Niko Kyynäräinen: Yrityspalvelut keskitetään Kupittaalle

Nyt haetaan erilaisia kasvun siemeniä, elinkeinojohtaja Niko Kyynäräinen kirjoittaa blogissa.

Turun kaupungin yrityspalvelut löytyvät jatkossa saman katon alta Turku Science Parkin alueelta. Kattavien yrityspalveluiden ohessa aloittaa uusi yrityskehitysympäristö.

Potkurista yrityspalvelut yhdeltä luukulta

Yrityspalvelupiste Potkuri on muuttanut kesän aikana uusiin toimitiloihin, joissa palvellaan yrittäjiä, ja varsinkin kaikkia sellaisiksi aikovia. Joukahaisenkatu 3:ssa ICT-Cityssä Potkurilla on hulppeat tilat, joita voidaan käyttää hyvin monipuolisesti neuvonnan lisäksi esimerkiksi erilaisiin tilaisuuksiin. Tilat mahdollistavat myös sen, että yrittäjä voi sopia vaikkapa asiakastapaamisen Potkuriin.

Vuoden loppuun mennessä samaan taloon muuttavat myös Turun Seudun Kehittämiskeskuksen muut toiminnot ja Turku Science Park Oy. Turun yliopiston Brahea-keskus ja Turun ammattikorkeakoulun Palveluliiketoimintayksikkö sekä tutkimus,-kehittämis- ja innovaatiotoimintoja sijoittuu myös samaan osoitteeseen.

Potkuri on jatkossakin portti yrityspalveluiden piiriin. Jos apua ei löydy heti täältä, asiakas ohjataan edelleen häntä parhaiten auttavalle asiantuntijalle. Periaatteena on saada asiat kerralla kuntoon tai ainakin varata saman tien tapaaminen asiantuntijan luo. Potkurissa palvelee edelleen myös Verohallinto, TE-toimisto sekä ELY/TEKES. Lähtökohta on se, että Turun seudun kaikki julkisesti toteutetut yrityspalvelut löytyisivät samasta luukusta.

Uusi yrityskiihdyttämö käynnistyy

Syksyllä rakentuu niin ikään Kupittaalle, ElectroCityyn, yhteinen SparkUp-tila, jonne keskitetään Luovien alojen yrityshautomo Creve, opiskelijayhteisö Boost Turku sekä Turku Science Park Oy:n yrityshautomo. Yrityskiihdyttämössä sparrataan ideoita ja systemaattisesta viedään kasvuyrityksiä eteenpäin.

Yritys- ja innovaatiopalveluiden keskittämisellä saadaan niukkenevia julkisia resursseja parempaan käyttöön. Nyt haetaan erilaisia kasvun siemeniä. Kaikki valtiolliset instrumentit on viritetty tähän mukaan ja pyrimme hyödyntämään mahdollisimman paljon myös yritysasiantuntijoita ja erilaisia yrityspalveluyrityksiä.

Tulevaisuudessa yrityspalveluissa tuleekin olla laaja kumppanuusverkosto yrityspalveluyrityksiä, on ne sitten pankkeja, vakuutusyhtiöitä, tilitoimistoja, konsultteja tai muita asiantuntijayrityksiä. Tätä dialogia toivon käytävän syksyn aikana. Tulemme myös järjestämään kaikille avoimen keskustelufoorumin kumppanuusrakenteesta. Esimerkkinä toimii uusyrityskeskustoiminnasta tuttu kumppanuusrakenne.

Kaikella tällä uudistuksella haemme parempaa palvelua yrityksille ja samalla myös selkeyttä ja tehokkuutta. Korostan kuitenkin uudenlaisen kumppanuusajattelun rakentumista alueellamme. Yhdessä saamme yrityksiä kasvuun ja toimintaedellytyksiä parannettua.

Elinkeinojohtaja Niko Kyynäräinen

Niko Kyynäräinen
elinkeinojohtaja
Turun Seudun Kehittämiskeskus

www.businessturku.fi