Luostarinmäen vuosi

Joulu

Joulunviettoa esitellään museossa kattamalla tupiin ja kamareihin kansanomaisia ruoka- ja kahvipöytiä. Aidot ruuat ja niiden tuoksu, kahvikattaukset leivonnaisineen sekä hämäriä huoneita valaisevat elävät kynttilät tarjoavat kävijälle mieleenpainuvan elämyksen.

Luostarinmäen jouluun kuuluvat myös Tapaninlaulajaiset. Silloin kaikuvat vanhan tapaninveisun sävelet hämärtyvillä kujilla kun joukko talosta toiseen kierteleviä nuoria miehiä kerjää laulun sanoin kestitystä ja toivottaa taloväelle onnea ja menestystä.

Pääsiäinen

Luostarinmäen pääsiäisperinteisiin on jo usean vuoden ajan kuulunut OvoDecor -yhdistyksen vierailu museossa. He esittelevät pääsiäismunien koristeluperinteitä Ukrainasta, Puolasta, Saksasta, Tshekistä ja Bulgariasta.

Muna on yleismaailmallinen elämän symboli, sen on uskottu sisältävän maagista voimaa. Munia on käytetty tuomaan onnea ja suojelemaan vaaroilta. Munia on annettu lahjoiksi paitsi pääsiäisenä myös eri elämäntilanteissa: lapsen synnyttyä, kuoleman kohdatessa tai vaikkapa rakkauden tunnustuksena. Eri-ikäisille annettiin eri tavoin koristeltuja munia.

Pääsiäisenä voi myös osallistua munanpyörityskilpailuun, joka varsinkin lasten keskuudessa on ollut suosittua.

Kesä

Kesäaikaan museon verstaissa on eri alojen käsityöläisiä työssään joka päivä.  Verstaissa valmistetaan tuotteita museon omaan käyttöön, mutta myös myyntiin. Yksi suosituimmista verstaista on kirjapaino, josta voi tilata käsinpainettuja kutsukortteja erilaisiin tilaisuuksiin. 

Kesän mittaan järjestetään lisäksi erilaisia teemapäiviä ja lapsille suunnattua toimintaa.

Luostarinmäen kesä huipentuu elokuussa vietettäviin Käsityötaidonpäiviin, jotka kokoavat museoon useiden kymmenien eri ammattien ja taitojen edustajaa. Käsityötaidonpäiviä on järjestetty museossa vuodesta 1943 lähtien.

 

 

Asiasanat: