Turun kaupunki on toteuttanut Suomen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -toimintamallia kolmen vuoden ajan. Arviointinsa perusteella Suomen UNICEF on myöntänyt Turulle Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen.

Tunnustus antaa Turun kaupungille oikeuden käyttää UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -logoa. Tunnustus on voimassa kaksi vuotta ja sen uusiminen edellyttää Lapsiystävällinen kunta -mallin mukaisen kehittämistyön jatkamista.

Lapsiystävällinen kunta -toimintamallia lähdettiin Turussa toteuttamaan kattavan alkukartoituksen perusteella. Kehittämiskohteiksi valittiin lapsen oikeuksien tunnettuuden lisääminen, lasten osallisuuden edistäminen sekä lapsivaikutusten ennakkoarviointi. Toimintasuunnitelmaan kirjatut toimenpiteet kohdistuivat eri-ikäisiin lapsiin ja nuoriin.

- Koen lapsen oikeudet ja lasten osallisuuden erittäin tärkeäksi asiaksi, koska lapsissa on tulevaisuutemme. Lapsille tulee aivan erilainen perspektiivi kotikaupungin kehittämiseen, kun he ovat saaneet olla siinä pienestä asti mukana, sanoo Turun kaupungin hyvinvoinnin ohjausryhmän puheenjohtaja Minna Sartes.

Kehittämistyö on viety osaksi kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelmaa sekä Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa. Työ linkittyy myös Varsinais-Suomen LAPE:n Lupa auttaa -hankkeen kanssa. Lisäksi Turun kaupunkistrategiassa tuodaan vahvasti esille lasten ja nuorten osallisuus.

Monialaiset ryhmät edistämässä toimintamallia

Turun Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmässä on laaja-alaisesti edustajia kaupungin eri toimialoilta sekä edustajat poliisista, lastensuojelujärjestöstä ja TE-palveluista. Poikkihallinnollisella ryhmällä on mandaatti edistää kehittämistyötä koko kaupungin tasolla.

UNICEF toteaa perusteluissaan, että Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyö Turussa vastaa mallin tavoitteita. Valitut kehittämiskohteet ja toimenpiteet edistävät lapsen oikeuksien toteutumista. Kehittämistyö on pitkäjänteistä, poikkihallinnollista ja rakenteellisiin muutoksiin tähtäävää. Lasten ja nuorten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta on edistetty eri tavoin. Kehittämistyöstä välittyy reflektoiva ote; työssä nähdään niin onnistumisia kuin niitä teemoja ja toimintakäytäntöjä, joissa on edelleen kehitettävää.

Lapsille jaettiin julkistustilaisuudessa Lapsiystävällinen työntekijä -käyntikortteja, joita he voivat myöntää kortin ansaitseville aikuisille.

Lapsiystävällinen kunta -tunnustus julkistettiin Turussa Lasten parlamentin kokouksessa 19.4. Tunnustus velvoittaa jatkamaan kehitystyötä, ja tähän tarvitaan edelleen myös lasten omia ideoita. Parlamentin lapsia kiitettiin erinomaisesti sujuneesta yhteistyöstä ja kehotettiin viemään viestiä kouluissaan eteenpäin.

Näin Turku toteuttaa Lapsiystävällisen kunnan toimintaa - tutustu arvioihin ja esimerkkeihin: UNICEFin arviointimuistio