Tässä blogitekstissä keskustelevat teatterintekijät ja immersiivisen Huoneiden kirja -esityksen ydintyöryhmäläiset Venla Luoma ja Maiju Tainio.
Huoneiden kirja on talon kokoinen taideteos. Immersiiviseen eli upottavaan, monitaiteiseen ja -aistiseen esitykseen astutaan, kirjaimellisesti, sisään. Saila Susiluodon samannimiseen runokirjaan pohjaava teos pitää sisällään 64 huonetta, yhtä monta kuin merkkejä muinaisessa I-Ching taulukossa…
Termi pelillisyys yhdistetään usein tietokonepeleihin. Mitä se tarkoittaa suhteessa immersiiviseen teatteriin ja työn alla olevaan Huoneiden kirja -esitykseen?
Venla: Yhdistävänä tekijänä pelillisyydessä, teatterissa tai tietokonepelissä on se maailma, jonka keskiössä sä pelaajana tai kokijana olet. Pelillisyyden tietoinen rakentaminen on nimenomaan sen ympäröivän kokemusmaailman luomista. Omalakisen kokemusmaailman luomista.
Ja mikä pelillisessä teatterissa ja sen luomassa kokemusmaailmassa on merkittävää, on tietysti sen moniaistisuus. Nähdyn lisäksi se ulottuu kosketukseen, tuoksuihin, makuihin, ääniin… ihan lähtien siitä minkälainen on se lattian pintamateriaali, jolla kävellään.
Maiju: Ja sitten se ainutkertaisuus! Jokainen hetki on kokijoiden, esiintyjien ja tilan ja kaikkien siihen tilaan vaikuttavien tekijöiden yhdessä synnyttämä ainutkertainen hetki. Toki tää pätee esittävään taiteeseen laajemminkin. Perinteisemmässäkin katsojaformaatissa aistii tilanteen ja tunnelman, reagoi siihen ja elää sitä, mutta immersiivisessä ja pelillisessä teatterissa nousee katsojan rooli kuitenkin ihan uudenlaiseen asemaan. Se on katsojan tai kokijan kutsumista aktiiviseen suhteeseen teoksen kanssa.
V: Se aktiivinen rooli johtaa myös siihen, että esitykseen tulija ottaa vastuuta omasta kokemuksestaan ihan eri tavalla tekemällä valintoja aktiivisemmin ja näkyvämmin kuin istuessaan pimennetyssä katsomossa. Huoneiden kirjassa me ei juuri tästä syystä puhuta katsojista tai edes kokijoista, vaan kulkijoista. Se on se positio mitä me halutaan tarjota sinne tuleville – kukin kulkee oman, itse valitsemansa reitin talon läpi.
Jokainen on oman kokemuksensa päähenkilö.
M: Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kulkijan pitäisi millään tavalla olla valokeilassa tai esittää mitään roolia! Talo on luotu niin, että hyvin erilaiset kulkijat, jotka kiinnostuu ja kiinnittää huomionsa erilaisiin asioihin, pystyy löytämään sieltä asioita, jotka resonoi juuri heille. Kukin voi kulkea siellä omista lähtökohdistaan käsin, omalla tavallaan.
V: Mitä enemmän talolle antaa ja mitä enemmän sille antautuu, sitä enemmän siltä saa. Antautuminen ei kuitenkaan tarkoita, että pitää välttämättä olla jotenkin toimijuudessaan mega-aktiivinen ja käydä jututtamassa jokaista esiintyjää ja avata jokainen luukku ja tunkea kaiken keskiöön. Antautuminen on myös sitä, että herkistyy sille, mitä juuri minä juuri nyt tarvitsen tai haluan. Miten minä haluan kulkea täällä. Lähestyy niitä asioita, jotka tuntuu mielekkäiltä ja kutsuvilta. Jotta oikeasti voisi herkistyä omalle kokemukselle, me myös kehoitamme kaikkia taloon tulijoita kulkemaan siellä yksin. Polttariporukoille on ihan omat juttunsa.
Taiteilijaryhmänä me halutaan vaalia kunkin kulkijan päähenkilöyttä. Susiluodon kirjassakin sanotaan että “talo on suuri, sen lattiat risaiset, huokaavat hänen hengityksensä tahtiin”. Tätä me haetaan, fiilistä, että talo huokaa kunkin kulkijan hengityksen tahtiin. Ja kullakin on se oma tahtinsa.
Se talo on juuri sinun talosi ja sinä ratkaiset omaa mysteeriäsi.
M: Huoneiden kirjassa mysteeri on hyvin monisyinen käsite. Se ei ole mikään meidän tekijöiden edeltä päättämä ja orkestroima mysteeri…
V: Joo, ei mikään pakohuone, jossa pitää löytää ja ratkaista jonkun muun sinne ennalta piilottamat johtolangat tai tehtävät.
M: Se on se mysteeri, joka on jokaisessa kokijassa itsessään ja jota jokainen sinne taloon tulija voi lähestyä tän teoksen avulla.
V: Huoneiden kirjassa pelillisyys on läsnä myös hyvin konkreettisella ja ikiaikaisellakin tavalla, sillä koko Saila Susiluodon runokirja itsessään on saanut inspiraationsa vanhasta kiinalaisesta Muutosten kirjasta, I-Chingistä, joka taas on muinainen kiinalainen kolikonheittoon perustuva ennustusmenetelmä.
Susiluodon kirjan kehyskertomuksessa “tyttö löytää tuulenpuhkoman talon” ja sieltä vanhan taulukon. Taulukossa on 64 merkkiä, yhtä paljon kuin talossa on huoneita. Ja koska tyttö ei tiedä, kuinka kulkea siellä, hän heittää kolikkoa ja löytää sillä tavoin taulukosta merkin, joka vastaa huonetta talossa. Tyttö kysyy talolta kysymyksiä ja huoneet vastaavat näihin kysymyksiin omalla tavallaan.
Ja samoin kuin kirjan tyttö, löytää jokainen kulkija, joka taloon astuu, vanhan taulukon, kysyy kysymyksen ja heittää itselleen huoneen, joka vastaa juuri hänen omaan kysymykseensä. Tämä kolikonheitto on sellainen sattumanvaraisuuden ja vääjäämättömyyden väliseen jännitteeseen perustuva pelillinen alkusysäys taloon.
M: I-Chingin pelillisyys on kuitenkin verrattavissa enemmän tarot-luentaan kuin ennustamiseen. Huoneiden kirjan huoneet ei tarjoa suoria vastauksia, vaan tilan kulkijalle olla juuri sen oman kysymyksen äärellä. Kuunnella niitä viestejä ja mahdollisia neuvoja, joita tämä talo tarjoaa.
V: Oman huoneen löytäminen ei myöskään ole mikään ainoa ja yksiselitteinen päämäärä tai tavoite, sillä sen oman huoneen ja sinne johtavan reitin lisäksi talo kutsuu ja viekoittelee kulkijaa myös poikkeamaan siltä reitiltä, tutkimaan ja eksymään.
M: Kiinnostavaa on myös se, että kaikki ne kutsut ja viettelykset, joita kulkija kohtaa ja löytää, ei välttämättä ole yksi yhteen sen kanssa mitä tekijät on suunnitelleet tai sinne taloon tietoisesti asettaneet. Huoneiden kirja toimii paljon runollisemmalla ja assosiatiivisemmalla tavalla.
V: Toi runon assosiatiivisuus on tosi olennainen, sillä runokirjaan tää teos juuri pohjaa ja sitä halutaan vaalia. Mua itseäni erityisesti kiihottaa teatterissa ja taiteessa yleisestikin se, kun taiteilijan luoma jonkinasteinen fiktiivinen kerros, jonka ei siis tarvitse olla lineaarinen tai näytelty, sekoittuu “oikean elämän” kanssa niin, että kokijana ei itsekään tiedä mikä on mitä, eikä sillä ole siinä hetkessä väliäkään. Tulee sellainen vuoto maailmoiden välillä.
Luotu kokemusmaailma on vuorovaikutuksessa oman elämän kanssa, se on elossa ja aktiivinen ja muuttuu koko ajan.
Sellaisten kokemusten mahdollistaminen teatterin tekijänä on itseasiassa mulle pelillisyyttä parhaimmillaan. Ja tässä ollaan taas sen päähenkilöyden äärellä…
M: Kliseisesti sanottu, mutta tässä kokemuksessa se matka todella on tärkeämpi kuin se päämäärä.
“Eikö se joka on saanut suoran vastauksen tahdokin salaisuutta joka kestää läpi elämän?”
- Saila Susiluoto: Huoneiden kirja –
Kuvat on otettu työryhmän työpajoissa, joissa on tutkittu teoksen taiteellisia mahdollisuuksia. Kuvat: Jesper Dolgov.
