Luonnonmullistuksia ruudulta

Voisiko kirjastoauto olla karvainen?

Turun Anikistit saivat jännittävän yhteistyötarjouksen puolitoista vuotta sitten joulukuussa. Turkuun olisi tulossa uusi ja odottamaton julkisen mediataiteen esityspaikka: kirjastoauto. Se olisi samalla maailman ensimmäinen sähköinen kirjastoauto ja mahdollisesti maailman ensimmäinen kirjastoauto, jonka kyljessä olisi mediateos. Anikisteilta toivottiin myös suunnitelmaa auton ulkoasusta. ​Projekti oli osa Taiken mediataiteen kokoelmahankintatoiminnan edistämistä.  

Kutkuttavaa! Mutta mitä ja miten? Haimme tunnelmaa japanilaisista eläinten mallisista koulubusseista ja kysymysten määrä kasvoi. Millainen mediateos toimisi kahdeksassa bussin ikkunassa? Voiko autossa olla ulokkeita, kuten korvat? Voisiko se olla karvainen? Ja ehtisimmekö tehdä tämän kaiken? Samoihin aikoihin työstäisimme myös Näytönsäästäjä-nimistä animaatioteosta Turun kaupunginteatterin Taideseinälle. 

Mietimme luopumista projektista, sillä emme ehtisi toteuttaa kahta teosta yhtä aikaa. Ongelman ratkaisi oivallus siitä, että Näytönsäästäjä voisi toimia myös kirjastoauton mediateoksena. Se kytkisi hauskasti yhteen kaupunkikuvassa näkyvän Taideseinän ja liikkuvan, eri kaupunginosia kiertelevän kirjastoauton. 

 

Näytönsäästäjä kuvaa liikettä 

Näytönsäästäjä on Anikistien abstrakti animaatio, jonka tilaaja on ​kaupungin taidekokoelmaa hallinnoiva Turun Museokeskus​. Se sai ensiesityksensä kaupunginteatterin Taideseinällä samaan aikaan kirjastoauton kanssa, eli kesäkuun 5. päivänä. Sen teemana ovat luonnonvoimat, mikrobit, myrskyt ja metaanipurkaukset. Esityspaikan vuoksi haimme tunnelmaa myös vanhoista tietokoneiden näytönsäästäjistä. 

Anikistien tapa tehdä animaatiota on yhteisöllinen ja Näytönsäästäjässä yhdistimme animaatiotaiteilijoiden itsenäisen kädenjäljen yhtenäiseen liikkeeseen ja ennalta päätettyyn, Sanni Lahtisen luomaan väripalettiin.​ ​Lauri Järvenpää ohjelmoi teokselle ​koko keston mittaisen huomiopisteen ja teos jaettiin yhdeksään yhtä pitkään osaan, joista jokaisella oli eri tekijä: Annika Dahlsten, Reetta Halkosaari, Tommi Juutilainen, Lauri Järvenpää, Iida-Sofia Kivistö, Antti Laakso, Mirka Raasakka, Lotta Rapeli ja Tiina Räsänen. Tekniikat vaihtelevat hiekka-animaatiosta piirros- ja tietokoneanimaatioon ja materiaalit magneeteista villalankaan. Eri tyylit ja tekniikat nivoutuvat yhteen värin, liikkeen ja muodon keinoin. 

Mediataideteos Näytönsäästäjä, Reetta Halkosaari

Teimme osuuksiamme itsenäisesti kesällä ja syksyllä 2019, ja loppusyksystä kokosimme ne yhteen. Idea toimi, liike j​atkui saumattomasti alusta loppuun ja teos luuppaisi ikuisesti. Teemojen ja muodon puolesta Näytönsäästäjä sopi mielestämme erinomaisesti ekologisuutta korostavan kirjastoauton ensimmäiseksi mediateokseksi. 

Mediataideteos Näytönsäästäjä, Lotta Rapeli

Ruudun ympärillä 

Kirjastoauton ulkoasua  mietimme monelta kantilta, mutta ajatus autosta olentona oli alusta asti vahva vaihtoehto. Meitä sparrasivat keskustelut kirjaston ja sittemmin myös Turun 
taidekokoelmien kanssa: millaisia toiveita henkilökunnalla on kirjastoautosta? Mitkä vaatimukset rajoittavat työtä, mikä on mahdollista? Millaista värimaailmaa haetaan ja mitkä ovat pohjavärien vaihtoehdot? Mikä on mediateoksen elinkaari ja mitä uudella esityspaikalla tavoitellaan? 

Keskustelujen ja luonnostelun kautta päädyimme suunnitelmassa toukkaan, joka on kehittymässä perhoseksi: auton keula on selvästi toukan pää, mutta peräosassa näkyy lentoon lehahtavat siivet. Näin ulkoasun teema olisi metamorfoosi, jonka voi nähdä kuvaavan kirjaston vaikutusta ihmisten elämään tai muutoksena kestävämpään elämäntapaan yleensäkin. Ikkunoihin sijoitettu mediateos olisi vellova kurkistus toukan sisuksiin. 
  
Kehittelimme kirjastoauton ulkoasua yhdessä ryhmänä, kunnes valitsimme Mirka Raasakan tekemään lopullisen toteutuksen. Mirka teki valtavan työn suunnittelussa, joka ei ollut kivan helpoimmasta päästä. Bussin tuloa Suomeen odotettiin hartaasti ja kun se maaliskuun lopussa saapui, kävivät Mirka ja Iida-Sofia vielä käsin mittaamassa auton tärkeimmät kohdat varmistaakseen suunnitelman mitat.   

Kirjastoauto liikkeelle   

Mediateoksen versiointi kirjastoautoon muutti muotoaan projektin edetessä ja alkuperäisestä kahdeksasta ikkunasta varattiin lopulta teokselle neljä. Museokeskuksen ajatus on vaihtaa teosta muutaman vuoden välein, joten toiveestamme kaikkia näyttöjä ohjataan yhdestä lähteestä käsin. Tämä kontrolli antaa nähdäksemme vapaat kädet tulevaisuuden taiteilijoille. 

Koska kirjastoauton ikkunoiden ja kirjahyllyjen väliin jäisi vain kapea tila näyttötekniikalle, valitsi kirjasto tekniikaksi ohuen ja kevyen laajan pinta-alan ledikalvon. Leditekniikan pikselinen ilme sopi hyvin Anikistien Näytönsäästäjän estetiikkaan. 

Kirjastoauto lähtee kesäkuussa liikkeelle leviävin siivin ja ruudut pimeinä. Mutta kun bussi seisahtuu sopivalle pysäkille, alkavat ikkunoissa möyriä mullistukset. Mediateos on nähtävillä, kun auto on lainauskäytössä. Silloin Näytönsäästäjä sykkii elämää. 

Annika Dahlsten

Tietoa kirjoittajasta

Annika
Dahlsten
Kuvataiteilija ja animaatiotaiteilija
Läänintaiteilija
Turun Anikistit ry on vuonna 2005 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää taloudellisesti riippumatonta animaatiotaidetta Varsinais-Suomessa. www.anikistit.net
Lauri Järvenpää

Tietoa kirjoittajasta

Lauri
Järvenpää
Animaatiotaiteilija
Turun Anikistit ry:n puheenjohtaja
Turun Anikistit ry on vuonna 2005 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää taloudellisesti riippumatonta animaatiotaidetta Varsinais-Suomessa. www.anikistit.net