Asiakkaat hakeutuvat Turun Perheneuvolaan useimmiten silloin, kun he kokevat kaipaavansa apua ja tukea lapsensa kasvatukseen ja kehitykseen liittyvissä pulmissa. Palveluja annetaan myös perheille, joilla on haasteita vanhempien parisuhteessa tai perheen vuorovaikutussuhteissa.

Perheneuvola

  • Palvelua perheille, joissa on 0–18-vuotiaita lapsia
  • Asiakkaaksi pääsee ajanvarauspuhelimen kautta: Yhteydenotto Perheneuvolaan
  • 24 työntekijää: 13 psykologia, 7 sosiaalityöntekijää, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, toimistosihteeri ja palveluesimies
  • Osa kaupungin psykososiaalisia palveluja, joihin kuuluvat myös koulupsykologipalvelut, psykologipalvelut (neuvolapsykologit ja aikuispsykologit), perheoikeudellinen yksikkö sekä asumis- ja päihdepalvelut.
  • palvelua saa kielillä suomi, ruotsi ja englanti. Lisäksi tulkkipalveluja saa tarpeen mukaan.
  • 1700 asiakasta/asiakasperhettä vuodessa ja 9000 asiakaskäyntiä vuodessa
  • Suomen toiseksi vanhin Perheneuvola. Toiminta alkoi vuonna 1939, jolloin nimi oli ”Sielunterveydellinen neuvonta-asema”. Kuluvana vuonna neuvola täyttää 80v. ja sitä juhlistetaan keväällä 2020.
  • Yksikön nimi muuttui vuoden 2020 alussa kasvatus- ja perheneuvolasta Turun perheneuvolaksi.

Turun kaupungin Perheneuvola on auttanut turkulaisia perheitä lasten kasvatukseen ja kehitykseen liittyvissä haasteissa jo 80 vuoden ajan. Asiakkaita ovat perheet, joissa on 0–18-vuotiaita lapsia. Asiakkaat hakeutuvat Perheneuvolaan useimmiten silloin, kun he kokevat kaipaavansa apua ja tukea lapsensa kasvatukseen ja kehitykseen liittyvissä pulmissa. Palveluja annetaan myös perheille, joilla on haasteita vanhempien parisuhteessa tai perheen vuorovaikutussuhteissa. Yksikössä tehdään myös perheasioiden sovittelua.

Perheet voivat tulla Perheneuvolaan joko omalla yhteydenotolla tai lähetteellä. Yksikkö tekee kiinteää yhteistyötä etenkin koulujen, lapsiperheiden sosiaalityön tiimien, neuvolapsykologien ja varhaiskasvatuksen kanssa.

- Näemme lasten oireilun aina perhekeskeisenä asiana. Käytössämme on perhekeskeisiä työmenetelmiä ja painotamme vahvasti ennaltaehkäisyä, jotta ongelmat eivät pääsisi kasaantumaan. Erityisesti pienten lasten kanssa teemme paljon kotikäyntejä ja jalkaudumme perheisiin. Vauvaperheisiin tehtävä työ on eriytetty omaksi työryhmäkseen ja siihen on saatu irrotettua yksi kokoaikainen työntekijä kahden osa-aikaisen lisäksi. Se on hyvä alku, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Outi Wegelius kertoo.

Monen perheen pulma selviää jo Perheneuvolassa

Perheneuvolasta annetaan perheille neuvontaa myös puhelimessa. Osa asiakkaista saa avun jo tässä vaiheessa. Perheitä ohjataan tarpeen mukaan myös kaupungin muihin palveluihin sekä järjestöjen tarjoamiin monipuolisiin palveluihin. Tyypillisesti perheet ovat Perheneuvolan asiakkaita puolesta vuodesta vuoteen. Jokaisen asiakkaan kanssa rakennetaan yhdessä heidän tarpeita vastaava polku. Iso osa pulmista selviää jo Perheneuvolassa, eikä jatkohoitoa tarvita muualla.

- Meiltä perhe saa helpotusta haastaviin tilanteisiinsa ja esimerkiksi riittävät tukitoimet lapselle, jonka voimin perhe pärjää ja pystyy jatkamaan arkeaan. Erotilanteet ja uusperhekuviot ovat vaikeita asioita. Myös vanhemmuuden haasteet näkyvät lapsissa käytösoireiluna. Lasten levottomuus on lisääntynyt ja perheissä on ongelmia mm. arkirytmeissä ja nukkumisajoissa, sosiaalityöntekijä Outi Aulamo-Juntunen toteaa.

Keskimääräinen jonotusaika Perheneuvolaan on tällä hetkellä nelisen kuukautta. Aika vaihtelee vuoden aikana, mutta ehdoton tavoite on saada odotusaika lyhenemään. Tämä on osaltaan sekä resurssikysymys että myös oikea-aikaiseen asiakkaiden palveluohjaukseen ja palveluketjujen saumattomaan yhteistyöhön liittyvä asia.

- Vauvaperheiden kanssa tehtävä työ on eriytetty pienelle tiimille ja pystymme aloittamaan työn perheiden kanssa noin kuukauden sisällä yhteydenotosta. Ihmeelliset vuodet -vanhempainryhmä tarjoaa käytännöllisiä taitoja vanhemmuuteen ja tukea omaan jaksamiseen. Meillä toimii vanhempainryhmä 3 - 10 -vuotiaiden lasten vanhemmille kaksi kertaa vuodessa (kevät ja syksy). Ryhmä kokoontuu kerran viikossa iltapäivisin kaikkiaan 13 - 15 kertaa. , kertoo Outi Wegelius.

- Psykologit tapaavat perheneuvolassa sosiaalityöntekijöiden tapaan perheitä, mutta sen lisäksi psykologit voivat tavata lapsia yksilöllisesti tutkimus- tai tukikäynneillä. Kerran viikossa tiimeillä on kriisiaikoja, johon saa ajan nopeasti, jos perhettä on kohdannut esimerkiksi läheisen kuolema, vakava sairastuminen tai lapsella on merkittävää ahdistusoireilua, psykologi Marjo Ahola kertoo.

”Meillä on hyvä porukka töissä”

Perheneuvola on saanut asiakkailtaan hyvää palautetta. Useimmiten kiitosta tulee siitä, että perhe kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Puhutaan arvostavasta ja kunnioittavasta kohtaamisesta ja sen myötä dialogista, mikä on onnistuneen auttamistyön yksi kulmakivi.

Palveluesimies Kimmo Kivirannan mukaan yksikön vahvuus on siinä, että työntekijät ovat sitoutuneita työhönsä ja saavat hyödyntää työssään kaikkea osaamistaan ja koko persoonaansa.

- Meillä työntekijöitä ei ole sidottu tiettyyn toimintatapaan, vaan jokainen ammattilainen tekee työtään omilla vahvuuksilla. Työyhteisö on tasapainossa, meillä on hyvä porukka töissä. Työ perheiden kanssa on antoisaa ja monipuolista, Kiviranta sanoo.

Meillä työntekijöitä ei ole sidottu tiettyyn toimintatapaan, vaan jokainen ammattilainen tekee työtään omilla vahvuuksilla. Työyhteisö on tasapainossa, meillä on hyvä porukka töissä. Työ perheiden kanssa on antoisaa ja monipuolista, Kimmo Kiviranta sanoo.

Perheneuvolatyö on erittäin merkittävässä asemassa, kun puhutaan lasten ja perheiden varhaisesta tuesta. Turussa on kehitteillä eri toimialoja yhdistävä alueellisen yhteistyön malli, jota lähdetään pilotoimaan vuonna 2020. Tavoitteena on panostaa oikea-aikaiseen asiakasohjaukseen, sujuvaan verkostoyhteistyöhön eri alueiden erityispiirteet ja tarpeet huomioiden.  

- Olemme myös suunnittelemassa moniammatillisen tiimimme laajentamista. Esimerkiksi neuropsykiatrinen valmentaja tai sosiaaliohjaaja olisivat hyvä lisä tehostamaan jalkautuvaa työtapaa. Neuropsykiatrisen valmentajan vakanssi onkin jo perusteilla. Yhdessä tekeminen eri yksiköiden kesken on ehdoton tavoite ja haluamme olla mukana rakentamassa tulevaisuuden perhekeskustyötä Turussa, Kiviranta jatkaa.

- Uudistamme palvelujamme ennen kaikkea kuuntelemalla ja lukemalla asiakkailtamme saamaamme palautetta. Olemmehan olemassa juuri heitä varten. Digitaaliset palvelut ovat tulleet sote-palveluihin jäädäkseen ja hyvä niin. Sopivassa kohtaa mekin lähdemme kokeilemaan omaa chatia ja rakennamme myös muita verkkoavusteisia palveluja, Kiviranta summaa.