Merellinen Turku

Turku alkoi kasvaa jo 1200-luvulla Aurajoen suistoon. Aurajoki on yhä Turun sydän, jonka varrella on monia tunnettuja nähtävyyksiä, arvostettuja ravintoloita ja viihtyisiä oleskelupaikkoja. Erityisesti kesäisin kaupunki elää rantojen ympärillä.

Palveluja ja tapahtumatarjontaa lisäämällä ranta-alueet vetävät jatkossa ihmisiä puoleensa entistä enemmän ympäri vuoden. Uudistuvan kaupungin ja lisärakentamisen myötä keskusta laajenee kohti jokisuuta ja satamaa. Sieltä kaupunki kurottaa edelleen kohti Turun edustan ainutlaatuista saaristoa ja merta.

Itäisen Rantakadun alueesta toimivampi ja viihtyisämpi

Itäinen Rantakatu sijaitsee kaupunkilaisten ja matkailijoiden suosiman Aurajoen varressa. Sen ympäristöä kehitetään osana merellisen Turun kehittämistä. Tavoitteena on Itäisen Rantakadun liikenneturvallisuuden ja viihtyisyyden lisääminen sekä rannan rauhoittaminen jalankulkijoille. Alueelle on laadittu yleissuunnitelma, jossa yhdistyvät ajoradan tasoon suunnitellut pyörätiet sekä rannan muu käyttö ja toiminnot.

Linnanniemi linkittää saariston keskustaan

Kaupunkilaisille halutaan mahdollistaa pääsy veden äärelle myös Aurajokisuun länsirannalla, Linnanniemen alueella. Laivaliikenteelle kaavailtu uusi yhteisterminaali vapauttaisi sataman ja Turun linnan alueelta tilaa uudenlaiselle käytölle.

Tulevaisuuden Linnanniemi on ympärivuotisen kaupunkikulttuurin keskus, jossa voi kokea samanaikaisesti historian, meren ja maailman kauneimman saariston. Linnan ohella sinne houkuttelevat monipuoliset palvelut, rantaan asti ulottuvat ulkoilualueet, erilaiset merelliset toiminnot sekä alueelle rakentuva Historian ja tulevaisuuden museo.

Aluetta kehitetään tavoitellun kaltaiseksi vetovoimaiseksi kokonaisuudeksi vuonna 2020 järjestetyn Linnanniemen kansainvälisen ideakilpailun pohjalta.