Liikuntauutisia
15.5.2024 10.40
Seniorirannekelaiset saavat jatkossa kokea liikunnan iloa KuntoVoiTas-ryhmissä. Liikuntalautakunta teki päätöksen tiistaina 14.5. kokouksessaan yhdistää KuntoVoiTas-ryhmäliikuntatunnit osaksi yli 65-vuotiaille suunnatun Seniorirannekkeen palveluita.
15.5.2024 08.32
Turun liikuntalautakunta jakoi kokouksessaan tiistaina 14.5.2024 toiminta-avustuksia urheilu- ja liikuntaseuroille, liikuntaa järjestäville yhdistyksille sekä liikunnan tutkimus- ja kehittämistoimintaan yhteensä 604 000 euroa.
8.5.2024 14.00
Turun kaupungin Liikuntapalvelut järjestävät yhteistyötahojen kanssa teemaviikon, jonka aikana tarjotaan maksuttomia opastuksia ulkokuntoilulaitteilla eri puolilla Turkua.
7.5.2024 09.23
Tänä kesänä otetaan ilo irti Turun liikuntapaikoista jo toukokuun alusta lähtien. Turussa on useita mahdollisuuksia monipuoliseen, maksuttomaan ja edulliseen omatoimiseen liikuntaan.
30.4.2024 09.37
Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään 3.–12.5.2024. Kaupunki kannustaa turkulaisia osallistumaan teemaviikkoon uuden kampanjan avulla: neljän kuukauden liikuntarannekkeen ostajilla on mahdollisuus käyttää suosittuja fölläreitä maksutta toukokuun ajan.
29.4.2024 15.00
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terve Suomi -tutkimus tuottaa arvokasta tietoa turkulaisten aikuisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Tulosten avulla Turku kehittää kaupungin palveluja entistä paremmiksi ja kohdennetuiksi.
29.4.2024 11.50
Tänä kesänä päästään nauttimaan monipuolisesta liikunnasta ulkona. Ohjattua liikuntaa järjestetään työikäisille ja ikääntyneille yhteistyössä seurojen kanssa.
10.4.2024 10.06
Turun kaupunki järjestää testipäivän perjantaina 26.4.2024 Kupittaan urheiluhallissa klo 9–12.30 yhteistyössä Varhan kotikuntoutuskeskusten kanssa. Ikääntyneiden testipäivä on suunnattu turkulaisille senioreille.
8.4.2024 07.02
Turun kaupunki lähettää huhtikuun alussa tervehdyskirjeet tänä vuonna 65 vuotta täyttäville turkulaisille. Pormestari Minna Arven allekirjoittaman kirjeen saavat 1959 syntyneet henkilöt.
27.3.2024 08.45
Turun maauimalakausi alkaa toukokuussa. Varaudu kesään jo huhtikuussa ja lataa neljän kuukauden kausituote. Kun ostat liikuntarannekkeelle neljän kuukauden latauksen, saat yhden kuukauden kaupan päälle.
Sivut
- 1
- 2
- 3
- …
- seuraava ›
- viimeinen »