Maallisen ja hengellisen vallan nokittelua ja naljailua täl puol ja tois puol jokke

Kumpi lopulta on parempi, Tuomiokirkko vai Turun linna?

Suomen Turku on ollut merkittävä kaupunki jo vuosisatojen ajan. Aurajoen kansallismaisema, vaiherikas historia, monipuolinen kulttuuritarjonta ja merellinen luonto ovat houkutelleet matkailijoita kaupunkiin kautta aikojen. Nykyään kulttuurimatkailijat tulevat Turkuun erityisesti vierailemaan kaupungin historiallisten vetonaulojen, kuten Tuomiokirkon ja Turun linnan vuoksi. Mutta kumpi onkaan merkittävämpi?

Keväällä Turun linnan väki löi hynttyyt yhteen Tuomiokirkon väen kanssa yhteisen tapahtuman suunnittelun merkeissä. Yhdessä tahot ideoivat kaikenlaista toimintaa Keskiajan Turku -tapahtuman yhteyteen, joka kuitenkin poikkeuskevään johdosta jää odottaa parempia aikoja. Suunnitteilla oli jalkautuminen markkinakansan keskuuteen, pois ylhäisen jylhistä ja arvokkaista rakennuksista. Markkinatapahtuman yhteyteen oli mietitty kahden asiantuntijan välistä kaksintaistelua, jossa olisi otettu mittaa, toisinaan kirjaimellisesti, kumpi lyö toisen laudalta, Tuomiokirkko vai Turun linna.

Koronan vuoksi Keskiajan Turku -tapahtuma siirtyi verkkoon, joten linnan ja kirkon sisällönsuunnittelijat päättivät yhteistuumin toteuttaa kamppailun videon muodossa. Lopputulos on jopa saavutettavampi tällä tavalla, kun mittelöön voi tutustua kuka vaan. Videota voi myös hyödyntää kouluissa historian opetuksen apuna ja se toimii myös matkailijoille houkuttimena suunnata Turkuun.

Kaksintaistelun käsikirjoitusta varten kaivettiin kirjoista ja muistin sopukoista kaikenlaisia tärkeitä ja kummallisia historiallisia faktoja, joilla molemmat toimijat toivoivat voivansa voittaa toisen paremmuudellaan. Ja siitähän tässä on kyse, historiasta, joka tarjoillaan twistillä, huumorin kautta. Historiahan ei todellakaan ole kuivaa, vaan täynnä tarinoita ja merkillisiä ilmiöitä.

Kumpi lopulta on parempi, Tuomiokirkko vai Turun linna? Vai voiko moista edes tietää? Pääosassa videolla on ennen kaikkea ikikaunis Turku, jonka halki virtaavan Aurajoen rannalla molemmat historiallisesti merkittävät rakennukset uhmaavat edelleen aikaa ja tekevät kaupungista Suomen parhaan.

 

Tietoa kirjoittajasta

Susanna
Lahtinen
Tutkija
Turun museokeskus