ruokia.

-    Vanhusten asumispalveluiden asukkaat ovat olleet koko koronakevään ajan eristyksissä yksiköissään, joten halusimme tuoda heidän äänensä kuuluville ja nostaa Vanhustenviikon ruokalistalle heidän lempiruokiaan. Näitä ruokia on nostettu sekä pääruuille että väli- ja iltapaloihin. Ruoka ja syöminen tuottavat kuitenkin kokonaisvaltaista mielihyvää ja ruokalistan muutokset on helppo toteuttaa, palvelupäällikkö Suvi Haukioja Turun kaupungin konsernihallinnon hankintapalveluista kertoo.

Haukiojan mukaan lempiruokaviikosta voisi tulla pysyvä toimintamalli, sillä Turun kaupungin ja ruokapalvelutuottajien välisessä sopimuksessa edellytetään vanhustenviikon huomioimista ruokalistoilla.

Suosikeiksi nousivat peruna ja lihapullat, lihakastikkeet, kaaliruoat sekä lohikeitto

Turun kaupungin vanhusten asumispalveluiden ruokapalvelutuottajia ovat Arkea Oy ja Compass Group FS Finland Oy. Molempien ruokapalvelutuottajien toimittajien kanssa on käyty läpi kyselyn tulokset.

-    Sekä Arkea että Compass ovat olleet ideasta innoissaan ja Vanhustenviikon ruokalistat saatiin muodostettua vanhoilla tutuilla resepteillä. Monet toivotut ruokalajit löytyivät jo valmiiksi olemassa olevilta ruokalistoilta, Haukioja jatkaa.
Pääasiassa asukkaat toivoivat ruuiksi lihapullia, perunaa ja erilaisia kastikkeita, kermaan tehtyä lohikeittoa, haudutettuja puuroja, silakka- ja maksalaatikkoa sekä kaaliruokia. Myös ikisuosikki läskisoosi nousi toivelistalle. Ikääntyneiden ruokatoiveet ovat suhteellisen perinteisiä, esimerkiksi pastaruokia tai pitsaa ei toiveissa näkynyt.

Vanhusten asumispalveluyksiköiden ruokalistat pohjautuvat kansallisiin ruoka- ja ravitsemussuosituksiin. Ruuan tulee olla asiakasryhmän mieltymysten mukaista ja huomioida ikääntyneiden erityispiirteet.

-    Tavoitteenamme on lisätä asiakaslähtöisyyttä ruokalistojen teossa. Nyt pohdimme kyselyn tulosten perusteella, että onko kuuden viikon kiertävä lista itse asiassa liian pitkä ja olisiko syytä lyhentää tiettyjen ruokalajien kiertoa, Haukioja summaa.

Ruokalistojen tekeminen on jatkuvaa kehittämistä

Ruokapalvelutuottajat pitävät hyvänä, että asukkailta saadaan tietoa toiveruoista ja että asukkaat pääsevät suoraan vaikuttamaan tarjolla oleviin ruokalajeihin.

-    Näin vanhusten viikon kynnyksellä erityisesti ajatuksissa ovat olleet omat jo edesmenneet isovanhemmat. Vieläkin voi melkein tuntea isoäidin pullapitkon tai lihapullien tuoksun. Tämä tuo mieleen mukavia muistoja ja sen vuoksi ikäihmisten mielipiteen kuuleminen on meille tärkeää ja käymme kyselyn tulokset kokonaisuudessaan läpi. Mietimme sen jälkeen, miten ruokalistoja voisi muokata asukkaille vieläkin mieleisemmiksi, Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi sanoo.

Ruokalistojen koostaminen on vaativaa työtä, jossa tulee ottaa huomioon niin elintarvikkeiden sesonginmukaisuus, suositukset ja esimerkiksi ruokalajien monipuolisuus. Työtä ruokalistojen kehittämiseksi tehdään jatkuvasti. Mikäli ruoka ei maistu ja biojätemäärät nousevat, reagoidaan asiaan kehittämällä reseptiä tai vaihtamalla ruoka listoilta pois.  

-    Ruokalistojen kehittäminen on jatkuvaa työtä, johon Compass Groupilla panostamme paljon. Olemme tehneet ruokalistan kehitystyötä vanhusten asumispalveluiden kanssa koko sopimuskauden ajan ja ruokalistoja on muutettu asukkaiden palautteiden perusteella. Vanhustenviikon ruokalistan toteuttaminen toiveruokien avulla on hyvä idea, jossa olemme mielellämme jatkossakin mukana, Compass Groupin toimitusjohtaja Jaana Korhola kertoo.