Viisivuotias Föli siirtyy Kauppatorin Monitoriin keväällä 2020

Fölin palvelut löytyvät ensi keväästä alkaen Aurakadun toiselta puolelta KOP-kolmion tiloista.

Joko olet kuullut, että myös Fölin palvelutoimisto siirtyy Turun kaupungin ja Kelan keskitettyyn asiakaspalveluun Kauppatorin Monitoriin? Turun keskustassa, Aurakadun ja Eerikinkadun kulmassa sijaitseva Fölin nykyinen palvelutoimisto on varmasti monelle tuttu paikka. Asiakkaita on palveltu useamman vuoden ajan vuoronumeron mukaan yhden luukun periaatteella. Olet esimerkiksi voinut ladata bussikorttiasi, kysyä aikataulu- tai reittineuvontaa tai saada vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin joukkoliikenteestä (tai melkeinpä mistä vain).

Miltä kuulostaisi, jos voisitkin jatkossa bussikortin latauksen lisäksi hankkia seniorirannekkeen tai asukaspysäköintiluvan samalta luukulta sekä saada helposti tietoa kaupungin eri palveluista? Siirtyessämme osaksi kaupungin keskitettyä asiointipalvelua voit saada kerralla ohjausta ja neuvontaa moniin kaupungin palveluihin liittyen käymällä vain yhdessä asiointipisteessä.

Palvelua jatkossa kadun toisella puolella

Muutto uusiin tiloihin tuo mukanaan monia haasteita, mutta myös kehitysmahdollisuuksia. Muutosta huolissaan oleville Fölin asiakkaille voimme ilmoittaa, että muutto tuskin aiheuttaa suurempia logistisia ongelmia: Fölin palvelut löytyvät jatkossa Aurakadun toiselta puolelta KOP-kolmion tiloista.

Siirtyessämme osaksi kaupungin keskitettyä asiointipalvelua voit saada kerralla ohjausta ja neuvontaa moniin kaupungin palveluihin liittyen käymällä vain yhdessä asiointipisteessä.

Palvelutoimiston väki odottaakin jo innolla uusiin tiloihin siirtymistä. Uudet modernit työtilat tuovat lisää viihtyvyyttä sekä henkilökunnalle että asiakkaille. Asiakkaita ohjataan tilassa liikkumisessa opasteilla ja vuoronumerolaitteella ja työntekijät opastavat asiakkaita oikeiden palvelujen luokse. Aktiivisella ohjaamisella pyrimme helpottamaan palveluiden löytämistä ja parantamaan asiakaspalvelukokemusta.

Föli juhlistaa merkkipäiväänsä syyskuussa

Ajankohtaisena uutisena mainittakoon, että Föli täytti viisi vuotta heinäkuussa. Näiden viiden vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Tärkein virstanpylväs lienee kuuden kunnan yhteisen joukkoliikenteen aloituspäivä eli 1.7.2014, jolloin Fölin alueella otettiin käyttöön helppo tasataksa. Koko kaupunkiseudun saavutettavuus parani, kun joukkoliikennematkan hinta muuttui riippumattomaksi matkan pituudesta tai kuntarajoista.

Muita erityisen kivoja asioita Fölin historiassa ovat olleet vesibussiliikenteen alkaminen reilu kaksi vuotta sitten sekä Fölläreiden eli kaupunkipyörien saapuminen Turkuun vuonna 2018.

Fölin 5-vuotista taivalta juhlitaan Liikkujan viikon tapahtumien yhteydessä Vanhalla Suurtorilla torstaina 19.9. Liikkujan viikko on Euroopan laajuinen tapahtuma, joka kannustaa ihmisiä pohtimaan omia liikkumisvalintojaan. Fölin synttäreillä pääsee mm. askartelemaan ja koristelemaan pahvisen pienoismallin Föli-bussista. Mukana juhlimassa myös TV:stä tutut liikennekonstaapelit Maltti ja Valtti. Tule sinäkin!

Tietoa kirjoittajasta

Alexandra
Willems
Palveluvastaava
Turun kaupunki