Aamukahville kirjastoon? Kyllä kiitos!

Kirjastot ovat monille tärkeitä paikkoja. Ne ovat täynnä rakkaita muistoja ensimmäisistä kirjoista lehtisaleihin ja lukupiireihin. Minun ensimmäinen kirjastoni oli pieni punatiilinen rakennus koivujen keskellä, jonka lastenosastolta löysin pikku vampyyreitä, runotytön ja Marchin sisarukset.

Kirjastot ovat olleet paikka missä voi viettää aikaa, ja missä on voinut käyttää tietokonetta. Nämä monitoimitalot ovat viime vuosina järjestäneet monia uskomattomia tapahtumia, missä on vieraillut monia kirjailijoita, artisteja ja osaajia.

Sitten kaikki muuttui. Poikkeuslaki astui voimaan keskiviikkona 18.3.2020. Korona-viruksen yhteisölle aiheuttama vaara sulki lopulta uimahallit, museot ja kirjastot. Ne paikat, joihin tavallisesti kokoontuisimme tapaamaan toisiamme ja viettämään yhdessä aikaa. Tuntui, kun jokin aikakausi olisi päättynyt ja olisimme jonkin uuden, suuren ja tuntemattoman edessä polvillamme.

Kirjaston aamukahvien dekkarivinkkauspino.

Kriisi pakotti myös tarkastelemaan kirjaston perimmäistä tarkoitusta. Mikä on kirjaston rooli yhteiskunnassa, joka taistelee massiivista, salakavalaa ja tappavaa vihollista vastaan? Kun kirjasto sulkee ovensa, mitä jää jäljelle?

Henkilökohtaisesti minulle kirjasto on aina edustanut sitä kaikkea, mikä yhteisössämme on hyvää ja vahvaa. Se on ilmainen, matalankynnyksen ajanviettopaikka, jonne jokainen on tervetullut. Se on paikka, joka tarjoaa ilmaiseksi kulttuuria, kirjallisuutta, musiikkia ja harrasteita. Kirjasto kuroo hyvä- ja huono-osaisten välistä kuilua kiinni ja nakertaa sosiaalisen eriarvoisuuden rakenteita.

Mielestäni kirjasto on aina ensisijaisesti ihmisiä varten. Se on aina ollut paljon enemmän, kuin pelkkä ummehtunut kirjojen säilytyspaikka. Se on olohuone, jonka olemme rakentaneet yhdessä.

Asta valmiina pääsiäisaskartelu-liveen. 

Voiko kirjoja desinfioida mikrossa?

Pääministerin ilmoitettua, että kirjastot suljetaan, olin keksinyt idean aamukahveista. Ne toteutettaisiin etänä Instagram-kuvapalvelun kautta. Ideana oli, että joka arkiaamu kello kymmenen joku kirjaston työntekijä viettäisi tunnin live-lähetyksessä ja keskustelisi ihmisten kanssa.

Sosiaalinen media on siitä loistava työkalu, että se tavoittaa nopeasti ja herkästi paljon ihmisiä kerralla. Se on liikkuva ja joustava ja ennen kaikkea se mahdollistaa ja vaatii nopeata reagointia.

Poikkeuslain ensimmäisenä päivänä istuin kotini keittiössä ja odotin, että kello tulisi kymmenen. Tuijotin epäuskoisena pienen kännykkäni ruutua. Oli ensimmäisten aamukahvien aika ja minua jännitti.

Olimme toki mainostaneet kirjaston aamukahveja kirjaston omilla somekanavilla, mutta mietin, tulisiko paikalle ketään. Olinko minä tarpeeksi kiinnostava ihminen? Mistä minä puhuisin tunnin ajan? Ja ennen kaikkea, kuka jaksaisi kuunnella, kun minä puhuisin tunnin ajan? Tavallinen vinohampainen pulliainen, kirjastovirkailija, joka tuhansien muiden tavoin oli heitetty täysin uuteen tilanteeseen.

Kännykän näyttö vilkkui, olin live-tilassa. Pieniä virtuaali-ihmisiä alkoi pompahdella näytölle. He vilkuttivat ja tervehtivät. Ja me keskustelimme, emme ainoastaan koronasta vaan kaikesta mahdollisesta. Mitkä olivat lempikirjojamme, joimmeko kahvia vai teetä ja voisiko kirjoja desinfioida mikrossa. Vastaus on muuten ei.

Olin niin onnellinen. En ollutkaan typerä vaan tein työtäni, hieman eri tavalla kuin ennen, mutta silti ihmisten keskellä. Ymmärsin myös, ettei minun tarvitsisi olla mitään muuta kuin itseni. Olla läsnä, olla kirjastossa.

Kirjaston aamukahvien askartelun tuotoksia. 

Kirjasto elää, vaikka on kiinni

Siinä se oli. Vastaus oli yksinkertainen. Kirjastolla on tehtävä ja paikkansa myös kansallisen kriisin keskellä. Sen tehtävä on olla saavutettavissa ja vastata ihmisten tarpeisiin, vaikka se sitten tapahtuisi etäältä ja niin, että minun ja asiakkaan välillä on ruutu.

Muilta kirjaston työntekijöiltä alkoi myös virrata hienoja ideoita aamukahveja varten. Oli kirjavinkkauksia, kirjastokierroksia ja kirjaston johtajia juomassa kahvia asiakkaiden kanssa. Aamukahveilla puhuttiin tunteista ja jahdattiin pääkirjastolla kummittelevaa vanhaa kirjastonhoitajaa.

Aamukahvit mahdollistavat myös sen puolen näyttämisen, mikä usein jää kirjaston asiakkailta piiloon. Kirjaston töihin kuuluu paljon muutakin, kuin asiakaspalvelua ja hyllyttämistä. Jokaisessa kirjastossa on salaisia huoneita, varastoja, loukkoja ja kellareita, joissa asiakkaat eivät ole päässeet käymään. On kokoelmahuoltoa, some-työskentelyä, tapahtumasuunnittelua ja aineiston hankintaa. Työ ei lopu, vaikka kirjaston ovet olisivatkin suljettu.