Kurkistus WAMin kulissien taakse

Museomestarit käyttävät hämärää koodikieltä.

WAMissa avautuu tänä perjantaina 7.2. kaksi uutta näyttelyä, joiden rakennusvaihe on parhaillaan käynnissä. Menimme kurkistamaan museon kulissien taakse – tuloksena herkullinen kuvakavalkadi materiaaleja, esineistöä ja tunnelmia.

Taiteilijaryhmä Hyäryllistä

Taiteilijaryhmä Hyäryllisen tuotannossa yhdistyvät kollektiivinen ajattelu ja leikittely muodoilla, materiaaleilla ja kuvilla. Ryhmän teoksissa todellisuus on nyrjähtänyt humoristisella tavalla. Näyttely Kaikkea hyäryllistä kurkistaa ryhmän taiteelliseen toimintaan 1990-luvulta tähän päivään.

Yllä olevassa kuvassa Hyäryllisen "hämmennyspaloja". Se mitä niillä hämmennetään selviää yleisölle tänä perjantaina klo 10, kun museon ovet avautuvat.

Potkukelkkoja taidemuseossa...tästä tulee hauskaa!
Luonnoslehtiöiden aarteita matkalla näyttelyyn.
Kollaasin ainesosia.

Mediataiteilija Anneli Nygren

Anneli Nygrenin Fan Academy on retrospektiivinen katsaus suomalaisen mediataiteen pioneerin tuotantoon lähes viidenkymmenen vuoden ajalta. Esillä on Nygrenin videoita uran alkuvaiheista tähän päivään asti sekä mm. käsikirjoituksia elokuviin, luonnoksia, portfolioita, piirroksia ja maalauksia.

Torso odottaa iltapukua ylleen. Museossa kaikki kääritään aina kuplamuoviin varastoitaessa.
Testaamme videotykkejä. Kuvassa Anneli Nygrenin teos Gabriella Nukentekijä.
"65* kulma. Älä ota." Museomestarit käyttävät hämärää koodikieltä. Tähän pitäisi tulla videonäyttö.
Laservesivaaka on ehkä ripustuksen tärkein apuväline.

 

  • Hyäryllistä-näyttelynrakennuskuvat: tutkija, näyttelykuraattori Terhi Tuomi.
  • Anneli Nygrenin näyttelyn rakennuskuvat: tutkija, näyttelykuraattori Jonni Saloluoma.
  • Blogikirjoitus on julkaistu myös WAMin omassa blogissa WAMblog.

WAMissa 7.2.-24.5.2020

  • Anneli Nygren: Fan Academy
  • Hyäryllistä: Kaikkea hyäryllistä

Lisätiedot: wam.fi

Tietoa kirjoittajasta

Dunja
Myllylä
Viestintäassistentti
Turun museokeskus