Satumainen tonttu

Tonttu. Nykyisin sana saa useimmat ihmiset ajattelemaan lapsuuden jouluja ja sitä aikaa, kun piti käyttäytyä erityisen kiltisti, koska tontut vahtivat lapsia ja raportoivat joulupukille. Mielikuva tontusta on yleensä valkopartainen punaisiin pukeutunut jouluinen hahmo.

Helga Sjöstedt (1908–1979) on tunnettu varsinkin lastenkirjojen kuvittajana ja hänen tunnetuin kuvituksensa on vuonna 1947 ilmestyneessä teoksessa Pikku-Marjan eläinkirja, joka on Suomen myydyin lastenkirja. Kuvituksistaan Sjöstedt sai kolmesti Rudolf Koivu-palkinnon, ja hän toimi myös ansioituneena postikorttien piirtäjänä 70-luvulle saakka. Sjöstedt käytti teoksissaan usein peiteväritekniikkaa. Kuvituksen Tyttö ihmettelee tonttua oravan selässä  Sjöstedt on toteuttanut sekatekniikalla, tussilla ja vesiväreillä paperille. Kuvassa oravan selässä hymyilevä tonttu näyttää tervehtivän nuorta tyttöä, joka katsoo kaksikkoa hämmentyneen oloisena. Puu ja kärpässienet sekä tytön melko lämmin vaatetus viestittävät, että tapahtuma-aika on syksy ja paikkana on metsä. Kori viittaa siihen, että tyttö on lähtenyt metsään keräämään marjoja. Sjöstedtin teoksen tontussa voi nähdä vaikutteita, jotka ovat peräisin kansanperinteestä, saduista ja muilta kuvittajilta.

Tyttö ihmettelee tonttua oravan selässä. Kuvituskuva Helga Sjöstedtin kirjasta Pikku-Marjan eläinkirja, 1947.

Kansantarinoissa tyypillistä on se, että ihminen kohtaa tontun yksinään mihin vuodenaikaan tahansa. Nämä kohtaamiset alkavat usein tontun aloitteesta ja tulevat yllätyksenä ihmiselle. Tontun ulkomuoto vaihtelee tarinoissa. Se voi olla pienikokoinen, ottaa kotitalonsa isännän hahmon tai olla jopa yksisilmäinen. Nykypäivän saduissa tonttu on yleensä tapaamansa lapsen kokoinen tai tätä isompi. Poikkeuksiakin on, kuten Sjöstedtin teoksen tonttu.

Sadut lasketaan yleensä kertomuksiksi, joissa on jokin opetus ja joiden kohdeyleisönä ovat nykyaikana lapset. Ne ovat usein ajattomia ja voivat sijoittua minne vain, ja niissä voi esiintyä erilaisia olentoja, kuten tonttuja. Kuuluisa tonttusatu Suomessa on Zacharias Topeliuksen kirjoittama Turun linnan tonttu-ukko vuodelta 1849. Saduissa tontuilla voi olla pitkiä tapaamisia ihmisten kanssa, kun taas yleensä kansantarinoissa tonttu vain kuuluu tai näkyy vilaukselta. Näistä tontuista ovat usein karisseet pois kansantarinoiden version epämiellyttävät luonteenpiirteet, ja niiden tilalle on tullut iloluontoinen ja mukava olemus. Tontut ovat saduissa usein niin koti- kuin villieläintenkin ystäviä, ja tämä uskomus näkyy myös Sjöstedtin teoksessa.

Muutos nykyisen oloiseen joulutonttuun alkoi vasta 1800-luvulla. Ruotsalainen kuvittaja Jenny Nyström (1854–1946) on vaikuttanut paljon kuvaamme tontusta. Hänen kuvituksissaan talvisaikaan liikkuvalla valkopartaisella tontulla on päässään yleensä punainen hiippalakki, ja tätä piirrettä myöhemmät kuvittajat ovat alkaneet myös käyttää. Joulutonttuja ovat piirtäneet Suomessa muun muassa Rudolf Koivu (1890–1946) ja Martta Wendelin (1893–1986). Aiemmin tontun yllä olleet harmaan- ja ruskeansävyiset vaatteet ovat väistyneet, ja tilalle on tullut punainen väri. Vähitellen tonttu merkityksineen on kytkeytynyt yhä enemmän joulunaikaan.

Kirjallisuutta:
Saure, Heikki 2019: Tonttu: Totta vai tarua. SKS.