Omakirjasto tuo iloa arkeen

Sylvi harrastaa ja nauttii kulttuurista kätevästi verkossa

Varissuolla asuvan 82-vuotiaan Sylvi Niemenpään harrastuksiin kuuluvat kuvataide, kirjoittaminen sekä lukeminen. Sylvi on aina suhtautunut uteliaasti uuteen tekniikkaan, ja varsinkin kun iän myötä terveys on alkanut hieman reistailla, tietotekniikka on tuonut uusia harrastusmahdollisuuksia sekä iloa arkeen.

Omakirjasto on tuttu palvelu Sylville. Se on Turun kaupungin vapaa-aikatoimen palvelu, joka tarjoaa pääasiassa verkossa olevia kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita saavutettavasti niille asiakkaille, joiden on vaikea päästä palveluiden ääreen. Omakirjaston palvelut ovat maksuttomia. Nyt tarjolla on esimerkiksi äänikirjoja, Turun filharmonisen orkesterin konsertteja, museokeskuksen valokuvakokoelmia ja ohjevideoita voimisteluun. Omakirjasto-palvelua kehitetään jatkuvasti ja seuraavaksi siihen sisällytetään myös interaktiivista toimintaa.

Uteliaasti kohti uutta tekniikkaa

Viime vuoden puolella Omakirjasto teki yhteistyötä Lausteen kotihoidon kanssa, jolloin kotihoidon asiakkaille tarjottiin tabletteja lainaan ja opastusta verkossa olevien kulttuuripalveluiden käyttöön. Talvella Sylvinkin korviin kantautui tieto mahdollisuudesta kuunnella äänikirjoja verkon kautta ja opetella tabletin käyttöä. Hän otti yhteyttä kirjastoon ja pääsi Omakirjaston asiakkaaksi. Sylville tehtiin henkilökohtaiset tunnukset Celian äänikirjapalveluun, ja kirjaston henkilökunta kävi opastamassa Sylvin alkuun laitteen ja äänikirjapalvelun käytössä.

Kolmen laitteen kombo

Sylvillä on ollut muutaman vuoden käytössä läppäri, jolla hän on maksanut laskuja, käyttänyt sähköpostia ja etsinyt muun muassa reseptejä, joten tietokoneen peruskäyttö oli hänellä hallussa. Tabletin kosketusnäyttö oli Sylville uusi asia, mutta sen käyttäminen alkoi pian sujua. Lainatabletin kahden kuukauden laina-ajan päätyttyä Sylvi hankki itselleen oman tabletin, ja lopulta innostui vaihtamaan myös vanhan kännykkänsä uuteen älypuhelimeen.

– Viimeksi etsin tabletilla tietoa Koroistenniemestä. Ja usein kun uutisissa puhutaan jostain vieraammasta paikkakunnasta, katson netistä, missä se sijaitsee, sanoo Sylvi.

Jokaisella laitteella on käyttöä; läppärillä Sylvi maksaa laskut ja käyttää sähköpostia ja tabletilla hän kuuntelee äänikirjoja ja etsii tietoa.

Ostin älypuhelimenkin ja se on ollut niin kiva!

– Ostin älypuhelimenkin ja se on ollut niin kiva! Pidän sillä WhatsApp-sovelluksen kautta yhteyttä tuttaviin, Sylvi kertoo.

Sylvi osallistuu runotyöpajaan kotoa käsin

Kirjallisuuden lukemisen lisäksi Sylvi kirjoittaa itse erilaisia tekstejä. Parhaillaan hän osallistuu Yhdessä-yhdistyksen runotyöpajaan, jota vetää runoilija ja tietokirjailija Tommi Parkko. Työpajassa kirjoitetaan runoja osallistujien omista kokemuksista, ja myöhemmin työpajassa syntyneitä runoja julkaistaan runoantologiassa. Sylvi kirjoittaa kotona tietokoneella runoja, jotka hän lähettää työpajan vetäjälle sähköpostitse arvioitavaksi. Myös tabletille asennettiin Sylvin toiveesta tekstinkäsittelyohjelma, joten nyt kirjoittaminen onnistuu myös nojatuolissa istuen.

Runotyöpajassa vinkattiin lukemaan Edgar Lee Mastersin Spoon River –antologiaa, jonka Sylvi löysikin kuunneltavaksi Celianet-verkkopalvelusta.

Sylvi Niemenpää tutkii Kansallisgallerian verkkopalvelua, by Maria Korpela

Ohjausta Omakirjasto-kummilta

Uusien verkkopalveluiden käyttöön liittyvissä asioissa Sylvi on tarvittaessa saanut apua tuttavilta sekä Omakirjaston henkilökunnalta. Kaikilla ei kuitenkaan ole tuttavia tai omaisia, jotka voisivat olla tukena tietoteknisissä ongelmissa.

Omakirjasto onkin yhteistyössä SPR:n ystävätoiminnan kanssa etsimässä vapaaehtoisia Omakirjasto-kummeja, jotka voisivat olla asiakkaan apuna palveluiden käyttöä opeteltaessa. Kummin ei tarvitse olla digiosaaja, riittää, että hän itse käyttää verkkopalveluita arjessaan. Uusille kummeille järjestetään lyhyt koulutus vapaaehtoistyöstä. Kirjasto tarjoaa alkuopastuksen, selkeät ohjeet sekä tukea. Hyväksi todettuja verkossa toimivia kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluita kootaan helppokäyttöiselle Omakirjasto-verkkosivulle, josta on hyvä lähteä liikkeelle.

Info Omakirjasto-kummiudesta

Vapaaehtoistyöstä Omakirjasto-kummina järjestetään infotilaisuudet Turun pääkirjastossa

tiistaina 27.8. klo 14–15.30 sekä

tiistaina 1.10. klo 14–15.30

Ennen tilaisuuden alkua kokoonnutaan pääkirjaston uuden puolen aulassa.

Tiedustelut: omakirjasto@turku.fi

Tietoa kirjoittajasta

Maria
Korpela
Turun kaupunginkirjasto