Turun linnan ullakkokerroksessa sijaitseva Pohjoinen näyttelyhalli avattiin kesäkuussa kokonaan uudistetussa asussa ja esillä on lähes 800 esinettä Turun museokeskuksen omista kokoelmista.

Turun linnan loiston aika päättyi 1600-luvun lopulla, mutta ylellinen elämäntyyli jatkui yhteiskunnan harvalukuisen yläluokan piirissä. Näyttelyyn on valittu yli 600 esinettä ja lähes 200 vaatetta ja asustetta, kuten päähineitä, kenkiä ja viuhkoja. Esillä olevien esineiden ja vaatteiden kautta kurkistetaan 1600–1800-lukujen säätyläiskulttuuriin eri näkökulmista.

Esineiden ja materiaalien kirjo näyttelyssä on häikäisevä; hohtavat silkit, pehmeä sametti ja kiiltävä posliini, kimmeltävä lasi, kimaltavat korut sekä kulta- ja hopeaesineet säkenöivät kilpaa. Näyttelyssä kerrotaan mm. muodin ja tyylin vaihteluista, halutuista uutuuksista ja tapakulttuurista. Tilaa saavat myös ylellisen elämäntyylin mahdollistaneet palveluskunta ja taitavat käsityöammattilaiset. Näytteillä on esimerkiksi runsas kokonaisuus turkulaisten kultaseppien valmistamaa esineistöä. Esineitä vaihdetaan aika ajoin, jotta kokoelmien aarteet ja erilaiset näkökulmat pääsevät vuorollaan esille.

Säätyläisten puvut ja asusteet edustavat museokeskuksen merkittävimpiä kokoelmia. Yksi näyttelyn harvinaisuuksista on kultaisilla napeilla koristeltu naisten ratsastusjakku 1780–1790-luvuilta. Näyttelyn näyttävimpiä tekstiilejä on käsinkudottu, suurikokoinen vihkimatto vuodelta 1734. Vihkimatto on näytteillä ensimmäistä kertaa lähes sataan vuoteen. Näyttelyssä esillä olevaa esineistöä on kerätty kokoelmiin museon perustamisesta, vuodesta 1881, alkaen. Esineitä on hankittu mm. turkulaisista ja varsinaissuomalaisista säätyläis- ja porvariskodeista sekä kartanoista.

Nykyaikaiset museovaatimukset täyttävä näyttelytila
Sodan jälkeisen restauroinnin yhteydessä suunniteltiin linnan lähes 60 metriä pitkään ullakkotilaan näyttelyhalli kokoelmaesineiden esittelyä varten. Tuolloin näyttelyhallin arkkitehtuurista vastasi arkkitehti Erik Bryggman ja vitriinien suunnittelusta sisustusarkkitehti Carin Bryggman.

Näyttelytilan uudistus on tehty tilan henkeä kunnioittaen, mutta tuomalla näyttelyn puitteet nykyaikaan. Alkuperäiset vitriinit on verhoiltu uudelleen ja niihin on asennettu nykyaikainen näyttelyvalaistus, ja pukuvitriineihin on vaihdettu heijastamattomat lasit. Myös näyttelyn tietosisältöä on laajennettu ja kaikki tieto on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Kolme vuotta valmisteltu näyttelyhallin uudistaminen on jatkumoa vuonna 2011 aloitetulle Turun linnan pysyvien näyttelyiden uudistamiselle. Edellinen näyttelyuudistus Pohjoisessa näyttelyhallissa toteutettiin 1990-luvulla.

Esineisiin voi tutustua myös Finnassa
Pohjoisen näyttelyhallin esineistöön voi tutustua myös Finna-verkkopalvelussa. Valmiiksi kerättyjä poimintoja laajasta kokonaisuudesta löytyy tästä. Kaikkien näytteillä olevien esineiden kokoelmanumerot ovat saatavilla näyttelyssä.

Näyttelyyn liittyviä luentoja ja opastettuja kierroksia tullaan järjestämään myöhemmin syksyllä.

Kuva: TMM 2525 Tykkimyssy, broseerattua eli kukkakuosiin kudottua silkkiä, pellavavuori, 1700-luvun loppu, Suomi. Kuva TMK / Ville Mäkilä.