Anneli Nygrenin Fan Academy on katsaus mediataiteen pioneerin tuotantoon lähes 50 vuoden ajalta, ja Hyäryllistä-taiteilijaryhmän näyttely kurkistaa ryhmän taiteelliseen toimintaan 1990-luvulta tähän päivään.

Fan Academy ja Kaikkea hyäryllistä 7.2.–24.5.

  • Yleisöopastukset näyttelyihin sunnuntaisin klo 14.
  • Hyäryllistä-taiteilijatapaaminen lauantaina 29.2. klo 14.
  • WAM avoinna ti, pe–su klo 10–17, ke–to klo 11–20. 
  • wam.fi

 

Campia ja julkisuuden henkilöitä

WAMissa on esillä Anneli Nygrenin videoita uran alkuvaiheista tähän päivään asti sekä käsikirjoituksia elokuviin, luonnoksia, portfolioita, piirroksia ja maalauksia.

Turussa asuva ja työskentelevä Nygren on tehnyt videoita ja elokuvia 1970-luvun lopulta lähtien, ensin kaitafilmikameralla ja sittemmin videokameralla. Ensimmäinen varsinainen videoteos Rakkaudesta rocktähteen on vuodelta 1982. Nygren käsittelee teoksissaan tärkeitä ja vakavia teemoja, mutta ne sisältävät myös reipasta tee se itse -tekemistä, terävää huumoria, itseironiaa ja populaarikulttuurin kritiikkiä.

Nygren ei pyri pätemään teknisellä laadulla ja camp-henkisyys on hänen tuotannossaan keskeinen tekijä. Nygren käyttää usein hahmoina julkisuuden henkilöitä tai populaarikulttuurista tuttuja hahmoja, hänen teoksissaan on nähty mm. Margaret Thatcher, Hillary Clinton, Joan Collins ja Renny Harlin.

 

Kollektiivista ajattelua 30 vuotta

Taiteilijaryhmä Hyäryllisen tuotannossa yhdistyvät kollektiivinen ajattelu ja leikittely muodoilla, materiaaleilla ja kuvilla. Ryhmän teoksissa todellisuus on nyrjähtänyt humoristisella tavalla. 

Hyäryllisellä on 30-vuotinen yhteinen taival. Ryhmän jäsenet Jouko Korkeasaari, Sari Koski-VähäläHeli Kurunsaari ja Harri Lukkari kohtasivat 1990-luvun alussa Limingan taidekoulussa. Ryhmän jäsenet asuivat ja työskentelivät vuosia Turussa ja heillä oli Aninkaistenkadulla vuosina 1997-2004 yhteinen työhuone.

Taiteilijat ovat yhteisen taipaleensa aikana pitäneet kiinni käsillä tekemisestä ja prosessien hitaudesta. Teoksissa sulautuu yhteen yhdessä tekemisen ja pohtimisen ilo sekä toisaalta myös kiihtyvien kulutustottumusten tarkastelu. Teostensa välityksellä Hyäryllistä kommentoi tavarapaljouden ja kuluttamisen älyttömyyttä sekä turhuuden hyväksymistä osaksi elämää ilman kyseenalaistamista. Ryhmän nimi parodioi osaltaan tekemisen ja tuottamisen hyödyllisyyttä.

Taiteilijat työskentelevät myös yksilöinä, ja ryhmänä toteutetuissa teoksissa päämääränä on yksilöllisen kädenjäljen yhdistäminen saumattomaksi kokonaisuudeksi. Nykyisin Hyäryllistä tekee pääasiassa tilallisia installaatioita, joissa arkipäiväiset materiaalit ja esineet muuntuvat yhdistelyn kautta toiseksi, huumoria unohtamatta.

Asiasanat: