Elä hyvin, kuole oikein

Emme jaa yhtenäistä käsitystä siitä, mitä hyvä elämä on tai mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Meitä kuitenkin yhdistää se, että etsimme lohtua hallinnasta – myös hallitsemattoman edessä.

Sisustustaulu sen tietää

Täysillä eläminen on voimaannuttava ajatus. Live, love, laugh -ohje koristaa monien koteja, ja vastaavia lauseita jaellaan sosiaalisessa mediassa joka päivä.

Valoisinkin aforismi silti pitää sisällään sen, mitä suurin osa meistä ei haluaisi ajatella. Ohjeilla kannustetaan hyvään elämään, mutta niiden yllykkeenä on aina kuolema. Ääneen sanotaan ”elä täysillä”, mutta oikeasti tarkoitetaan: ”…jotta voit kuolla tyytyväisenä ja mitään katumatta.”

Vaikka elämänilo on nykyisin muodissa, elät vain kerran -ajattelu ei ole nykyajan keksintö, kertoo tutkija, FT Ringa Takanen Turun museokeskuksesta. Jo antiikin ajalta on säilynyt useita hautakiviä, joissa kehotetaan iloitsemaan elämästä vielä, kun voi.

Samoilta ajoilta on säilynyt lausahdus carpe diem, tartu hetkeen – sekin monelle somesta ja olohuoneen sisustustaulusta tuttu.

”Vastaava ajattelu yleistyi jälleen 1800–1900-lukujen taitteessa. Tuolloin kulttuuri-ilmapiiriin vaikuttivat ajatukset lopun läheisyydestä ja rappiosta,” Takanen kertoo.

Välissä ehti kuitenkin olla pitkä ajanjakso, jolloin hengellinen elämä loi maanpäällisen elämän raamit.

Miksi kaikki kiva kielletään?

Kristinuskossa, kuten monessa muussa uskonnossa, maalliset ilot on perinteisesti nähty vaarallisina. Jos tuonpuoleinen unohtuu, mahdollisuudet päästä paratiisiin heikentyvät.

Elämme kauemmin kuin edeltävät sukupolvet, ja elämänlaatumme on parantunut. Iloja ei tarvitse enää odottaa tuonpuoleiseen, toisin kuin esimerkiksi keskiajalla yleisesti ajateltiin.

Toisaalta synnillä pelottelu ei ole koskaan täysin estänyt ihmistä havittelemasta maallisia riemuja. Takasen mukaan asenteet ovat liudentuneet etenkin 1900-luvun lopulta lähtien. Maallistuneessa yhteiskunnassa synnin seurauksilla pelotteleminen ei enää tehoa kaikkiin. Silti vastakkainasettelu kivan ja oikean välillä pitää pintansa, vaikka yhteyttä ei aina tiedostaisi.

”Arkikielessä syntisyyden käsite on siirtynyt lähinnä mainosväen käyttöön. Syntinen liitetään usein luksukseen.”

Syntisen hyvänä markkinoitua jäätelöä syödessään ihminen ei ehkä ajattele kuolemaa, vaikka herkku on myyty hänelle siitä muistuttamalla.

Kuole oikein

Meillä on vahvoja näkemyksiä siitä, minkälainen elämä on hyvää. Lähes väistämättä tulemme ajatelleeksi sitäkin, minkälainen kuolema on hyvä tai hyväksyttävä.

Useimmat ihannoivat pitkää, terveenä vietettyä elämää. Se on myös lääketieteen ensisijainen tavoite.

Kuolemaan ei voi itse (loputtomiin) vaikuttaa, joten sen kohdatessa etsimme turvaa erilaisista rituaaleista ja käytännöistä. Näin on ollut aina, vain käytännöt vaihtelevat. Kontrolli tuo lohtua tuntemattoman edessä, oli kyse sitten kuolevan voitelusta, tietyn kaavan mukaan toteutetuista hautajaisista tai surupukuun pukeutumisesta.

Takasen mukaan kristillisessä kulttuurissa on pelätty eritoten sitä, että kuolema olisi odottamaton.

”Äkillinen kuolema oli paha, koska siihen ei voinut valmistautua.”

Kastamattomuus ja uskosta irtautuminen ovat olleet Suomessakin yleisen kauhun aiheita. Itsemurhaa on pidetty niin kauhistuttavana, ettei siitä ole voinut edes puhua julkisesti.

Nykyäänkin pelätään kuoleman odottamattomuutta, tai etenkin sen hallitsemattomuutta.

Kerran sitä vain eletään

YOLO-hengessä (lyhenne sanoista you only live once) perustellut tyhmyydet ja kommellukset olisivat keskiaikaiselle ihmiselle kenties käsittämättömiä. Nykyisin uskonasioita enemmän korostuukin pelko siitä, ehtiikö saavuttaa ja kokea riittävästi.

Lähes kaikilla on tarve erottautua toisista yksilönä. Omannäköistä elämää taltioidaan someen muiden nähtäväksi ja ihasteltavaksi. Jotkut laativat listoja siitä, mitä haluavat ehtiä tekemään ja kokemaan ennen kuolemaansa.

Elämä on ainutkertainen, joten siihen panostetaan. Moni pohtii, onnistuuko käyttämään aikansa ”tarpeeksi” hyvin, kun yhä suuremman osan elämästä ajatellaan olevan itsestä kiinni.

Niin hallitsematon asia kuin kuolema on tällaisessa ilmapiirissä pelottava. Epävarmuus minän kohtalosta aiheuttaa epämukavia tunteita, Takanen sanallistaa.

”Kuolema on hyppy tuntemattomaan. Se on tieto-orientoituneelle ja asioita hallitsemaan pyrkivälle ajan ihmiselle pelottava ajatus.”

Muistakaa minut

Jokainen meistä haluaisi jättää jäljen. Unohdetuksi tuleminen tarkoittaisi, että elämämme, tekomme ja ihmissuhteemme olisivat olleet merkityksettömiä muille. Kunnianhimoisimmat toivovat, että tulisivat muistetuiksi vielä silloinkin, kun omista läheisistä on aika jättänyt.

Kuoleman jälkeen ei voi varmistaa, pysyykö toisten muistoissa. Siksi varmistelemme sitä elinaikanamme.

Mitä oikeanlainen elämä ja kuolema meille tarkoittavatkaan, niitä molempia kohti voi pyrkiä vain elämällä. Loppu on arvoitusta.

Kirjoituksen lähteenä on käytetty Ringa Takasen haastattelua sekä Ilona Pajarin, Jussi Jalosen, Riikka Miettisen ja Kirsi Kanervan toimittamaa teosta Suomalaisen kuoleman historia (Gaudeamus, 2019).