Elina Vainion näyttelyssä Reset esillä oleva herkkä hiekkateos kiinnittää huomion aineen kiertokulkuun ja inhimillisen ymmärryksen rajoihin.

WAM on avoinna

  • ti, pe-su klo 10-17
  • ke-to klo 11-20

Reset on hiekasta koostuva installaatio, joka levittäytyy ohuena mattona näyttelytilan lattialle. Tarkkarajaisen hiekkakerroksen pinnalla on nähtävissä nauhamaisia kohoumia ja painaumia, jotka muistuttavat fossiileita ja niiden sedimenttiin jättämiä jälkiä. Muodot voi nähdä myös koukeroisena käsialana. Ne ovat kuin hiljaisia vihjeitä tai kirjoitusta, jota emme osaa tulkita. Teos muistuttaa miten paljon maailmassa on sellaista, jota emme ymmärrä, ja jota voi ilmaista kielen avulla vain rajallisesti.
 
Näyttelyn ja teoksen nimi Reset (nollaus tai resetointi) viittaa jatkuvaan uudelleen asettumiseen tai jähmettymiseen – aineen kiertoon ja muuntumiseen yhdestä toiseksi. Jokainen teoksessa oleva hiekanjyvä on joskus hioutunut eroosion myötä kivestä tai fossiilipitoisesta aineesta ja muuttaa jatkossakin muotoaan merten ja maankuoren liikkeiden mukana. Teoksessa hiekanjyväset ovat asettuneet hetkeksi taiteilijan valitsemaan muotoon.

 


Elina Vainio (s. 1981) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Taiteellisessa työskentelyssään hän kiinnittää huomiota erityisesti kulttuurin ja luonnon väliseen rajanvetoon. Hänestä ihmisten tapa nähdä itsensä pysyvänä ja luonnosta erillisenä on harhaanjohtava. Vähistä elementeistä rakentuvilla installaatioil-la Vainio kiinnittää katsojan huomion siihen, että sekä ihminen että meitä ympäröivä maailma on jatkuvassa muutoksen tilassa.

WAMx 2020 – The Things We Are Made Of

WAMx:n ohjelmassa museo kutsuu vuosittain kansainvälisen asiantuntijan suunnittelemaan näyttelyoh-jelmistoa yhteistyössä museon kanssa. Yhteistyön kautta tuodaan esille uusia teemoja ja ajankohtaisia näkökulmia käsitteleviä kokonaisuuksia kiinnostavilta tekijöiltä.
 
Kansainvälinen asiantuntija on tänä vuonna turkkilaissyntyinen, Berliinissä toimiva kuraattori Ece Pazarbaşı. Hän on työstänyt näyttelyohjelman otsikolla The Things We Are Made Of (Asiat, joista meidät on tehty). Ohjelma kääntää huomion siitä, mikä meitä erottaa, siihen, mikä meitä yhdistää: Me kaikki koostumme loppujen lopuksi samoista alkuaineista. Näyttelyt esittävät kysymyksen, mitä me ihmiset oikeastaan olemme, ja mikä meidän paikkamme on tällä planeetalla.

Elina Vainio: Reset WAMx:ssä 28.8.–1.11.2020
Itäinen Rantakatu 38, Turku
www.wam.fi

Hinta: Aikuiset 10 € / Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet 5 € / Lapset 7–15-vuotiaat 4 € / Lapset alle 7-vuotiaat 0 € / Perhelippu 24 € / Museokortti
Hinta päätilojen ollessa suljettuina WAMin näyttelyvaihdon vuoksi 22.9.-8.10.: Aikuiset 4,00 € / Lapset (7–15 -vuotiaat) 1,00 € / Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet) 2,00 €

Kuva: Yksityiskohta luonnoksesta installaatioon Reset. Kuvaaja: Elina Vainio, 2020.