Asumisoikeusasunnot

Asumisoikeusasunto

Asumisoikeusasuminen on omistus- ja vuokra-asumisen väliin sijoittuva asuntojen hallintamuoto. Asukas maksaa asumisoikeusmaksuna 15 % asunnon hankintahinnasta ja asumisaikana kuukausittain käyttövastiketta. Asumisoikeusasunnon asumisturva vastaa omistusasunnon asumisturvaa, vaikka sitä ei voi lunastaa omaksi. Luopuessaan asumisoikeudesta asiakas saa takaisin sijoittamansa asumisoikeusmaksun rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.

Vastuuorganisaatio: 

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus

Toimipisteet

Asumisoikeuden saamiseen vaaditaan vähintään 18 vuoden ikä, eikä hakija omista Turussa kohtuullisen asumistason mukaista asuntoa, eikä ole varallisuutta hankkia tarvettaan vastaavaa asuntoa.

Asumisoikeusasunnon tarve-ehto ei koske 55 vuotta ja sitä vanhempia hakijoita. Myöskään asumisoikeusasunnosta toiseen vaihtavalta ei tarve-ehdon täyttämistä vaadita.

Asunnon hakua varten tarvitaan järjestysnumero, jonka saa Turussa sijaitsevien asuntojen osalta Turun Kiinteistöliikelaitoksen asuntotoimesta.

Asumisoikeusasuntoihin on jatkuva haku.

Lisäksi on jätettävä asuntohakemus sille talonomistajalle, jonka omistamasta talosta haluaisi asumisoikeusasunnon.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin kaupunkiympäristötoimila