Seurasin vaalikeskustelua*, jossa 8 eduskuntapuolueiden edustajaa keskusteli mm. ilmastonmuutoksen hillinnästä ja luontokadon pysäyttämisestä. Yksi kysymys koski tarvetta käynnistää Suomen Ilmastopaneelin ehdottamaa ’nettonielujen pelastusohjelmaa’*. Kaikki keskusteluun osallistuneet, perussuomalaista edustajaa lukuun ottamatta, kannattivat ohjelman laatimista.
On helppoa kannattaa nettonielujen pelastusohjelman laatimista, mutta nielujen varsinainen vahvistaminen on nykytilassa haasteellista. Suomesta puuttuu toistaiseksi lainsäädäntöä tai muuta ohjausta, joka kannustaisi vahvistamaan nettonieluja laajassa mittakaavassa. Tälle on historialliset syynsä.
Kun metsiin alettiin kiinnittää huomiota luonnonvarana, joiden kestävää käyttöä tulisi varmistaa, ajateltiin puukuutioiden tuottamista teollisuuden tarpeisiin. Metsien rooliin hiilinieluina ei sen sijaan kiinnitetty huomiota, sillä koko asia on noussut esiin vasta viime vuosina. Esimerkiksi Google löytää vain kuusi julkaisua hakusanalla ’hiilinielu’ ennen vuotta 2004. Vastaava haku tuottaa 2650 tulosta pelkästään vuodelle 2022.
Perimmäinen ongelma hiilinielujen säilyttämisessä on se, että puukuutioita voi myydä, kun taas nieluista kukaan ei tähän asti ole maksanut mitään, jos ne eivät tule kaupan päälle esimerkiksi suojelualueiden perustamisen yhteydessä tai pitkäikäisinä puutuotteina.
Nieluista on vallalla monenlaisia väärinkäsityksiä. Ei esimerkiksi ymmärretä, että metsä muuttuu päätehakkuussa nielusta päästölähteeksi ja kestää vuosikymmeniä, ennen kuin hakkuiden seurauksena syntyneet päästöt ovat taas sitoutuneet puihin. Jos emme käyttäisi lainkaan fossiilisia polttoaineita tämä ei olisi ongelma, mutta emme ole vielä siinä pisteessä. Siksi nielujen ylläpitäminen ja vahvistaminen on tärkeää.
Julkisuudessa on puhuttu erilaisista malleista, jotka voisivat tuottaa taloudellista hyötyä metsänomistajalle hiilinieluista. Erityisesti on ajateltu, että kasvihuonekaasupäästöjen kompensointi tarjoaisi loistavat markkinat, kun kunnat, yritykset ja yksityiset henkilöt haluavat supistaa hiilijalanjälkeänsä enemmän kuin mihin päästövähennystoimet riittävät.
Valitettavasti ei voida väittää, että metsä automaattisesti mitätöisi hiilijalanjälkeä. Useimmat metsät ovat olleet olemassa jo ennen kuin joku keksi puhua hiilinieluista. Ne ovat sitoneet hiilidioksidia ilmastosta yhteisenä hyödykkeenä kaikille, eikä kukaan voi tuosta vain ilmoittaa, että nyt tämä metsä sitoo vain minun päästöjäni. Pariisin sopimus puhuu lisäisyydestä: vain sellaiset toimet, jotka lisäävät hiilidioksidin talteenottoa merkittävästi verrattuna perustilaan voivat kompensoida päästöjä. Esimerkiksi tuhotun metsäalueen palauttaminen metsäksi voisi muodostua kompensaatiotoimeksi, kunhan myös useat muut ehdot täyttyvät.
Huono uutinen tästä on se, että hiilineutraaliksi ei pääse vain omistamalla metsää. Hyvä uutinen on, että metsien hiilinielujen lisääminen on kaikissa olosuhteissa tärkeä ilmastoteko samalla tavalla kuin energian säästäminen. Kunnatkin voivat osallistua nettonielujen pelastamiseen sekä hoitamalla omia metsiään ilmastoviisaasti että kannustamalla muita metsänomistajia toimimaan samoin. Tärkeää on muotoilla pelisäännöt toiminnalle niin, että kaikki pelastamiseen osallistuvat tietävät mihin resursseja sidotaan, mihin eri osapuolet sitoutuvat ja miten toimet edistävät ilmastonmuutoksen hillintää. Tätä kannattaa kutsua aktiiviseksi ilmastotyöksi eikä kompensaatioksi, vaikka toiminnan määrää voikin verrata päästöihin suuruusluokkien hahmottamiseksi.
Kuntanielu -hankkeen tavoitteena on nostaa esiin hyviä esimerkkejä ja muotoilla pelisääntöjä toiminnalle. Tässä ei tarvitse odottaa uutta eduskuntaa ja nielujen pelastamisohjelmaa vaan voidaan toimia etukenossa.
* https://www.ymparistotiedonfoorumi.fi/paattajien-luonto-ja-ilmastotentti-2023
* https://www.ilmastopaneeli.fi/tiedotteet/maankayttosektorin-nettonielua-on-vahvistettava-kiireellisesti
