Työvoimahautomot

Turun seudun työvoimahautomot -hanke on päätynyt. Työvoimahautomot tarjosi työntekijöille mahdollisuuden saada töitä ja kehittää omaa osaamista kuudella eri alalla: teknologia erityisesti meri- ja metallialalla, kauppa- ja ravitsemisala, rakennusala, yksityinen sosiaali- ja terveysala, logistiikka sekä informaatioteknologia.

Toiminnassa olivat mukana alueen työvoimapalvelut, yritykset sekä oppilaitokset. Tavoitteena oli, että oppilaitokset pystyisivät entistä joustavammin ja nopeammin vastaamaan yritysten osaamistarpeisiin, alueen yritykset löytäisivät aiempaa paremmin osaavaa työvoimaa ja kasvualojen kohtaanto-ongelmaan löydettäisiin uusia ratkaisuja. Työvoimahautomoiden ytimen muodosti rekrytointisivusto, jonka välityksellä voi hakea työtä tai työntekijää, mutta myös koulutusta omalta alalta.

Hanketta toteutettiin 3/2017-8/2019. Hanketta koordinoi Turun kaupungin Työpiste. Kuntakumppaneita olivat Masku, Mynämäki, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko ja Sauvo. Oppilaitoskumppaneita olivat Turun Aikuiskoulutuskeskus, Turun Ammatti-instituutti sekä Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Lisäksi mukana oli Turku Science Park. Hanke sai rahoitusta Keski-Suomen ELY-keskukselta Euroopan sosiaalirahastosta.

Työvoimahautomoiden tuloksista on koostettu tiivis lukupaketti ”Täysi tiu. Työvoimahautomoiden 20 ratkaisua kohtaanto-ongelmaan”. Tutustu julkaisuun täältä.

Menneet tapahtumat 2019

21.3.2019 Raision yritys- ja rekrytointimessut klo 13-16. Raision kaupungin ja Rasekon kanssa yhteistyössä järjestetyt ensimmäiset Raision Yritys- ja rekrymessut. Lisätietoa tapahtumasta

19.3.2019 Pansio Works -tapahtuma klo 13-15. Tapahtumassa saat vinkkejä koulutusmahdollisuuksista ja ohjausta erilaisten työelämäpalveluiden pariin. Tarjolla on tietoa esimerkiksi työmahdollisuuksista, palkkatukityöstä, kuntouttavasta työtoiminnasta sekä koulutuksista. Tutustu eri vaihtoehtoihin ja löydä sinulle sopivin polku kohti työelämää tai opiskelua. Lisätietoa tapahtumasta

8.3.2019 klo 8-11:30 Tolkkua työnantajakuvan rakentamiseen - työpaja hakijamagneeteiksi mieliville yrityksille Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen Workshop-tilassa. Työvoimahautomoiden työpajassa pääset työstämään yrityksesi työantajamielikuvaa. Työpajan fasilitoijana ja sparraajana toimii Leadelightin Aki Ahlroth. Lisätietoa tapahtumasta

6.2.2019 klo 11-13 Työvoimahautomoiden lounas Tårget ravintolan Piazza. Mahdollisuus tutustua tyovoimahautomot.fi -sivuston uusiin ominaisuuksiin sekä koulutusvaihtoehtoihin ja työnhakijan palveluihin Turun alueella. Lounas on suunnattu tyvoimahautomot.fi -sivustoon kirjautuneille työnhakijoille. Lisätietoa tapahtumasta

Menneet tapahtumat 2018

29.11.2018 Vakke Works -tapahtuma Varissuon liikekeskuksessa klo 13-16. Vakke Works on työ- ja koulutustapahtuma, jossa paikalla on erilaisia yrityksiä, yhdistyksiä, oppilaitoksia sekä työllisyyshankkeiden edustajia esittelemässä omaa toimintaansa ja kertomassa mm. työpaikoista, koulutuksista, työkokeilumahdollisuuksista sekä muista palveluista ja mahdollisuuksista.

19.11. klo 11-13 Matkailualan V.I.P. lounas Tårget ravintolan Piazza. Lounas on suunnattu matkailualan moniosaaja -koulutukseen hakeneille, matkailualasta kiinnostuneille työnhakijoille. Lisätietoa tapahtumasta

16.11.2018 Osaajat haaviin – Rekrytoinnin uudet tuulet – seminaari klo 8.30-13.00
Turun seudun työvoimahautomoiden Osaajat haaviin -seminaari tarjoaa monipuolisesti erilaisia näkökulmia ja näkymiä tämän päivän ja tulevaisuuden rekrytointeihin sekä yrityksille että muille rekrytointien ja työnhaun parissa toimiville tahoille. Lisätietoa seminaarista

4.10.2018 Laiva on lastattu klo 8.30-11.00
Laiva on lastattu tiedolla! Tervetuloa Meyerin alihankkijaverkostolle suunnattuun rentoon aamupäivään Turun AKK:ssa. Lisätietoa tapahtumasta

21.8.2018 klo 14-18 Uusia alkuja – koulutus, työ ja nuoret
Tule piipahtamaan Yliopistonkadun kävelykadulle saamaan vinkkejä syksyn uusiin alkuihin. Tapahtumassa saat tietoa koulutus- ja työmahdollisuuksista sekä nuorten palveluista, tervetuloa!

8.3.2018 klo 13-19 Ideat lentoon - Työvoimahautomoiden sparrauspäivä
Työvoimahautomoiden rekrytointisivuston ensimmäinen versio julkaistiin maaliskuun alussa. Sivuston toteutuksesta vastaa Tiitus Group Oy. Tutustuimme sivuston ensi vaiheessa mahdollisuuksiin ja pohdimme miten Työvoimahautomoiden toimintaa voisi jatkossa kehittää eteenpäin. Lisätietoa sparrauspäivästä

Menneet tapahtumat 2018

30.11.2017  klo 10-15.30 Lähihoitajien rekrytointitilaisuus
Kati Lehtiö Cimson koulutuspalveluista antoi konkreettisia vinkkejä työnantajien kohtaamiseen. Oppilaitokset esittelivät koulutustarjontaa ja TE-toimisto palveluitaan ja työnhakijat pääsivät tutustumaan työnantajiin ja kertomaan omasta osaamisestasi suoraan yritysten edustajille. Lisätietoa rekrypäivästä!

21.9.2017 Laiva on lastattu - meriteollisuuden infotori ja yhteistyöfoorumi
Tilaisuus oli suunnattu Meyer Turun alihankkijaverkoston toimijoille sekä muille meriteollisuuden toimijoille Turun seudulla. Infotorin ja yhteistyöfoorumin esitysmateriaalit sekä tunnelmia tapahtumasta

16.8.2017 Kauppa käy - kauppa- ja ravitsemisalan foorumi
Tilaisuus oli kauppa- ja ravitsemisalan yrityksille suunnattu tapahtuma, jonka teemoina oli kasvun portaat, muutos, rekrytointi ja täsmäkoulutus. Lue lisää foorumista

6.6.2017 Uraunelmien kohtaamispaikka
Työttömille ja opiskelijoille suunnattu sparrauspäivä, jossa ideoitiin sekä uraunelmien virtuaalista, että face-to-face kohtaamispaikkaa. Lue lisää sparrauspäivästä

Menneet koulutukset

Ohjelmistosuunnittelijan koulutus (685316) Lisätietoa koulutuksesta

Yrittäjyyskoulutus maahanmuuttajille (684534) Lisätietoa koulutukseta

Yrittäjyyskoulutus maahanmuuttajille (680990) Lisätietoa koulutuksesta

Kuljetusalan ammattipätevyyden jatkokoulutuspäivät Lisätietoa koulutuksesta

Ravintolakokin täydennyskoulutus (676435) Lisätietoa koulutuksesta

Tarjoilijan täydennyskoulutus (676436) Lisätietoa koulutuksesta

Kuorma-/ jakeluauton kuljettaja (677379) Lisätietoa koulutuksesta