Pian selviää, minkä kilpailutyön pohjalta Ratapihan aluetta aletaan kehittämään. Arkkitehtuurikilpailun voittaja julkistetaan perjantaina 12.10. klo 9.30 Logomossa.

Arkkitehtuurikilpailun voittajan lisäksi avoimessa yleisötilaisuudessa kuullaan tuomariston perustelut. Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn edustaja Juha Mäki-Jyllilä käy lyhyesti läpi kaikki kilpailutyöt ja avaa tuomariston näkemyksiä jokaisesta työstä. Kilpailuun osallistuvat arkkitehtitoimistot on kutsuttu paikalle kuulemaan palautetta. Tuomariston puheenjohtajana toimii kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus.

Kilpailutyöt ovat olleet esillä kolmen viikon ajan Vierailukeskus Joessa ja Logomossa. Lisäksi töihin on voinut tutustua Ratapiha-hankkeen sivuilla www.turkuratapiha.fi. Kaikilla töiden esittelyfoorumeilla on ollut mahdollisuus jättää palautetta ehdotuksista. Palaute on nyt koottu palkintolautakuntaa ja jatkovalmistelua varten.