EKAT - Energiaviisaat kaupungit

Energiatehokkuudesta ja älyteknologioista käyttäjälähtöistä liiketoimintaa kansainvälisille markkinoille - hanke on päättynyt.

Energiaviisaat kaupungit (EKAT) – hankkeessa etsitään uusia älykkäitä ja vähähiilisyyttä tukevia ratkaisuja kaupunkien asuin- ja palvelukiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen. Lisäksi hankkeessa tarkastellaan alueellisten energiajärjestelmien kehittämistä sekä 0-energiakortteiden suunnittelua. Ratkaisuja on etsitty yhteistyössä rakennusten käyttäjien, alueiden asukkaiden kanssa, yritysten ja muiden energia-alan asiantuntijoiden kanssa. Hankkeen tavoitteena on nostaa mukana olevat kaupungit energiatehokkuuden kansainvälisiksi esimerkkialueiksi sekä edistää liiketoiminnan kehittämistä ratkaisujen ympärille yhdessä yritysten kanssa. Hanke tukee Turun hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista sekä kaupungin Ilmastosuunnitelman 2029 toteuttamista.  

Hankkeen aikana Turussa on selvitetty erilaisia energiaratkaisuja sekä toteutettu kokeiluja ja energiatehokkuustoimia useissa pilottikohteina olevissa palvelurakennuksessa sekä Skanssin kaupunginosan alueella. Turku on tehnyt hankkeen ajan tiiviisti yhteistyötä Valonian kanssa, jonka roolina on ollut erityisesti käyttäjäyhteistyön edistäminen pilottikohteissa.

Investointien hiilijalanjäljen ja kustannusten elinkaarilaskennan kehittäminen Turussa

Hankkeessa on kehitetty yhteistyössä yritysten ja muiden kaupunkien kanssa kaupunkien suunnitteluprosesseja, niin että elinkaaren aikaisen hiilijalanjäljen sekä kustannusten laskenta voitaisiin sisällyttää osaksi rakennus- ja aluehankkeiden elinkaariohjausta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Hankkeen aikana Turussa on toteutettu kolme pilottia. Sofiankadun päiväkodin pilotin tavoitteena oli laskea suunnitelmien perusteella kvr-hankkeena toteutettavan uudisrakennuksen hiilijalanjälki ja päästöt elinkaarivaiheittain. Kohteessa laskettiin myös ympäristöministeriön rakennusten vähähiilisyyden arviointimenetelmän mukaisesti hiilikädenjälki eli positiiviset ympäristövaikutukset. Kupittaan liikunta-alueella pilotoitiin energiavirtojen alueellista mallinnusta ja elinkaarilaskentaa. Alueelle haettiin vähähiilisiä, kustannustehokkaita, toimintavarmoja ja kaupunkikuvallisesti miellyttäviä tapoja pienentää alueen kokonaisenergiankulutusta. Tuloksena saatiin 4 vaihtoehtoista toteutusskenaariota. Skanssin monitoimitalon pilotissa tavoitteena oli määrittää hankesuunnitteluvaiheessa hankkeen elinkaaren hiilijalanjälki sekä kartoittaa ratkaisuja, joilla hanke olisi mahdollista toteuttaa hiilineutraalisti. Lisäksi tuloksena syntyi myöhemmin toteutettavaan monitoimitalon allianssikilpailuun arviointikriteeristöön osio myös tästä näkökulmasta.

Energiatehokkuuskumppanuusmallien uudistaminen ja pilotoiminen Turun palvelurakennuksissa

Osana Energiaviisaat kaupungit -hanketta Turun kaupunki on yhdessä Helsingin kaupungin ja yritysten kanssa kehittänyt uusia energiatehokkuuskumppanuusmalleja. Mallien kuvaukset on esitetty raportissa, joka on saatavilla täältä.  Energiatehokkuuspalvelussa yritys ottaa vastuun tilaajan yhden tai useamman rakennuksen energiatehokkuustoimenpiteiden suunnittelusta ja toteutuksesta sekä vastaa tavoiteltujen säästöjen saavuttamisesta. Kesällä 2020 Turun kaupunki avasi tarjouspyynnön energiatehokkuuspalveluista kuuteen palvelurakennukseen: Aunelan koulu ja palloiluhalli, Aurajoen koulu, Halisten päiväkoti ja Ilpoisten koulu ja palloiluhalli. Syksyn 2020 aikana tarjonneiden yritysten kanssa käytiin neuvottelukierros, jonka jälkeen kirjoitettiin lopullinen tarjouspyyntö. Tarjousten perusteella kohteisiin valitaan toteuttajat. Mallien pilotoinnin avulla on tarkoitus saada energiatehokkuuskumppanuuden uusista malleista kokemuksia ja kehittää malleja hyödynnettäväksi laajemmin Turun kaupungilla.

Rakennusten energia ja olosuhdetietojen hyödyntäminen ja visualisointi

Turun kaupungin Tilapalveluilla on tarve kehittää omistamiensa kiinteistöjen olosuhde- ja energiatiedon seurantaa ja hallintaa. Tavoitteena on kiinteistöjen sisäilmasto-olosuhteiden todentaminen sekä hyvän sisäilmaston varmistaminen rakennusten käyttäjille samalla kun pyritään energiatehokkuuteen. Rakennuksista kerätyn datan visualisoinnilla ja käyttäjiä ohjaamalla voidaan lisätä rakennuksen käyttäjien tietoa oman rakennuksen toiminnasta ja energiankulutuksesta sekä edistää rakennuksen energiaviisasta käyttöä. Hankkeessa Turun kaupunki toteutti useita nopeita kokeiluja yritysten kanssa yritysten kanssa. Kokeiluissa testattiin ja kehitettiin erilaisia ratkaisuja kiinteistömassan datan hallintaan, olosuhdetietojen keräämiseen ja havainnollistamiseen käyttäjille sekä energia- ja olosuhdetietojen visualisointiin erilaisille käyttäjäryhmille.  Lue lisää kaupunkien toteuttamista olosuhdeseurantaan- sekä energiatietoon liittyvistä piloteista.

Rakennusdatan avaaminen ja varastointi

Turun kaupunkistrategia 2029 sisältää tavoitteen läpinäkyvästä avoimesta datasta, joiden avulla mitataan kaupungin kilpailukykyä ja kehitystä. Hankkeen aikana edistettiin ratkaisuja, joilla palvelurakennusten dataa avattiin eri kokeiluissa yritysten käyttöön. Turun Tilapalvelut selvitti datan laajempaa avaamista ulkopuolisten tahojen käyttöön ja palvelurakennusten data päätettiin avata. Kokeiluissa hyödynnettiin mm. palvelurakennusten energian kulutusdataa, jota yhdistettiin yritysten keräämään dataan. Hankkeessa tehtiin myös yhteistyötä Turku Smart and Wise -hankkeen sekä Turku City Data Oy:n kanssa erilaisten data-alustaratkaisujen edistämiseksi ja laadittiin vertaileva selvitys eri alustoista, varastoista ja siirtotekniikoista. Yhteistyössä edistettiin alustaratkaisua, joka mahdollistaa erilaisten tietojen yhdistämisen ja analysoinnin.  Hankkeen myötä Turun tilapalveluissa otettiin käyttöön Microsoft Azure -datavarasto.   

Uudet energiatehokkuuden ratkaisut palvelurakennuksissa

Useissa pilottikohteissa toteutettiin energiantehokkuuden parantamiseen tähtääviä uusia ratkaisuja. Halisten koulussa toteutettavassa energiansäästöpilotissa haettiin älykästä ohjausta kaukolämmön kulutukseen. Pilotin tavoitteena on kokeilla, voidaanko älykkäällä ohjauksella saavuttaa säästöjä lämmön kulutuksessa. Kävijämääräpilotissa pilotoitiin kävijämäärädatan yhdistämistä energian kulutusdataan ja olosuhdedataan. Kohteena oli Aunelan koulun palloiluhalli, jonne asennettiin kävijämääräsensoreita. Palveluntuottajalle avattiin myös kohteen kulutusdataa, jotta kävijämäärien suhdetta kulutukseen voidaan verrata. Hankkeen aikana toteutettiin energiasimulointi Turussa sijaitsevassa Nummenpakan koulun Halisten yksikössä. Simuloinnin tavoitteena oli kartoittaa rakennuksen energiajärjestelmää sekä tuottaa ehdotuksia energiatehokkuustoimenpiteistä. Energiasimuloinnin tuloksena saatiin lukuisia potentiaalisia energiaremonttivaihtoehtoja kouluun, joista lähemmässä tarkastelussa oli kolme ratkaisua sekä kunkin vaihtoehdon elinkaarikustannus, -hiilidioksidisäästö sekä takaisinmaksuaika.

Skanssin alueen energiaratkaisut

Energiaviisaat kaupungit -hankkeen Turun kaupungin pilottialueelle Skanssiin rakennetaan ekologista ja yhteisöllistä kaupunginosaa, jonka tavoitteena on olla energiatehokkuuden edelläkävijäalue. Turun kaupunki kehittää Skanssin aluetta asuinalueena, jossa pyritään kehittämään uudenlaisia energian tuotannon, käytön ja seurannan ratkaisuja. Syksyllä 2019 Skanssin alueen tonteista järjestettiin tontinluovutuskilpailu, jossa käytettiin ensimmäistä kertaa energialiitettä. Energialiitteellä kannustetaan fiksujen energiaratkaisujen toteuttamiseen alueen rakennuksissa. Alueen rakennuttajien tulee ottaa huomioon energialiitteen vaatimukset rakennusten suunnittelussa.  Skanssin kaupunginosa sijaitsee osittain pohjavesialueella. Kevään 2020 aikana selvitettiin, kuinka hyvin pohjavesivarastoon sitoutunut energia olisi hyödynnettävissä. Erityisesti tutkittiin mahdollisuutta hyödyntää energiaa Skanssin monitoimitalon lämmitykseen ja jäähdytykseen. Selvityksessä saatuja tuloksia hyödynnetään Skanssin monitoimitalon energiaratkaisuiden jatkosuunnittelussa sekä muilla pohjavesialueilla niin Turussa kuin muuallakin. Energiansäästöviikolla 2020 toteutettiin myös Skanssin kauppakeskuksen kanssa yhteistyössä koko perheen kampanja, jossa kauppakeskuksen energiatekoja tuotiin näkyväksi keskuksessa vieraileville.

Lisätietoa hankkeen tuloksista löytyy: https://energiaviisaat.fi/pilotit/

Pähkinänkuoressa

  • Aika: 5/2018-12/2020 
  • Hankkeessa mukana: Tampereen kaupunki (päätoteuttaja), muut osatoteuttajat ovat Turun, Helsingin, Epoon, Vantaan ja Oulun kaupungit, Tampereen tilapalvelut Oy, Ekokumppanit Oy (Tampere), Tampereen Vuokratalosäätiö ja Valonia (Turku).
  • Koko budjetti: n. 3,3 miljoonaa euroa
  • Yhteyshenkilö Turun kaupungilla: projektipäällikkö Ann-Sofi Österberg-Aikio
  • Hankkeen verkkosivut: Energiaviisaat.fi

Lisätietoa yritysten osallistumismahdollisuuksista, kaupunkien pilottikohteista sekä hankkeen tapahtumista löydät hankkeen verkkosivuilla ja tilaamalla hankkeen uutiskirjeen.  Seuraa myös Twitterissä!