Maan hankinta kaupunkisuunnittelun tarpeisiin

Turun kaupunki hankkii maata tulevaisuuden maankäytön ja kaupunkisuunnittelun tarpeisiin pääsääntöisesti vapaaehtoisin kaupoin. Kaupungin maan hankintaa ohjaa yleiskaava ja maankäytön suunnitelmat.

Hankitaan voidaan tarvittaessa tehdä myös erityismenettelyin, joita ovat:

Lunastusmenettely

Lunastusta käytetään, mikäli maanhankintatoimen muunlainen toteuttaminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista. Lunastus voi tulla kyseeseen esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:

  • asemakaavan mukaisten yleisten alueiden lunastus (puisto, katu)
  • tontinosan lunastus
  • toteuttavalla hankkeella erittäin suuri yleinen merkitys eikä vapaaehtoisen sopimuksen syntymiselle ole edellytyksiä
  • aikaa pitkällisten neuvottelujen käymiseen ei ole riittävästi
  • hankittavan kiinteistön omistajan tavoittaminen on mahdotonta
  • kiinteistönomistaja on oikeustoimikelvoton

Etuostomenettely

Etuosto-oikeuden käyttäminen tarkoittaa kaupungin asettumista yksityisten välisessä kiinteistökaupassa ostajan asemaan. Kaupungilla on etuostolain mukainen etuosto-oikeus kunnan alueella tehdyn kiinteistön kaupassa, jonka pinta-ala ylittää 5 000 m2.

Ota yhteyttä

Kiinteistökehityspäällikkö Heikki Häkli

Asiasanat: